keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Näyttely Ikuisessa Galleriassa: Sofi Häkkinen - Kalajuttuja ja tositarinoita

Kalajuttuja ja  tositarinoita (2013)
Sofi Häkkinen

Ikuinen Galleria 5.11-15.11.2013

Teossarja kuvaa pysäytettyjä hetkiä. Akvarellin ja tussin sekoitus, sekä teossarjan luonnosmaisuus  korostavat hetken häivähdystä. Nopeita ajatuksia, nopeita kosketuksia, ohimeneviä tunteita. Teossarja tallentaa arkipäivän tapahtumat paperille. Näihin katsoja voi palata milloin vain, jääden muistojen ja ohikiitävien hetkien tulvan alle.



Sofi Häkkinen on pääasiassa maalaten ja piirtäen työskentelevä toisen vuoden kuvataideopiskelija Tampereen ammattikorkeakoulusta. Työskentelyssään hän ammentaa ihmisten välisistä ristiriidoista ja tunteista, sekä ihmisten riippuvuudesta toisiaan kohtaan. Lähtökohtana toimii muistoista, hetkistä, pienistä kosketuksista ja helposti unohtuvista katseista koostuva sekamelska.



Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Gallerian toiminta on opiskelijalähtöistä ja sen tärkein tehtävä on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän opiskelijoiden näyttelytoiminta. Lisäksi tila luovutetaan mieluusti myös muiden kokeilunhaluisten tekijöiden käyttöön.

Ikuinen Gallery is a contemporary art project space located in the old factory complex Finlayson in central Tampere. The gallery is run by a board of fine art students in Tampere UAS School of Art and Media as part of their study program. Ikuinen Gallery’s main focus is in presenting interesting and high quality student work as well as work of other adventurous artists.

Ikuinen Galleria
ma-pe 12.00-16.00
Finlaysoninkuja 3
33210 Tampere
ikuinengalleria@tamk.fi
ikuinengalleria.tumblr.com

0 comments: