sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Valokuvanäyttely Aamulehden aulassa: Sini Kallio ja Mirja Paljakka


Valokuvataidenäyttely 26.4.-13.5.2011
Sini Kallio: 252 päivää katselin ja odotin
Mirja Paljakka: Side by Side

Aamulehden aula
Itäinenkatu 11, Finlaysonin alue, Tampere

Valokuvataiteen erikoistumisopintojen lopputyönäyttelyn 10SEVALO seitsemäs ja viimeinen osanäyttely avataan Aamulehden aulassa ensi tiistaina 26.4.

Sini Kallio esittelee valokuvasarjaansa 252 päivää katselin ja odotin:
252 päivää on aika siitä kun sain tietää lapseni tulosta itse syntymään.
Tuona aikana kuvasin ensimmäiset televisio-ruudut kuviini.

Jälkeenpäin pohdin rakentamalla noista kuvista uusia, sitä kuinka tuona aikana näkemäni kuvat vaikuttivat minuun?
Miten tapani katsoa muuttui naiselle kriittisenä aikana ja ennen kaikkea sen jälkeen?

Antoiko uuden elämän synnyttäminen oikotien onneen, voinko enään koskaan olla yhtä pinnallisen ulkonäkökriittinen
itseni suhteen?

Päällimmäiseksi kysymykseksi kuitenkin jää, millaisten kuvien maailmassa lapseni tulee elämään ja miten ne tulevat muokkaamaan häntä
?

Valokuvasarja on syntynyt vuoden prosessin tuotoksena. Vuoden, jonka aikana minun on pitänyt ajatella uudelleen sekä itseni, elämäni että taiteilijaminäni.

Valokuvaus ja erikoistumisopinnot TTVO:lla ovat palvelleet montaa tarkoitusta, ne ovat olleet sekä tervetulleita hengähdystaukoja kotiäitiydestä että keino jatkaa taiteellista työtäni.

Side by Side
Photographs Mirja Paljakka


Aiemmin mm. tekstiilialan yrittäjänä sekä freelancer toimittajana ja kuvaajana työskennellyt Mirja Paljakka on TAMK:n Taiteen ja Viestinnän Valokuvataiteen erikoistumisopintojen opinnäytetyönään tuonut näytteille valokuvia, joilla hän kuvaa tuntemuksiaan kolmen ystävänsä syöpäsairauksien aikana.

Kuvakerronnassa välittyvät myötäeläjän tulkitsemina sielunmaisemat sairauden tiedon saannista paranemisen riemuun.

Sairauden ja kuolemanpelon kohtaaminen, uuvuttavien hoitojen tuska, paranemisen toivon herääminen sekä naiseuden uudelleen muotoutuminen kuten myös elämän voittaminen ja paluu yhteisölliseen elämään on taidevalokuvaajan luomistyönä koottu 55 kuvan kuvasarjaksi, joista näyttelyyn on koottu toistakymmentä. Koko kuvasarja on tarkoitus julkaista valokuvakirjana.

Mirja Paljakka:

Olen kanssakulkenut kolmen hyvän ystäväni rinnalla heidän syöpähoitonsa taudin kohtaamisesta paranemiseen. Kuunnellut, vastaanottanut lukemattomia tekstiviestejä, yrittänyt olla läsnä. Itse sairaudesta minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta. Nyt minulla on vankka kokemus siitä kuinka vaikeaa on kulkea, olla vierellä ja - kun ei ole sanoja, joilla lohduttaa. On vain läsnäolon vaikeus ja toive, että se riittää.

Avuttomuuteni muuntui sisälläni matkaksi valokuvia, joilla myös työstin aiheen pahaa oloa pois itsestäni. Valitsin työvälineekseni makrokuvauksen, koska aika tavallaan pysähtyi tietoon syövästä, kuoleman mahdollisuudesta. Keskittyminen kohdistui yksityiskohtiin, jotka normaalielämässä jäävät muutoin näkemättä.

 Yritin välttää kauhukuvia. Visualisoin omia tuntemuksiani abstrakteiksi kuviksi. Niiden tarkoitus on välittää hienovaraisesti myös sielunmaisemaani iskeytyneet kuvat pelosta, kauhusta, surusta ja vihasta. Kuvista kaikkein mustin on ystävättäreni kertomuksesta, kun hän tunsi seinien kaatuvan päälleen.

Yksityiskohdat kertovat sairauden, hoitojen ja paranemisen kulun tunnelmista. Punainen väri tuli lääkkeestä Adriamycine, jota tiputetaan potilaille hoitojen aikana. Vihreät feminiiniset kuvat ovat ajalta, jolloin hoidot olivat jo ohitse ja naiseuden rakennuspalikoita oli pakko etsiä uudelleen. Kynttilät ja elävät kukat olivat tärkeitä koko prosessin ajan. Korujen, hiusten, vaatteiden ja kenkien tuoman hyvän olon merkitys kasvoi loppuvaiheessa. Konkreettisemmat ruusukuvat ym. kertovat paluusta normaalielämän kuvakulmiin ja uudelleen syntyneen ihmisen näkymiin yhteisössä.

Olen kokenut, että tukihenkilön roolissa merkitykseni oli valaa elämänuskoa, näyttää ja osoittaa pieniä positiivisia tavoitteita tällä kauhujen matkalla. Esitellessäni valokuvia ystävättärilleni, he vahvistivat pystyvänsä kuvieni kautta palaamaan tunteisiinsa ja kokemuksiinsa. Se oli paras kiitos myötäelämisestä ja asian jakamisen tärkeydestä meille kaikille.

|||
TAMK:n valokuvataiteen erikoistumisopiskelijoiden lopputyönäyttely 10SEVALO on osa Tampere Art Factory (TAF) festivaalia.
10SEMEDIA kotisivulle
|||

0 comments: