maanantai 24. marraskuuta 2014

Pauli sai kunniamainnan Oulussa

Jesse Jalosen käsikirjoittama ja ohjaama lyhytelokuva Pauli on saanut kunniamaininnan Oulun kansainvälisillä lyhytelokuvajuhlilla. Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät SET ry:n perustelut valinnalle kuuluivat näin:


"Tarina tempaa katsojan mukaansa heti alkusekunneilta. Erinomainen käsikirjoitus ja henkilöohjaus saavat näyttelijät loistamaan rooleissaan aitoina ja elämänmakuisina. Elokuva käsittelee vaikeaa aihettaan nuoren päähenkilön näkökulmasta uskottavasti. Tekijän oma, herkkä ja vahva ääni näkyy elokuvassa. Nuoren miehen kasvutarina aikuisten maailmassa ei lankea kliseiden ansaan lopussakaan. Tuomaristo kiittää tekijää aihe- ja näkökulmavalinnastaan."

Pauli oli Jalosen lopputyöprojekti TAMKin elokuvan ja television koulutuksessa. Opinnäytteen kirjallinen osuus löytyy Theseuksesta, ja se käsittelee näyttelijöiden asemointia elokuvakohtauksen suunnittelussa. Jalonen jatkaa elokuva-alan opintojaan Aalto-yliopistossa.

Muut Oulussa jaetut palkinnot näkee tuolta:http://www.oulunelokuvakeskus.fi/lef/ajankohtaista/hae/509

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Ikuisen Gallerian Pop Up -joulumyyjäiset

Kuvataideopiskelijoiden joulumyyjäiset Mediapoliksessa ke–to 19.–20.11. klo 10–15

Ikuisen Gallerian perinteiset joulumyyjäiset järjestetään tänä vuonna perinteestä poikkeavasti. Huomattavin muutos on uusi osoite. Galleria on nimittäin muuttanut TAMK:n taiteen ja viestinnän yksikön mukana Finlaysonilta Tohloppiin. Muuton seurauksena se jäi myös vaille omia neliömetrejä, joten vuoden 2014 joulumyyjäiset järjestetään pop up -hengessä Mediapoliksen TAMK-aulassa (pääovesta oikealle).

Kaikista perinteistä ei kuitenkaan ole luovuttu: myyntiartikkelit ovat yhtä upeita kuin aina ennenkin. Tarjolle asetellaan muun muassa taidetta, kortteja ja käsitöitä. Lämpimästi tervetuloa katselemaan, koskettelemaan ja tekemään hankintoja itselle ja pukille.

PS. Muoviraha ei valitettavasti käy maksuvälineenä, joten muistathan vartata rahapussiin käteistä.

Ikuinen Galleria Mediapolis Tohlopinranta 31 33270 Tampere





Ikuinen Galleria on Tampereella toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.

Väliaikaisesti Ikuinen Galleria ei omista omia neliömetrejä mutta toiminta jatkuu erilaisten tapahtumien ja Pop Up -näyttelyiden merkeissä.


Ikuinen Galleria
33210 Tampere
ikuinengalleria@tamk.fi

perjantai 7. marraskuuta 2014

Amerikan valot la 8.11.

Pyynikki Sinfonian syyskauden avaa loistelias amerikkalaisen musiikin konsertti. Mukana on neljä sinfoniaorkesterikirjallisuuden klassikkoa: alkusoitto Leonard Bernsteinin operetista Candide (1956), Aaron Coplandin Appalachian Spring (”Appalakkien kevät”, 1945), Samuel Barberin kuuluisa Adagio jousille (1936) sekä kirsikkana kakun päällä George Gershwinin Rhapsody in Blue (”Sininen rapsodia”, 1924). Teokset esittää 70-henkinen TAMK musiikin ja Tampereen konservatorion opiskelijoista muodostuva sinfoniaorkesteri Pyynikki Sinfonia.
Erityisen tunnelman konserttiin luo TAMKin medianomiopiskelija Jere Virkkunen, joka suunnittelee ja toteuttaa opinnäyteprojektinaan konsertin tunnelmien mukaan vaihtuvan valaistuksen. Lopputuloksena on kokonaisvaltainen kokemus ja elämys niin kokeneelle konsertinkävijälle kuin vasta-alkajallekin. 
Konsertin tekninen yhteistyökumppani on Musiikki Mode Oy.
Amerikan valot
Pyynikki Sinfonia
Kapellimestari ja pianosolisti: Tuomas Turriago
Valosuunnittelu: Jere Virkkunen
La 8.11. klo 18, Pyynikkisali
Liput 12/6e - ennakot Lippu.fi