keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Taide taipuu myös yhteisön käyttöön - Taidetyöpajat Me-talon kanssa

Me-talo on Me-säätiön ja Tampereen kaupungin yhteistyössä toteuttama hanke, joka tuo ihmisiä yhteen oppimaan uusia taitoja ja viettämään aikaa työpajoihin. Me-talon tavoite onkin edistää hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Toiminta alkoi Peltolammin koululla 28. lokakuuta.


Tamkin community-based art (yhteisöllisen taiteen) kurssin opiskelijat järjestivät kolme työpajaa Peltolammilla. Työpajoihin saivat osallistua kaikenikäiset taiteesta kiinnostuneet, mutta pajat oli suunniteltu erityisesti lapsia varten. Työpajojen teemoina olivat yhteisömaalaus, valokuvaus- ja puvustustyöpaja sekä piparkakku-työpaja.

Puuhailun lomassa lapset kertoilivat tarinoita joululahjatoiveista ja joulunvietostaan. Nykyään on kaiken maailman vitkutinta ja lelukomboa, joista en itse ollut koskaan kuullutkaan! Kaksikymmentä vuotta sitten olisin varmasti kertonut joulupukille kirjoittamastani kirjeestäni yhtä innoissani, ja toivonut luultavasti samankaltaisia leluja. Itsekin innostuin (taas) legoista, kun kuuntelin lasten juttuja!


Maalaustyöpajassa lapset saivat maalata vapaasti suurelle, yhteiselle pohjalle. Teemana olivat otukset, ja monet teokseen ilmestyneet hahmot saivatkin tekijöiltään nimiä ja taustatarinoita. Yhdessä ne muodostivat oman hauskan maailmansa, jossa otukset olivat kavereita keskenään ja menossa toistensa luo kyläilemään ja sukuloimaan.



Puvustustyöpajassa oli erilaisia naamiaisasuja ja -hattuja. Lapset saivat vapaasti pukeutua ja testailla erilaisia asusteita ja ottaa valokuvia itsestään ja toisistaan puvut päällä. TAMKin opiskelijat eivät jääneet pelkästään ohjaajiksi, vaan innostuivat itsekin työpajasta, niin kuin kuvista näkyy.



Jouluinen teema korostui etenkin piparkakkutyöpajassa, jossa lapset oppivat kärsivällisyyttä piparkakkujen herkkyyden äärellä. Karkkia ei kannata runtata katosta läpi (vinkiksi myös itselleni)! Lapsilla oli selvästi hauskaa ja he nauttivat luovasta toiminnasta. Työpajan lopputulokset olivat ihastuttavia!


Teksti: Anniina Pasanen 2017
Kuvat: Anniina Pasanen, Julia Matinniemi, Sari Tervaniemi

maanantai 18. joulukuuta 2017

Nokia Mobile - Matkapuhelimen tarina Amsterdamin IDFA:ssa



IDFA, International Documentary Filmfestival Amsterdam on maailman suurin ja arvostetuin dokumenttielokuvafestivaali. Sinne kokoontuvat alan ammattilaiset ympäri maailmaa kerran vuodessa katsomaan ja kokemaan elokuvia sekä tilaamaan niitä muille festivaaleille ja tv-kanaville. 

Nokian tarinan leikkaaja Joona Louhivuori (oik) ja ohjaaja Arto Koskinen IDFAn näytöksessä. Kuva: Jouko Aaltonen. 
TAMKin ohjauksen ja käsikirjoituksen lehtorin syksyllä ensi-iltansa saanut Nokia Mobile – matkapuhelimen tarina oli valittu ainoana suomalaisena dokumenttielokuvana festivaalin Panoraama-sarjaan. Myös ohjaaja oli kutsuttu kertomaan elokuvasta, sen ihmisistä ja siitä, mitä tapahtui Suomen matkapuhelinihmeelle.

Amsterdamiin kokoontunut yleisö on aktiivista katsojakuntaa, ja myös Nokia Mobile kiinnosti sekä paikalle kokoontuneita alan ammattilaisia että Amsterdamin asukkaita. Amsterdamissa dokumenttielokuvia kokoontuu katsomaan ihmisiä kaikista ikäryhmistä – lapsista aikuisiin ja liikemiehistä tai -naisista, insinööreihin ja vanhempiin herroihin tai leideihin.

Suomalaisen matkapuhelinsaagan tarina kiinnosti. Kaikki esitykset olivat loppuunmyytyjä ja yleisö osallistui kysymyksillään aktiivisesti. Olipa yksi näytös myyty erikseen myös suurelle amsterdamilaiselle lakifirmalle pikkujoulunäytökseksi.

Teksti: Arto Koskinen

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Kukista ja mehiläisistä palkittiin jälleen

Lopputyöelokuva Kukista ja mehiläisistä sai 11. marraskuuta merkittävän kansainvälisen palkinnon. Festival Européen du Film Court de Brestistä tuloksena oli sekä eurooppalaisen sarjan Grand Prix että yleisön äänestämä Prix du Public!

Brestin lyhytelokuvafestivaali on Ranskan toiseksi merkittävin lyhytelokuvafestivaali. Yli 1800 ehdokkaan joukosta valitaan 250 lyhytelokuvaa, jotka esitetään festivaalin noin 30 000 kävijälle.
-  Elokuvan teemat puhumattomuudesta ja uppiniskaisesta periksiantamattomuudesta tunnistetaan ulkomaillakin suomalaisiksi ominaisuuksiksi. Se, yhdistettynä kauniisiin talvisiin maisemiin, tuntuu vetoavan kansainväliseen yleisöön, toteaa ohjaaja Janne Vanhanen.



Elokuvan seuraava näytös Suomessa on Helsingin Andorrassa Kettupäivät-festivaaleilla 16.11. klo 20. Sen jälkeen festivaalikierros jatkuu Berliinissä (Interfilm Berlin) ja Münchenissä (Filmschoolfest Munich).

Kukista ja mehiläisistä on tähän mennessä valittu 30 festivaalille, joista kuudella se on voittanut kunniamainintoja, yleisöpalkintoja sekä Brestin lisäksi yhden pääpalkinnon. Maailman elokuvakoulujen CILECT-kilpailussa elokuva äänestettiin fiktiosarjan kahdeksannelle sijalle yhteensä 115 opiskelijaelokuvan joukosta.

Elokuvan ydintyöryhmä:
Ohjaaja J.J. Vanhanen
Kuvaaja Arttu Järvisalo
Tuottaja Jasmine Pajari
Puvustaja Katariina Järvinen

Rooleissa:
Juha Uutela
Mikko Kauppila
Saana Koivisto

maanantai 9. lokakuuta 2017

Finest Sounds -hanke suuntaa Japaniin

TAMKin koordinoima Finest Sounds -hanke oli vahvasti mukana viime viikon Musiikki ja media -tapahtumassa. Hankkeen tavoitteena on viedä uutta suomalaista ja virolaista musiikkia ja bändejä Japaniin. Japani on Yhdysvaltain jälkeen maailman suurin musiikin markkina-alue.

Suomesta hankkeessa on mukana myös Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak ja Virosta Tallinnan yliopisto. Lisäksi mukana on lukuisia musiikki- design- ja teknologia-alan yrityksiä.

Lue lisää Aamulehden jutusta.

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Nokia Mobile ensi-illassa 29.9.



Perjantaina 29.9. klo 17 saa elokuvateatteri Niagassa ensi-iltansa TAMKin käsikirjoituksen lehtori Arto Koskisen ohjaama dokumentti Nokia Mobile – matkapuhelimen tarina. Elokuva kertoo Nokian matkapuhelimen kunniakkaasta noususta globaaliksi markkinajohtajaksi sekä tietenkin vähemmän kunniakkaista loppuvaiheista. 

Dokumenttiin on haastateltu kymmeniä entisiä nokialaisia insinööreistä juristeihin ja muotoilijoihin. Jokaisella on oma koskettava tarinansa, mutta myös kyky katsoa kehityskaarta laajemmasta, kansainvälisestä perspektiivistä. Elokuva on samalla tutkimusmatka yrityskulttuurin ja innovaatiotoiminnan riemuun ja sen rapautumiseen jatkuvien organisaatiouudistusten ja tiiminvaihdosten kierteessä.

Kansainvälinen ensi-ilta elokuvalla oli Malmössä, Nordisk Panorama -tapahtumassa 22. syyskuuta. Festivaalien kiinnostus elokuvaa kohtaan jatkuu oletettavasti laajana ympäri maailman.
Kuvassa etualalla Arto ja Chia Koskinen ja taustalla entisiä ja nykyisiä nokialaisia ynnä muita dokumentin syntymiseen myötävaikuttaneita ihmisiä. (Kuva: Ilkka Rahkonen.)

Arto Koskinen opiskeli ensin arkkitehtuuria, mutta siirtyi sen jälkeen Taideteolliseen korkeakouluun, josta valmistui vuonna 1993. TAMKissa hän on opettanut elokuvan ja television käsikirjoittamista ja ohjaamista toistakymmentä vuotta. Opetustoimen lomassa hän on tätä ennen toteuttanut mm. henkilökuvan Kuningas Litmanen (2012) sekä dokumentin Epävirallinen linja (2013), joka kertoi Suomen roolista Viron itsenäistymisprosessissa.


Nokia Mobile -elokuvaa levittää Pirkanmaan elokuvakeskus. Tuotantoyhtiönä toimi laatudokumentteihin keskittyvä Illume Oy. Runsaasti arkistomateriaalia ja ajankuvaa sisältävän elokuvan rytmikäs leikkaus on Joona Louhivuoren käsialaa. Elokuva osa Suomi 100 juhlavuoden ohjelmistoa ja nähtävissä yli 40 teatterissa kautta maan. 

Dokumentin traileri löytyy Youtubesta. Ylen juttu aiheesta tuolta: https://yle.fi/uutiset/3-9854608. Koskinen kävi myös Yle Puheen vieraana, osuus alkaa noin kohdasta 6:30.