perjantai 30. syyskuuta 2011

Carrotia voitti MindTrek Indie Games -palkinnon!



TAMKin opiskelijoiden Carrotia -pelidemo on voittanut MindTrek Indie Games -palkinnon! Visuaalisen suunnittelun opiskelija Vilma Pekola, vuorovaikutteisesta suunnittelusta valmistunut Juhani Hujala ja tietojenkäsittelyn opiskelija Jani Palovuori ovat kehittäneet iPhonelle ja iPadille puzzle-pelin, jossa päähenkilönä seikkailee jänis. Sankari-jänis haluaa pelastaa kotikylänsä etsimällä Carrotiaa, joka tarujen mukaan on kaikkein suurin, maagisia voimia omaava porkkana. Palkinto jaettiin eilen MindTrek-konferenssissa Tampereella.


Kansainvälisen kilpailun tuomariston lausunto:
In Japanese there is a word "kawaii" which means cute (in Finnish "ihqu"). The character of this game is the definition of that word. IP has excellent expanding possibilities.


Carrotian tekijätiimin onnelliset voittajat Vilma Pekola ja Juhani Hujala.


Carrotian blogi
MindTrek Indie Games Award

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Backlight Screening kiersi valokuvien kanssa Pirkanmaata


Valokuvia nähdään usein sisätiloissa printteinä. Poikkeuksen teki syyskuussa Backlight –valokuvafestivaalin screening-osuus, jossa Pirkanmaan seutua kierrettiin projisioiden teoksia rakennusten seiniin ulkotilassa. Näin näyttely saatiin vietyä lähemmäs yleisöä ja tavoitettiin ihmisiä, jotka eivät muuten olisi nähneet näyttelyä. Toisaalta tämä oli oiva markkinointikeino näyttelykokonaisuutta ajatellen, ja varmasti poiki Tampereelle näyttelyvieraita Backlight Screening -yleisöstä.

Kuvassa Mänttä-Vilppula

Kiertue toteutettiin yhden viikonlopuna aikana 16.-18.9.2011. Backlight-näyttelykokonaisuudesta oli valittu teoksia 11 taiteilijalta. Matkaan Tampereelta lähdettiin kuuden maissa ja ensimmäinen näytös oli aina seitsemältä. Yhteen päivään mahtui 2-3 näytöstä. Kohteiksi oltiin valittu ennalta Akaa, Hämeenkyrö, Kangasala, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Pälkäne sekä Ylöjärvi. Yllätysnäytös järjestettiin lauantaina Tampereella Backlight-kutsuvieraiden saunaillan päätteeksi.

Kiertävä näyttelytoiminta ei ole uutta. Jo pitkän aikaa sitten oli elokuvakiertolaisia, jotka kulkivat kylästä toiseen näyttämässä leffoja. Nyt digitaalisen valokuvauksen ja videotykkien aikakautena on helppo toteuttaa kiertäviä näyttelyjä, joissa heijastetaan valokuvia ja videota. Itsenäisesti ilman erillistä virtalähdettä liikuteltava kalusto mahdollistaa näytöksen laittamisen pystyyn missä vain mihin auton voi ajaa. Toisaalta screeningiin voidaan kutsua yleisöä ennalta, toisaalta tapahtuma voidaan järjestää jossain, jossa yleisö on paikalla.

Tällaiselle taiteen viemiselle pienemmille paikkakunnille on selkeä kysyntä. Palaute yleisöltä oli kaikin puolin positiivista, monessa paikassa ihmeteltiin, miksei suurempi joukko ihmisiä vaivautunut paikalle. Toivotaan, että vastaavanlainen toiminta saa jatkoa ja ihmiset tottuvat tulemaan paikalle katsastamaan esityksen.

Kuvassa Akaa

Backlight Screening -tapahtuman suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi Moving Galleryn Jyrki Kirjalainen. Mukana matkassa oli Jaana Ristola, joka myös työsti tapahtumasta kertovan dokumenttivideon. Animaation valokuvasarjan väliin toteutti Tanell Päll ja näytöksen musiikista vastasi Olli Aarni. Jaana opiskelee TAMKin taiteella kolmatta vuotta. Jyrki ja Tanel ovat valmistuneet TAMKin taiteelta muutama vuosi sitten. Backlight triennaalin järjestää Valokuvakeskus Nykyaika.

Dokumentaarinen video tapahtumasta:


Moving Gallery, Backlight Screening from Jaana Ristola on Vimeo.


Lisätietoa tapahtumasta
http://www.movinggallery.net/backlight
http://www.backlight.fi

tiistai 27. syyskuuta 2011

Tampere as WE see it 19.9. Finlaysonilla


Finlaysonin kampuksen viides kerros täyttyi,
kun Median ja Tikon opiskelijat tapasivat.

Ensimmäisen vuoden opiskelijat englanninkielisestä Median koulutusohjelmasta (Degree Programme in Media) ja Tietojenkäsittelyopin koulutusohjelmasta kohtasivat Finlaysonin kampuksella maanantaina 19.9.. 

Median opiskelija Noora Honkaniemi kirjoittaa:

19.9. 
Viikko sitten saimme Sohvi Sirkesalolta sähköpostin, jossa hän kertoi Tampere as we see it –tapahtumasta. Ideana oli tutustua TIKO-opiskelijoihin ja viettää heidän kanssa melkein koko maanantai-päivä. Meidät jaettiin 10 hengen ryhmiin ja tarkoitus oli keksiä kolme kuvailevaa sanaa teemalle (Tampere as we see it) ja ottaa kuvia Tampereesta.




Maanantai Finlayson-kampuksella alkoi (ja loppui) upeasti! Vietimme koko aamun jutellen ja tutustuen toisiin oppilaisiin. Noin puolen päivän aikoihin olimme valmiita toimintaan! Tarkoitus oli tehdä kuvistamme kollaasi, mutta tulostushetkellä tulostin ei enää toiminutkaan. Yhteensä kymmenestä kollaasista tulikin vain yksi onnistunut.
Ryhmä "Little Bunnies" ehti saada kollaasinsa valmiiksi. 

Limujen ja leivonnaisten jälkeen osa oppilaista suuntasi Mallashoviin tutustumaan vähän paremmin. Ilta oli erittäin menestynyt ja odotamme innolla taas uutta yhteistyöprojektia.

Teksti: Noora Honkaniemi
Kuvat: Rami Lehtinen

15. MindTrek konferenssi ja kilpailut tällä viikolla


Carrotia-pelin kuvitus on TTVO:n Vilma Pekolan taidonnäyte


Pohjoismaiden tärkein digitaalisen median konferenssi, MindTrek, järjestetään 28.-30.9. hotelli Rosendahlissa Tampereella. Tampereen multimediafestivaalina vuonna 1997 alkanut tapahtuma on alansa ja maailman suurin ja pitkäikäisin yhtäjaksoisesti järjestetty tapahtuma. TAMK kuuluu MindTrekin perustajiin ja kantaviin voimiin. Noin 70 tamkilaista myös osallistuu konferenssiin.

MindTrek konferenssi käynnistyy keskiviikkona MindTrekin akateemisella konferenssilla ja partneritapahtumilla, varsinainen konferenssi on torstaina ja perjantaina.

Keskiviikkona järjestetään Finlaysonin Uudella tehtaalla myös pääsymaksuton Ubimedia-työpaja (klo 13-16), jossa kansainvälisen Nokia Ubimedia MindTrek Awardin  voittajaehdokkaat esittelevät projektejaan.

TAMKin Finlaysonin kampuksella on otettu MindTrekiin jo varaslähtö, konferenssiin osallistuvista kansainvälisistä vieraista mediataitelija Chiara Boeri esitteli töitään eilen, ja professorit Cesare Massarenti ja Richard Vickers pitävät työpajat tänään.

TAMK vahvasti mukana MindTrek-kilpailuissa 

TAMKin alumnit ja opiskelijat ovat menestyneet erinomaisesti MindTrek-kilpailuissa. MindTrek LaunchPad on start-up yrityksille suunnattu palkinto, jossa pääpalkintona on 20 000€. Kuudesta voittajayrityksestä kaksi on saanut alkunsa Demolassa, Ovelin ja Zonear, molemmissa on mukana TAMKin kasvatteja.

MindTrek Indie Games -kilpailun voittajaehdokkaita on asetettu viisi. Carrotia-pelin koko tiimi on TAMKin entisiä ja nykyisiä viestinnän ja tietotekniikan opiskelijoita.

MindTrek-kilpailujen voittajat julkistetaan ja palkinnot jaetaan MindTrek-konferenssissa.

MindTrek

perjantai 23. syyskuuta 2011

Vieraita ja näyttely Tartosta


Marleen Viidul, Vallo Nuust, Erika Pedak ja Maarja Aeltermann Lendl-näyttelyn
avajaisissa

Lendl - Tarton taidekorkeakoulun loppoutyönäyttely
23.9.-21.10.2011
Galleria Emil, vanha kirjastotalo
Avoinna:
ma ja pe 10–16, ti–to 10–18 ja la–su 11–17
Vapaa pääsy

TAMKissa vieraili tällä viikolla TAMKin partnerin, Tarton taidekorkeakoulun nelihenkinen valtuuskunta, johon kuuluivat rehtori Vallo Nuust, vararehtori Erika Pedak, vararehtori Maarja Aeltermann and opintoasiain erityisasiantuntija Marleen Viidul.

Vieraat tapasivat mm. vararehtori Marja Sutelan, kv-palvelujen päällikkö Kirsi Tolvasen ja median koulutuspäällikkö Cai Melakosken. Delegaation erityisen kiinnostuksen kohteena oli opetussuunnitelmatyö ja suomalaisten ammattikorkeakoulujen rakenneuudistus.

Eilen vieraat olivat avaamassa vuonna 2011 Tarton taidekorkeakoulusta valmistuneiden lopputyönäyttelyä Galleria Emilissä.

Madis Liplap esitteli näyttelyn työt

Lend 2011 -näyttely luo yleiskatsaukseen tänä vuonna eniten huomiota herättäneisiin lopputöihin. Näyttelyn kuraattorin, Tarton taidekorkeakoulun johtavan taiteilijan sekä maalausosaston mestarin Madis Liplapin mukaan nyt näytteille asetettavat työt esittelevät taiteenaloja, joita Tarton taidekorkeakoulussa on mahdollista opiskella.

– Tämä näyttely on luonnollinen ja omaleimainen jatke aikaisemmin Tampereella järjestetyille näyttelyillemme. Lend 2011 täydentää entuudestaan laajaa kuvaa oppilaitoksestamme, selventää Madis Liplap.

Tarton taidekorkeakoulun näyttely on osa Tampereen XXI Viro-viikkojen ohjelmaa. Näyttely tuotetaan Tampereen kaupungin kulttuuripalveluiden ja Tarton taidekorkeakoulun yhteistyönä. Tartto on Tampereen kaupungin virolainen ystävyyskaupunki.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Niko Skorpio: Kuluttajat Ikuisessa Galleriassa




Niko Skorpion Kuluttajat Ikuisessa Galleriassa 21.9.-7.10.2011.
Avajaiset 20.9. 2011 kello 16-18. Tervetuloa!


KULUTTAJAT
Sarja maalauksia ja automaattipiirustuksia arjen kulissien takaa.

Niko Skorpio on säveltäjä, graafinen suunnittelija ja taideopiskelija, jota kiinnostaa tutkia tuntemattomia, unohdettuja, kiellettyjä ja mahdottomia asioita. 


------------------
Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella osoitteessa Finlaysoninkuja 3. toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.

Suosikkipelistä TAMKin opinnäytetyöksi: Pohjanmaan Valtias – huumoria ja häjyilyä

Pohjanmaan Valtias on huumorilla varustettu seikkailu- ja valloituspeli. Pelaajat matkaavat ympäri Pohjanmaan lakeuksia. Häjy pystyy tekemään kiusaa rehdin kustannuksella, mutta aina on vaarana joutua Vaasan vankilaan. Rehti taas voi kulkea vapaana ympäri Pohjanmaata ja saada apua kunnon ihmisiltä. Pelin pahin rangaistus on joutua saunan taakse. Tavoitteena on ottaa koko Pohjanmaa haltuun. Tämä tapahtuu ostamalla sekä valtaamalla paikallisia kaupunkeja ja pitäjiä.

Peli sisältää todellisia alueita ja matkailukohteita. Kaikki on toteutettu pelin veikeällä otteella niin kuvituksen kuin tekstityksenkin osalta. Nauru on herkässä kun pelaaja nostaa pelikortin, jossa komeilee Teemu Rajalan kuvittama pohjalaispelihahmo ja Jaakko Talvitien tekstittämä tapahtuma. Miltä kuulostaa esimerkiksi kyläkauppias Humpuuki Hemppa joka tarjoaa silakoota kissiille tai raivostunut Perälän isäntä, joka vartioi naurismaataan?


Jukolautapelien isännät Jaakko Talvitie ja Teemu Rajala.

Pelimekaniikka ja pohjalaisuus

Tässä pelissä ei heitetä noppaa, vaan paketti sisältää tuliterän systeemin, jonka omaperäisyys palvelee teemaa täysin rinnoin. Pelaajalla on käytössään rahaa ja pohjalaista valtaa, joilla hän voi edistää matkaansa valtiaaksi. Puukkohipassa pelaajat valtaavat pohjalaisia pitäjiä toisiltaan, sekä häjyt taistelevat vapaudestaan Vallesmannin yllättäessä. Jussipaidan omistava pelaaja pystyy halutessaan ottamaan uuden taiston, jos ensimmäinen puukkonujakka päätyy häviöön.

Koston kierre alkaa pelaajan räjäyttäessä toiselta kokonaisen kaupungin pois kuskaamalla kottikärryt vastapuolen alueelle. Tällöin pelaajat käyttävät vastaantulevien häjyjen palveluksia, tai vastaavat haasteisiin samalla lääkkeellä. Pahimmassa tapauksessa pelaaja passittaa vastapuolen saunan taakse, joka tietää samalla yhden pitäjän menettämistä.

Pelaajat liikkuvat korteilla, joissa pohjalaista väestöä tulee vastaan roppakaupalla. Pelaaja tapaa muun muassa vaasalaisen pitkän linjan punk/rock-yhtye Klamydian, sekä pohjalaiset legendat Isoontaloon Antin ja Rannanjärven. Liikkumiskortit tarjoavat monia eri vaihtoehtoja toteuttaa itseään.

Vastaan saattaa tulla myös haasteen esittäviä pohjalaisia. Näitä kutsutaan Priukaajiksi ja heistä pelaaja selviytyy vain jos omistaa kirveen. Tällöin pelaaja taistelee pelin tarjoamia vastuksia vastaan ja hänen kimppuunsa saattaa hyökätä Vanha Piika tai legendaarinen Nuijapäällikkö!

Pohjanmaan murre on vahvasti läsnä koko pelin, mutta ohjeistus on kirjakielellä. Tämän ansiosta pelistä ollaan kiinnostuneita myös Pohjanmaan ulkopuolellakin. Peli sisältää ainoastaan suomenkieliset ohjeet.
Peli on ensisijaisesti suunniteltu nuorten aikuisten illanviettopeliksi. Hauskan illan lisäksi peli herättää ylpeyttä pohjalaisista juurista, sekä vie pohjalaisuutta eteenpäin hauskalla omalla tavallaan. Peli sopii tasapuolisesti naisille ja miehille ja myös 10-vuotiaat ovat oppineet pelin vaivatta.

Pelissä maksetaan Pohjalaisten paikallisosuuspankkien rahalla

Pohjalaiset paikallisosuuspankit ovat Jukolautapelien kanssa yhteistyössä ja heidän tunnuksensa komeilee pelirahassa. Rahassa on myös nyt eläkkeelle jääneen pankin toimitusjohtajan Leo Korpi-Halkolan signeeraus. Pienin raha on 10 miljoonaa ja suurin 100 miljoonaa. Yhdessä pelissä on yhteensä kahdeksan miljardia!

Rahalla ostetaan pääsääntöisesti pelialueen pitäjiä ja kaupunkeja, joiden ostamisella pelaajalle kertyy valtaa tehdä tehtäviä ja taistella muita pelaajia vastaan. Rahalla pärjää myös vastaantulevien pohjalaisten kanssa.

Virallinen pelirahan julkaisutilaisuus. Jaakko Talvitie, Kristiina Itälaakso, Teemu Rajala, Leo Korpi-Halkola ja Paavo Ruotsalainen.


Jukolautapelit


Pohjanmaan Valtias -pelin on kehittänyt Jukolautapelit, joka on jurvalaissyntysten TAMKissa opiskelevan Jaakko Talvitien ja Teemu Rajalan perustama yritys. Peli on pohjalaisen sisukkuuden malliesimerkki. Kolmekymppiset kaverukset ovat kehittäneet pelin loppuun ja tehneet kaiken sisällön omatoimisesti.

Ainoa ulkoinen tekijä on ollut pelin valmistus, jonka ammattitasoisesta jäljestä vastaa Toytech Industrial, joka sijaitsee Hong Kongissa. Toytechin laatu päihitti kilpailijat mennen tullen ja niinpä Jurvan Niemenkylästä on asioitu maailman toiselle puolelle ja tuote saapui turvallisesti Suomeen 24.1 laivarahdilla. Tämän jälkeen miehet ovat toimineet varastologistiikan ja inventaarien parissa.

Nyt peli on saatettu kauppoihin ja Jukolautapelit hoitavat myös jakelun kaupoille, sekä verkkokaupan asiakkaille. Urakka on iso, mutta pohjalainen isäntä vastaa kymmentä käsiparia. ”Kaksi miestä riittää ja me emme anna periksi koskaan!”

Peli on viimeisen päälle testattu ja jo nyt ensimmäisiltä ostajilta on tullut positiivista palautetta Pohjanmaan Valtiaan facebookin, sähköpostien ja jopa puheluiden muodossa.

Julkaisija: Jukolautapelit
Julkaisuajankohta: Peli ilmestynyt kauppoihin 4.2.2011
Pääpelisuunnittelija: Jaakko Talvitie
Graafinen suunnittelu: Jaakko Talvitie
Teksti: Jaakko Talvitie
Tuottaja/markkinointi: Jaakko Talvitie
Pelisuunnittelu: Teemu Rajala
Kuvitus & graafinen toteutus: Teemu Rajala

Projektin keskivaiheilla mukana olivat myös Jaakko ja Jussi Järviniemi.

Lisää tietoa osoitteessa www.pohjanmaanvaltias.com


Vaasalaisyhtye Klamydia seikkailee Pohjanmaan Valtias-pelissä.

TAMK ja Pohjanmaan Valtias

Pelin idean takana on TAMKin Virtain yksikössä käsikirjoittamista ja kuvallista ilmaisua opiskeleva Jaakko Talvitie. Idea peliin syntyi jo vuonna 2006 Jurvassa ja Talvitie on kehittänyt ideaa eteenpäin siitä lähtien.

Talvitie osallistui Virroilla silloisessa PIRAMKissa vuonna 2007 tammikuussa musiikin ja av-tuotteistamisen opintoihin. Liiketoiminnan harjoittamisessa ovat apuna olleet muun muassa ammattikorkeakoulun talous- ja markkinointiopinnot sekä vuosi osuuskuntatoimintaa opintojen lomassa.

Talvitie on pystynyt kehittämään Pohjanmaan Valtias-peliä opintojen työharjoittelun ohessa. Kattava työ tulee olemaan myös Talvitien päättötyö.

Talvitien omatoiminen osallistuminen koulun mahdollistamiin projekteihin on poikinut monta muutakin erinomaista osaamisen näytettä.

Alavuden Spelit -2008 DVD sisältää noin 50 musiikkivideota perinteistä kansanmusiikkia, sekä folkpohjaista pop-musiikkia. Yksi levyllä esiintyvä artisti on Pauli Hanhiniemi ja Hehkumo. Spelit-videolla Jaakko Talvitie toimi kuvaajana, tuottajana, leikkaajana, jälkituotannossa, grafiikan suunnittelussa ja DVD -toteutuksessa.

Gametruder-videopeliohjelma oli yksi osuuskuntavuoden Diggari-kanavalle tehdyistä ohjelmista. Ohjelmassa vierailtiin videopelaajien kotona ja testattiin uusia pelejä. Samalla ohjelman tuotantokauden aikana nähtiin videopelien tuotantokaarta pelikoulusta, pelien tuotantoon, markkinointiin ja myyntiin. Ohjelmaa tuki Sony Playstation. Talvitie toimi ohjelmassa tuottajana, käsikirjoittajana, graafikkona sekä toteutti peliarvosteluja ja markkinointia.
Oliver – Mua et koskaan saa -musiikkivideo kuvattiin kesällä 2008 Virtain keskustassa ja video julkaistiin 2009 alkupuoliskolla yhtyeen debyyttialbumin kanssa. Video päätyi MTV Finlandin esitykseen. Videolla Talvitie toimi ohjaajana, tuottajana, käsikirjoittajana, leikkaajana ja jälkituotannossa.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Murhatuolit jatkaa festivaaleille Italiaan ja Sveitsiin




Nalle Mielosen kokeellinen elokuva Murhatuolit (2010) matkustaa lokakuun kuraa pakoon Italian leppeisiin maisemiin. Luvassa on Novara Cine festivaali. Ja koska Italiassa ollaan, sai elokuva nyt kylkeensä italiankielisen käännöksen paikallisen yleisön iloksi. Italiassa katsotaan siis elokuvaa nimeltä Omicidio Sedie.

Novara Cinen jälkeen tuolien matka taittuu Sveitsiin. Alkukesän voitto saksalaisella Emergeandsee festivaaleilla sai erään juryn jäsenen niin  vakuuttunneksi elokuvasta, että hän kutsui sen Shift Festivaaleille Baselin kaupunkiin.

Murhatuolit voitti kesäkuun alussa Berliinissä järjestetyn Emergeandsee festivaalin pääpalkinnon Jury Awardin.  

Erään ystävän sanoin: Faster Murder Chairs... Kill! Kill!

Teksti: Nalle Mielonen



torstai 15. syyskuuta 2011

Kuvauksen opiskelijoiden retriitti

Kuvausopiskelijat matkalla Kintulammen erämökille - sade ei haittaa!

Tampereen Ammattikorkeakoulun elokuva- ja televisioilmaisun 3. ja 4. vuosikurssin opiskelijat vetäytyivät tiistaina (13.9.) Tommi Moilasen johdolla Kintulammen erämökille puhumaan elokuvaamisen abstraktioista ja suunnittelemaan tulevaa, joulukuussa järjestettävää valokuvanäyttelyä.

Opiskelijat olivat saaneet tehtäväkseen käydä katsomassa Terrence Malickin ohjaaman elokuvan The Tree of Life (kuvaus Emmanuel Lubezki), joka toimi pohjana keskustelulle siitä minkälaisia teemoja, mielikuvia ja ilmapiirejä elokuvassa voi esiintyä.

Keskustelun aikana elokuva purettiin erilaisiin abstraktioihin, jonka pohjalta opiskelijat ryhtyivät suunnittelemaan teemaa joulukuussa järjestettävälle, TTVO:n historian ensimmäiselle kuvaajien valokuvanäyttelylle. Ideoita keksittiinkin joiden pohjalta saatiin synnytettyä hyvä pohja tulevan näyttelyn ylöspanemiseksi.
Kintulammen tunnelmallinen rantasauna.


Ilta päättyi miellyttäviin löylyihin Kintulammen rantasaunassa ja rohkeimmat uskaltautuivat myös uimaan hyiseen veteen.

Tulevasta valokuvanäyttelystä tehdään virallinen mediatiedote lähempänä näyttelyajankohtaa. Valokuvanäyttely tulee sisältämään valokuvatöitä 3. ja 4. vuosikurssin opiskelijoilta. 


Teksti ja kuvat: Hannu Koivuranta.

Backlight 11 Photo Festival Expanded Views - avajaiset tänään!







Backlight 11 -valokuvafestivaali: Expanded Views
TTVO aulassa, Finlaysoninkatu 7
Avajaiset 15.9. klo 18



Keväällä 2011 Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen opiskelijoista koottu työryhmä ryhtyi keräämään aineistoa Backlight 11 -valokuvafestivaalin teemasta, "Migration and Nomadic Living in 21st Century". Ryhmän keräämä aineisto ja tiedonlähteet julkaistaan festivaalin verkkosivujen Expanded Views -osiossa. Osio johdattelee festivaalin teeman ympärillä käytäviin keskusteluihin, debatteihin ja tietolähteisiin, jotka on koottu erilaisista suomenkielisistä ja globaaleista sähköisistä medioista.


Projektin tarkoituksena on ollut nähdä taiteilijan rooli tulevaisuuden tietolähteiden ja tiedon tuottajana ja välittäjänä maailmassa, jossa yksilön suhde näihin on pirstoutunut ja tullut ongelmalliseksi. Tietolähteitä on tarjolla enemmän kuin kukaan tarvitsee tai joihin ehtii tutustumaan. Informaatiosta on tullut tärkein kaupallinen resurssi ja tiedonlouhinta on muodostumassa suurimmaksi teollisuusmuodoksi. Taiteilijat voivat ottaa syntyvässä maailmassa roolin tiedon kriittisinä kierrättäjinä, käsittelijöinä ja välittäjinä.


Projekti on esillä Backligh 11 valokuvafestivaalin verkkosivujen lisäksi Tampereen ammattikorkeakoulun Finlaysonin toimipisteen aulassa, sekä julkisessa tilassa Tampereen keskusta-alueella. Aulatilassa sijaitsee mediainstallaatio kerätystä, käsitellystä ja läpikäydystä aineistosta/tiedosta. Aineisto levittäytyy myös julisteissa ympäri Tampereen keskustaa.


Projektiin osallistuvat kuvataiteen opiskelijat: Anna Alalantela, Riikka Gröndahl, Katti E. Hellman, Lotta Kallio, Mikael Kinanen, Jaana Ristola ja Irene Stachon. Opiskelijoiden työskentelyä on ohjannut kuvataiteilija ja kuraattori Jussi Koitela.


Yhteistyössä Valokuvakeskus Nykyaika, Backlight -valokuvafestivaali ja Tampereen ammattikorkeakoulu


Projektin verkko-osuus löytyy täältä:  http://www.backlight.fi/expanded-views/

Backlight 11 -valokuvafestivaali


Teksti: Expanded Views -työryhmä



tiistai 13. syyskuuta 2011

TTVO Tursajaisissa!


Tarinalaiset valmiina taiteilijarastillaan.

Keskiviikkona 7. syyskuuta Tamkin uudet oppilaat tulivat virallisesti osaksi oppilaitostaan Tursaskasteessa. Kuntokadun pääkampukselta puoliltapäivin alkanut kulkue pysähtyi Keskustorille, mistä Tursasvalan jälkeen värikäs joukko marssi Tursajaispaikalle kisailemaan mitä mielikuvituksellisimmilla rasteilla.

Tarinan tuomaristo kuuntelee taiteilijan selityksiä.

Tänä vuonna Finlaysonin kampus oli myös mukana rastitoiminnassa. Tarina (http://www.tarina.ttvo.fi) järjesti opiskelijoiden tiimityöskentelyä ja taiteellisuutta koettelevan piirustustehtävän, minkä lisäksi joukkueen pistetiliä sai kartuttaa lahjomalla rastin tuomareita. Lahjontakeinoihin kuului hierontaa, aineellisia lahjuksia sekä lauluesityksiä. Mukana oli myös kolmikerroksinen ihmispyramidi.

Öh...vain vettä, leipää ja sirkushuveja
oli tuomareille tarjolla. Oli juu.

Nihkeänviileästä säästä huolimatta tunnelma oli lämmin, kilpailujoukkueet olivat panostaneet pukeutumiseensa ja mieliala oli railakas ilmeisesti niin rastinpitäjillä kuin kävijöilläkin. Tursajaisten viralliset jatkobileet olivat täpötäydessä Fat Ladyssa, missä tanssimisen lomassa julistettiin kilpailun voittajajoukkue. 


Mitä useampi huutaa ohjeita, sen parempi.

Teksti: Tia Tuovinen. Kuvat: Jonna Rautala.

Näe naamat, ole naamat



Lukuvuosi on opintojen puolesta lähtenyt käyntiin kaikilla TTVO:n opintolinjoilla. Perinteisesti opiskeluvuoden viihdepuolen on avannut ainejärjestömme Tarinan  järjestämät hipat, huiman suosion saavuttanut Naamat. Tänä vuonna niin uusien kuin vanhojenkin naamojen tunnistaminen ja niihin tutustuminen tapahtuu torstaina 15.9. anniskeluravintola Rumassa. Luvassa on vanhojen naamojen lisäksi uusia tuttavuuksia, mahtavia projekti-ideointeja ja paljon muuta opiskelijaystävälliseen hintaan!
Ei sisäänpääsymaksua.

Naamojen jälkeen Tarinalta on luvassa paljon erilaisia aktiviteetteja opiskelijoiden elämän sulostuttamiseksi. Kaikki opiskelijamme ovat enemmän kuin tervetulleita Tarinan kokouksiin ideoimaan, jakamaan mielipiteitä tai vain kuuntelemaan. Seuraava kokous järjestetään keskiviikkona 28.9 klo 16, paikkana on Ada, 5krs.

Tia Tuovinen 
Tarinan vpj

perjantai 9. syyskuuta 2011

Meduusoja ja renderointia


 Seilin saari

28.elokuuta, aamu sarastaa ja kuvataiteen 2. vuosikurssin opiskelijat alkavat pakata tavaroita bussiin Seilin saaren seikkailua kovasti odotellen. Kuumottavia puheenaiheita ovat mm. punkit ja Seilin synkkä historia spitaalihospitaalina sekä mielisairaalana. Mutta opiskelijoiden päässä pyörii paljon muutakin, kuten koulun aloitus liikkuvan kuvan kurssin merkeissä. Monen sadan kilometrin ja parin lauttamatkan jälkeen saimme lopulta laskea jalkamme tälle mielenkiintoa uhkuvalle saarelle, jonka ruotsinkielinen nimi tarkoittaa hyljesaarta. Valitettavasti emme hylkeitä nähneet, mutta luonnon monimuotoisuus oli läsnä sekä silmin että videoteoksiin tallennettuina. Kaikkien suosikeiksi tuntui nousevan meduusat, joita opiskelijat metsästivät linssin eteen päivin ja öin, sekä lehmät, jotka temmelsivät pelloilla pitäen kulttuurimaiseman avoimena.

 Saaressa toimii saaristomeren tutkimuslaitos, joka ystävällisesti otti meidät vastaan ja antoi tilat työskentelyyn sekä ruuan ja katon pään päälle, jotta kuvaukset toimisivat moitteettomasti ja mieli pysyisi virkeänä. Lisäksi saimme henkilökohtaisen esittelykierroksen Hanna-nimiseltä oppaalta, joka esitteli saarta historiallisesta näkökulmasta. Tapasimme mm.tutkimuslaitoksen johtajan ja sattuipa saarelle yhtä aikaa piipahtamaan myös muutama israelilainen videotaiteilija. Myös sauna oli kovassa käytössä ja ryhmässä viihdyttiin muissakin kuin työn merkeissä.


Saaristomeren tutkimuslaitoksessa tutkitaan monitieteellisesti Itämeren ja erityisesti Saaristomeren alueita ja tutkimusten lisäksi toimintaan kuuluu mm. meriympäristön tilan pitkäaikaisseuranta. Saaren luonnosta näkee metsälaitoksen toiminnan mm. puuistutuksina ja näimme kasvillisuutta, jota ei mantereelta kovin helposti löydä.
Kuvataiteen 2. vsk. opiskelijoita katsomassa
opiskelijatovereidensa töitä.


Usean kuvailutunnin ja editoinnin jälkeen videoteokset olivat viimein valmiita ja Seilin viikko huipentui tapahtumaan nimeltä Seili Baltic Sea Festival, jossa opiskelijoiden luomukset näytettiin. Mukaan osallistuivat TAMKin matkalaisten lisäksi myös Seilin tutkimuslaitoksen henkilökunta ja muita saaren vierailijoita ja loppuhuipentumana nähtiin saarella toimivan henkilön oma videoteos sekä saaren teknisen osaston jakama palkinto. Lisäohjelmana toimivat mm. kahden TAMKin musiikinopiskelijan, Panu Siikin ja Heli Lahden, konsertoinnit sekä performanssi Bruce Naumanin teoksista, opettajien palkitseminen tittelein ja voipatsain ja taulun luovutus Seilin tutkimuskeskukselle nimin ja kiitoksin varustettuna. Juhlat jatkuivat ja täysin kirkas tuhattähtinen taivas aukeni yllämme tuoden lisää tunnelmaa ainutlaatuiseen festivaaliin.


Jouni Hirvonen (vas.) ja Juha Suonpää (oik.) ojentamassa taulua
tutkimuslaitoksen johtajalle Ilppo Vuoriselle.























2.9 jätimme jäähyväiset Seilille ja sen henkilökunnalle ja bussiin langennut hiljaisuus kuvasti lähes viikon kovan työn erittäin hyvin. Rajanylityksiä tehtiin eri muodoissa: mantereelta keskellä merta sijaitsevalle saarelle lähtö sekä eri linjojen yhteentuominen loivat yhdessä ainutlaatuisen työympäristön.

Lopuksi haluamme jakaa kiitokset kaikille niille, jotka tekivät koulun aloituksestamme loistavan ja auttoivat kaikin puolin työskentelyämme saarella. Uutta Seilin reissua odotellen!


Lisätietoja Seilin saaresta ja saaristomeren tutkimuskeskuksesta löydät mm. osoitteesta http://www.seili.utu.fi

Teksti ja kuvat: Laura Lehtinen

torstai 8. syyskuuta 2011

Reikäreunan avajaiset tänään!

Sudenveistäjä -elokuvan pääroolissa Sulona,
erakkomaisena taiteilijana, on Kai Lehtinen.

Reikäreuna -elokuvafestivaalin avajaisia vietetään tänään torstaina klo 18 Oriveden Taiston salissa. Avajaisten ohjelmistossa viime vuoden voittajaelokuvat, lyhytelokuva Vielä tämän hetken (ohj. Zagros Manushar) ja animaatio Katiska (Joni Männistö, Janne Kukkonen ja Mikko Korhonen) sekä TAMKin opiskelijan Aino Sunin lopputyöelokuva Sudenveistäjä. Illan ohjelma jatkuu Tampereen elokuvajuhlien parhaat -näytöksellä ja huipentuu Avajaisiltamiin, joissa esiintyy Minor League Heroes.

Sudenveistäjän lisäksi koko Reikäreunan runsaassa ja monipuolisessa ohjelmistossa on yhteensä ainakin 19 entisen tai nykyisen TTVOlaisen elokuvaa. Myös festivaalin organisaatiossa on vahva edustus - Festivaalituottaja Tuomas Korolainen valmistui viime vuonna visuaalisesta suunnittelusta ja ohjelmatuottaja Jani Ilomäki opiskelee kolmatta vuottaan elokuvan ja television koulutusohjelmassa.

Reikäreunan päävieraana on tänä vuonna ohjaaja Matti Ijäs, jonka tuotannosta nähdään elokuvat Aita, Katsastus sekä Räpsy ja Dolly eli Pariisi odottaa.
-----------
Reikäreuna -elokuvafestivaali
Reikäreuna Facebookissa

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Viides MA in Screenwriting -koulutus alkoi maanantaina

Elokuvakäsikirjoituksen tulevat maisterit TTVOn terassilla.


Salfordin yliopiston ja TAMKin yhteinen elokuvakäsikirjoituksen maisteriohjelma, MA in Screenwriting, käynnistyi jo viidettä kertaa maanantaina. Yhteensä 16 opiskelijaa Iso-Britanniasta, Suomesta, Saksasta ja muualta Euroopasta opiskelee syksyllä Tampereella, kevät 2012 kuluu opintojen parissa Manchesterissa. Lisäksi järjestetään etäopetusta ja projekteja ensi kesän ja syksyn kuluessa.

TAMKissa opiskelu kuuluu ammatillisiin erikoistumisopintoihin, maisterintutkinto saadaan Salfordin yliopistosta. Yhteistyötä Salfordin yliopiston kanssa (School of Media, Music and Performance) on  tehty jo yli 15 vuotta opettaja- ja opiskelijavaihdon, projektien ja MA in Screenwriting -ohjelman merkeissä.

Tietoa maisteriohjelmasta

maanantai 5. syyskuuta 2011

Tiina Lehikoisen REx REaction avaa Ikuisen Gallerian syyskauden

Ikuinen Galleria 5.-15.9. Tiina Lehikoinen: REx REaction

Ikuisessa Galleriassa vietetään syksyn ensimmäisiä avajaisia tänään maanantaina 5.9. klo 16, kun Tiina Lehikoisen näyttely REx REaction avautuu. Tervetuloa vierailulle!

REx REaction on kaikkien kömpelöiden supersankareiden kaveri. Hänen maailmansa on rujon leikkisä luolake, jonka käytävissä hoviaan pitävät atavistiset pääjalkaiset.

Tiina Lehikoinen (s.1982) on runoilija ja Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataideopiskelija. Häntä kiinnostavat olemisen absurdit nyrjähdykset sekä animaalinen magnetismi. RE RE -näyttely sisältää luonnoksia, kollaaseja ja videoteoksia.

---------

Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella osoitteessa Finlaysoninkuja 3 toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen, elokuvan ja television sekä median koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.

Ikuinen Galleria 5.-15.9. 
Tiina Lehikoinen: REx REaction.
Avoinna ma-pe 12-16, Finlaysoninkuja 3, Tampere

lauantai 3. syyskuuta 2011

Tulevaisuuskylään tänään!

Aino Yrjänä on TAMKin kansainvälisen Median koulutusohjelman
opiskelija ja yksi taustalla näkyvän kylän tuottajista

Luomuherkkuja, sähköpyöriä, keskusteluja, jurtta, tiipii, jännittäviä paviljonkeja, hyvä meininki! Tulevaisuuskylä on vielä tänään Keskustorilla iltamyöhään saakka, 0hjelma huipentuu Tuliryhmä Flamman esitykseen klo 22:45.

Tulevaisuuskylässä voi mm rakentaa kotia. Kodat, jurtat ja tiipiit eivät
ole tulevaisuuden asuntojamme, mutta ne opettavat meille paljon
ekologisesta rakentamisesta.

TAMK on yksi Tulevaisuuskylän rakentajista, organisaattoreina ja talkoolaisina on suuri joukko TAMKin opiskelijoita.

|||
Tulevaisuuskylä verkossa
Lue kaikki Tulevaisuuskylä-jutut blogissa
|||

perjantai 2. syyskuuta 2011

11IMP: Varmasti turvassa



Alicia Fernandez Franco taistelemassa tulta ja pelkojaan vastaan

On yleisesti tiedossa, että palavaa öljyä ei saisi sammuttaa vedellä, mutta onko kukaan nähnyt miksi? Ensimmäisen vuoden median opiskelijät näkivät.


Elokuun 26. päivänä osallistuimme muiden uusien Finlaysonin kampuksen opiskelijoiden kanssa neljään ryhmätehtävään/luentoon/seminaariin, jotka käsittelivät koulun ja sen välineistön turvallisuutta sekä tietenkin myös omaamme.


Lucas Kallenbach kokoamassa lamppua

Aloitimme päivän ensiavulla. Vaikkakin jotkut voivat pahoin katsoessaan Punaisen ristin videota, luokkakaverin käden sitominen ja hänen asettamisensa kylkiasentoon sai meidät rentoutumaan ja auttoi oppimaan uutta.


Sähköturvallisuuden luennolla opimme kuinka sähkölaitteet tulee oikeaoppisesti kytkeä. Jos huoneesta menee sähköt, tiedoksi – 11IMP-opiskelijoita ei ole syyttäminen. Tiedämme myös kuinka lamppu kootaan asianmukaisesti ja kuinka johdot laitetaan oikein.

Palosammutin on Laura Räsäsen uusi ystävä

Lopulta pääsimme päivän hauskimpaan osuuteen. Kaikki ovat kuullet, mitä tulee tehdä tulipalon sattuessa, mutta IMPit pääsivät harjoittelemaan sitä. Taistelimme pelkojamme ja tulta vastaan.


Joten jos joskus tarvitset auttavaa kättä hätätilanteessa tai jokapäiväisessä elämässä, tarvitset juurikin meitä – uusia median opiskelijoita.


Kuvat ja teksti: Emilija Veselova
Käännös: Heli Härkönen
Tekijät opiskelevat englanninkielisessä median koulutusohjelmassamme
|||
Degree Programme in Media
Lue lisää IMP/Media-opiskelijoista
|||

torstai 1. syyskuuta 2011

Tampere goes Eco -näyttely esittelee Tampereen vuonna 2050


Tampere goes Eco kertoo intialaisen Mandirin saapumisesta Tampereelle v. 2050.
Hämeenkadulla kulkevat raitiotievaunut, ydinkeskusta on suljettu yksityisautoilulta. 

Minkälaista on elämä Tampereella vuonna 2050? Eihän siihen ole kuin 39 vuotta, saman verran kuin taaksepäin katsottuna vuoteen 1972! Tampere goes Eco -näyttelyssä tulevaisuutta ovat visioineet TAMKin Kuvataiteen ja elokuvan ja television koulutusohjelmien opiskelijat yhdessä kansalaisjärjestöjen kanssa. Kuvat ovat tehneet Jari Juvani, Lari Mörö ja Riikka Gröndahl, tekstit ovat Veera Rouvisen ja tuottajana on toiminut Henna Laininen.

Näyttely on osa Keskustorin Tulevaisuuskylä -tapahtumaa ja avoinna perjantaina 2.9. klo 10-18 ja lauantaina 3.9. klo 10-20 TAMKin Finlaysonin kampuksella, "pesurummuksi" kutsutussa eteisaulassa, osoitteessa Finlaysoninkatu 7. Lauantaina Tampere goes Eco on osa Positiivinen virus -ympäristötaidenäyttelyn opastettua kierrosta, joka lähtee Tulevaisuuskylän kasvihuoneelta klo 17.

Tulevaisuuskylä -tapahtuma Keskustorilla 2.-3.9.