keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Näyttely Ikuisessa Galleriassa: Sofi Häkkinen - Kalajuttuja ja tositarinoita

Kalajuttuja ja  tositarinoita (2013)
Sofi Häkkinen

Ikuinen Galleria 5.11-15.11.2013

Teossarja kuvaa pysäytettyjä hetkiä. Akvarellin ja tussin sekoitus, sekä teossarjan luonnosmaisuus  korostavat hetken häivähdystä. Nopeita ajatuksia, nopeita kosketuksia, ohimeneviä tunteita. Teossarja tallentaa arkipäivän tapahtumat paperille. Näihin katsoja voi palata milloin vain, jääden muistojen ja ohikiitävien hetkien tulvan alle.



Sofi Häkkinen on pääasiassa maalaten ja piirtäen työskentelevä toisen vuoden kuvataideopiskelija Tampereen ammattikorkeakoulusta. Työskentelyssään hän ammentaa ihmisten välisistä ristiriidoista ja tunteista, sekä ihmisten riippuvuudesta toisiaan kohtaan. Lähtökohtana toimii muistoista, hetkistä, pienistä kosketuksista ja helposti unohtuvista katseista koostuva sekamelska.



Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Gallerian toiminta on opiskelijalähtöistä ja sen tärkein tehtävä on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän opiskelijoiden näyttelytoiminta. Lisäksi tila luovutetaan mieluusti myös muiden kokeilunhaluisten tekijöiden käyttöön.

Ikuinen Gallery is a contemporary art project space located in the old factory complex Finlayson in central Tampere. The gallery is run by a board of fine art students in Tampere UAS School of Art and Media as part of their study program. Ikuinen Gallery’s main focus is in presenting interesting and high quality student work as well as work of other adventurous artists.

Ikuinen Galleria
ma-pe 12.00-16.00
Finlaysoninkuja 3
33210 Tampere
ikuinengalleria@tamk.fi
ikuinengalleria.tumblr.com

Ylin nappi auki


Kuvataiteen koulutusohjelmasta keväällä 2014 valmistuvien lopputyönäyttely on nimetty.

Pitkän ja hartaan pohdinnan lopputuloksena ylpeinä julkaisemme nimen Ylin nappi auki.

Lopputyöprosessia voit seurata Instagramissa osoitteessa
http://instagram.com/ylinnappiauki

Lopputyönäyttelyn avajaiset pidetään 28.3.2014 TR1 Taidehallissa ja Taidekeskus Mältinrannassa.

Teksti: Jemina Lindholm ja Elina Ylhäisi

Kuva: Kuvakaappaus Internetistä


sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Näyttely Ikuisessa Galleriassa: Minä olen täällä! / I am Here!

Minä olen täällä! / I am Here!
Finlaysoninkuja 3, 33210 Tampere
Finlaysoninkatu 7, 33210 Tampere


Tampereen ammattikorkeakoulun mahdolliseen kuvataiteen koulutusohjelman lakkauttamiseen liittyvät asiat vellovat ilmassa jatkuvasti. Mutta, me olemme silti vielä täällä ja Minä olen täällä! / I am Here! - näyttelyn tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä siitä. Näyttelyn ajankohta on 28.10-8.11.2013.

Näyttelytiloina toimivat kampuksen omassa rakennuksessa oleva Ikuinen Galleria, sekä niin kutsuttu Pesurumpu, joka toimii koulun eteishallina. Esillä on laaja kattaus opiskelijoiden teoksia, jotka on toteutettu hyvin erilaisin tekniikoin. Luvassa mm. videoita, veistoksia, maalauksia, ääniteoksia ja installaatioita.

Näyttely rakentuu aluksi valikoiduista töistä, mutta ensimmäisen päivän jälkeen opiskelijoilla on mahdollisuus muuttaa kokoonpanoa tuomalla tilaan uusia teoksiaan. Kollektiivisesti toteutetusta näyttelystä muodostuu siis joka päivä uudenlainen kollaasi, jonka yhtenä tarkoituksena on esitellä opinahjomme osaamista sekä tietysti lisätä ympäristömme värikkyyttä.

Näyttelyn ensimmäisellä viikolla pääpaino on maalauksilla ja piirustuksilla. Seuraava viikko pyhitetään pääosin liikkuvalle kuvalle, valokuville ja installaatioille.



Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Gallerian toiminta on opiskelijalähtöistä ja sen tärkein tehtävä on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän opiskelijoiden näyttelytoiminta. Lisäksi tila luovutetaan mieluusti myös muiden kokeilunhaluisten tekijöiden käyttöön.

Ikuinen Gallery is a contemporary art project space located in the old factory complex Finlayson in central Tampere.
The gallery is run by a board of fine art students in Tampere UAS School of Art and Media as part of their study program. Ikuinen Gallery’s main focus is in presenting interesting and high quality student work as well as work of other adventurous artists.


Ikuinen Galleria
ma-pe 12.00-16.00
Finlaysoninkuja 3
33210 Tampere
ikuinengalleria@tamk.fi
ikuinengalleria.tumblr.com

maanantai 21. lokakuuta 2013

Adressi Ikuisen Gallerian säilyttämisen hyväksi


Ikuinen Galleria tiedottaa:

Kuvataiteen koulutusohjelma on vaarassa loppua Tampereelta. Tämä tarkoittaisi loppua myös Ikuiselle Gallerialle.

Viimeisenä keinona yritämme vedota asiassa opetusministeriöön ja kaiken muun toiminnan ohella kuvataideopiskelijat ovatkin aloittaneet adressin, jonka ojentavat henkilökohtaisesti opetusministeri Krista Kiurulle 24.10.2013 eduskuntatalolla. Nimiä adressiin on kerätty vasta parin viikon ajan mutta niitä on tullut jo ilahduttavan paljon. Silti olisi erittäin tarkeää saada vielä enemmän.

Jos haluat allekirjoittamalla auttaa, tässä linkki adressiin: http://www.adressit.com/vetoomus_opetusministeriolle_pelastakaa_tamkn_kuvataide

Terveisin
Ikuinen Galleria

_____________________


Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Gallerian toiminta on opiskelijalähtöistä ja sen tärkein tehtävä on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän opiskelijoiden näyttelytoiminta. Lisäksi tila luovutetaan mieluusti myös muiden kokeilunhaluisten tekijöiden käyttöön.

Ikuinen Gallery is a contemporary art project space located in the old factory complex Finlayson in central Tampere.
The gallery is run by a board of fine art students in Tampere UAS School of Art and Media as part of their study program. Ikuinen Gallery’s main focus is in presenting interesting and high quality student work as well as work of other adventurous artists.

Ikuinen Galleria
ma-pe 12.00-16.00
Finlaysoninkuja 3
33210 Tampere
ikuinengalleria@tamk.fi
http://ikuinengalleria.tumblr.com/