keskiviikko 10. elokuuta 2011

TAMK Assemblyilla, kesä 2011



TAMK valloitti Assemblyt muutaman innokkaan opiskelijan voimin: osallistuneita oli mukava joukko sekä Teiskontieltä että Finlaysonin kampukselta. Rakensimme ständin Hartwall Areenalle. Jokainen kiinnostunut sai ohikulkiessaan kysyä TAMKista ja siellä opiskelusta. Me tietysti kerroimme kaiken mitä vain tiestimme. Allekirjoittaneelle tämä oli ensimmäinen Assembly, joten jännää ja kiinnostavaa riitti koko viikonlopuksi! Assemblyillä piilee mahdollisuus verkostoitua saman alan opiskelijoihin, pelialan ihmisiin ja muihin mielenkiintoisiin tuttavuuksiin. Tapahtumassa jaetaan pelialan tietoa, kokemuksia, ideoita, uutta teknologiaa ja tietysti pidetään hauskaa!
Lähdössä TAMKista

Tietokonenäyttöjen meri areenan puolella näytti kiehtovan kauniilta illalla kun valot sammutettiin aloitusseremonian yhteydessä ja monet osallistujat jaksoivat pelata läpi yön. Onneksi areenalla oli myös mahdollisuus nukkua tarpeen vaatiessa. Illan saatossa lavalle astui myös bändi ja tunnelma oli katossa. Ennen bändiä suurelta näytöltä esiteltiin game dev compon ehdokkaita, joista voi äänestää suosikkiaan. Demokisassa mukana oli muun muassa kouluprojekteja ja harrastelijademoja. Oli mielenkiintoista kuinka aktiivisena Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAJAK) esitteli omia projektejaan ja heillä oli todellakin aihetta olla ylpeitä. Oli melkoinen sääli ettei TAMKista ollut projekteja mukana kisassa, mutta toivon mukaan ensi vuonna meillä olisi esittelemiskelpoista materiaalia myös Assemblya varten!

Torstaina nähtiin myös ensimmäiset seminaarivieraat ja joitain kilpailuja potkaistiin käyntiin. Esimerkkinä fast graphics compo, jossa ideana oli piirtää teemaan liittyvä kuva puolessatoista tunnissa.
TAMKin käleä ständi

TAMKin ständillä kävi ihmisiä kyselemässä opinnoista ja opintolinjoista. Kerroimme tietysti kaiken mitä tiedämme, mahtavaa että ihmisiä kiinnostaa! Myös 5D2 ja 5D3 -kesäpeliprojektien pelejä ohikulkijat testailivat kiinnostuneina.

Ohjelma kattoi myös mielenkiintoisia seminaareja. Muun muassa Mozilla esitteli mahdollisuuksia, miten pelkällä selaimella on mahdollista kehittää pelejä. Melko laadukkaan näköisiä demoja selaimella voidaankin jo nykypäivänä saada aikaan pelkästään 2D- (Canvas) ja 3D- (WebGL) työkalujen avulla.
Supercell-niminen peliyritys esitteli uutta kevyttä online-peliään, joka oli tehty Flashin avulla. Melko vanha työkalu tehdä pelejä, mutta Supercellin peliä oli helppo pyörittää selaimessa, koska se oli tarpeeksi kevyt.

Tapahtuma tarjosi muun muassa grafiikka-, musiikki- ja videokilpailuja ja peliturnauksia, joihin on hauska osallistua ja tehdä muutakin kuin vain pelata koko ajan.
Angry Birdsejä livenä

Perjantai-iltana ennen sulkemista vanha TAMKin opiskelija International Business -linjalta tuli juttelemaan. Hän työskentelee nykyään Roviolla Angry Birdsin merkeissä ja kertoi meille tukevansa TAMKin opiskelijoita, jos haluaisimme esimerkiksi tehdä työharjoittelun Roviolla. Mahdollisuuksia riittää! Oli todella hauska huomata, että TAMKista pääsee oikeasti pelialalle töihin kunhan vain oma innostus ja aktiivisuus riittää.

Ylipäätään reissu oli todella mahtava ja tykkäsin paljon. Aion jatkossakin olla mukana toiminnassa ja toivon että muitakin innostuneita jaksaa lähteä mukaan!

Tarina: Emma Kiiski
Kirjoittaja opiskelee englanninkielisessä median koulutusohjelmassamme
|||
Degree Programme in Media
Lue lisää IMP/Media-opiskelijoista

|||
Assembly Summer 2011
|||


0 comments: