torstai 31. maaliskuuta 2011

Kissed with a Fist - Kevyt kevättuotanto


Kissed with a Fist
on tunteisiin vetoava lyhytelokuva naiseuden kynnyksellä olevasta Melissa-tytöstä, joka etsii itseään ja miesmallia elämäänsä. Hän ajautuu huonoihin seuroihin ja joutuu tekemään valintoja, jotka määrittävät hänen tulevaisuuttansa. Lopulta hän ymmärtää mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja elämisen arvoista.

Kissed with a Fist toteutetaan TAMK Taide, musiikki ja median sekä englantilaisen Salfordin yliopiston yhteistuotantona. Monikansallinen hanke on opiskelujeni suurin koitos ja on osa mediatuottamista koskevaa lopputyötäni. Projekti on opiskelijatuotannoksi valtava. Osan lopputyöstään elokuvalla kuittaavat myös ohjaaja Iiro Peltonen, kuvaaja Niko Nurmi, äänisuunnittelija Arttu Hokkanen, leikkaaja Martina Kuitto, apulaisohjaaja Marie Syrjälä ja kamera-assistentti Jenni Riutta. Tämän ydinryhmän kanssa olemme myös asuneet Salfordissa tammikuun loppupuolelta lähtien ja tehneet elokuvamme esituotantoa. Meidän lisäksemme työryhmään kuuluu tuotannollista ja assistenttitason henkilökuntaa Englannista ja Suomesta, sekä tekninen työryhmä, joka lähtee kunnioitettavalle Tampere-Manchester -roadtripille pakettiauton ja  kuvauskalustomme kanssa vähän ennen kuvausten alkua.


Olemme onnekkaita saadessamme tehdä työtä yhdessä paikallisen käsikirjoittajan Liz Chestersin kanssa, joka tuntee kaupungin ja sen tavat. Peltonen ja Chesters ovat tehneet paljon töitä käsikirjoituksen eteen ja versio versiolta tarina paranee. Kuvaamaan pääsemme huhtikuun jälkimmäisellä puoliskolla. Raskaan prosessin päätyttyä on aika vähän lomailla ja palata sitten Suomeen, missä elokuvan jälkituotanto kokonaisuudessaan tapahtuu. Jälkitöille on varattu aikaa joulukuuhun 2011, jolloin Kissed with a Fist saa Suomen ensi-iltansa.

Olemme kulkeneet pitkän matkan siitä, kun noin vuosi sitten tätä tuotantoa hitaasti käynnisteltiin. Kokemus on jo tähänkin asti ollut erityinen, ja nyt keskitämme kaiken energiamme ja osaamisemme saadaksemme aikaan loistavaa materiaalia, josta hiotaan vielä koskettava elokuva!

Terveisiä saarelta!
Niilo Gustafsson
Tuottaja

Myös valokuvat ovat kirjoittajan tuotantoa
|||

0 comments: