keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

ARS Viikinsaari avaa tänään!


ARS VIIKINSAARI 2012
Ympäristötaidenäyttely
4.7.-12.8.2012
Laivat lähtevät Laukontorilta tasatunnein

Perinteinen TAMKin kuvataiteen opiskelijain ympäristötaidenäyttely Viikinsaaressa avataan tänään.


Nielevät aallot ja hellä puhuri. Teokset ilmaantuivat Viikinsaareen yöllä. Linnut visertävät hiljaa.

Jäännöksiä ajatuksista, joita aurinko on lämmittänyt ja tuuli työntänyt eteenpäin.

Lankkuja uhmaten tuulta - -Kankaita myötäillen tuulta.

Viikinsaaren luonnossa taiteen ja miljöön vuorovaikutus on voimakas ja molemminpuolinen. Kulkiessaan ympäriinsä katsoja kohtaa erilaisia teoksia, jotka luovat uutta tulkintaa ympäristöstä.

Saaresta löytyy tekstiili-instaallaatioita, maalauksia, hamahelmitauluja ja peilisilmiä. Näyttelyn taiteilijoita ovat Annette Hanse, Anne Alalantela, Emma Keiu, Sini Sofai Kujala, Tiina Lehikoinen, Veli-Pekka Suorsa ja Verna Tervaharju.

Käytä karttaa apuna etsiessäsi eripuolta saarta sijaitsevat teokset! (Klikkaa julistetta, saat sen suurempana)

Näyttely on toteutettu yhteistyössä Tampereen kaupungin kulttuuripalvelujen kanssa.

|||

ARS Viikinsaari (Facebook)
ARS Viikinsaari (Tampereen kaupunki)
|||

0 comments: