torstai 31. toukokuuta 2012

Hiippareita Finlaysonin kampuksella!


Pääsykoetunnelma on positiivinen


Jännittävää! Nimittäin tiistaina 29.5 ja keskiviikkona 30.5 TTVO:lla hääri 127 uutta hakijaa Elokuvan ja television koulutusohjelman pääsykokeissa. Hakijoitahan oli yhteensä hurjat 868, joista 381 oli valinnut EloTV:n ensisijaiseksi hakukohteeksi. Näistä kouluun valitaan ainoastaan 55, joten syystäkin monia tuntui jännittävän.

Tunnelma oli keskittynyt. Tilanne on stressaava - aikaa on rajatusti, ja tehtävissä pitäisi keksiä jotain, jolla erottua edukseen. Tyhjäksi paperi ei voi jäädä, mutta huonokaan tehtävän ei soisi olevan - on pakko pinnistää. Lisäksi täytyy selvitä haastattelusta ja ryhmätyöstä.

Harvasta hakijasta kuitenkaan voi huomata epäuskoa tai luovuttamisen mentaliteettia. Useimmat jopa näyttivät tietävän mitä tekevät. Kynät ja pensselit sauhusivat yllättävän määrätietoisesti. Täysin hiljaista ei kuitenkaan ollut. Monilla oli jopa aikaa käydä kahvilla, rupatella ja rentoutua puurtamisen ohella. Ideoiden syntyminen vaatii toisinaan pään tyhjentämistä ajatuksista - seiniin tuijottelua.

Tästä porukasta useampikin kelpaisi, mutta vain 55 voidaan ottaa. Valinta tulee olemaan vaikea. Valintakokeen tulokset julkaistaan 2.7. 

Maria Vilkki (tuutori) vastaanottaa Elmeri Pörstin pääsykoetehtävän.


Teksti ja kuvat: Tero Liimatainen, tuutori

0 comments: