torstai 31. maaliskuuta 2011

Screening Helsinki Tampereella perjantaina 1.4.


|||
Screening Helsinki
Moving Gallery
|||

Kissed with a Fist - Kevyt kevättuotanto


Kissed with a Fist
on tunteisiin vetoava lyhytelokuva naiseuden kynnyksellä olevasta Melissa-tytöstä, joka etsii itseään ja miesmallia elämäänsä. Hän ajautuu huonoihin seuroihin ja joutuu tekemään valintoja, jotka määrittävät hänen tulevaisuuttansa. Lopulta hän ymmärtää mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja elämisen arvoista.

Kissed with a Fist toteutetaan TAMK Taide, musiikki ja median sekä englantilaisen Salfordin yliopiston yhteistuotantona. Monikansallinen hanke on opiskelujeni suurin koitos ja on osa mediatuottamista koskevaa lopputyötäni. Projekti on opiskelijatuotannoksi valtava. Osan lopputyöstään elokuvalla kuittaavat myös ohjaaja Iiro Peltonen, kuvaaja Niko Nurmi, äänisuunnittelija Arttu Hokkanen, leikkaaja Martina Kuitto, apulaisohjaaja Marie Syrjälä ja kamera-assistentti Jenni Riutta. Tämän ydinryhmän kanssa olemme myös asuneet Salfordissa tammikuun loppupuolelta lähtien ja tehneet elokuvamme esituotantoa. Meidän lisäksemme työryhmään kuuluu tuotannollista ja assistenttitason henkilökuntaa Englannista ja Suomesta, sekä tekninen työryhmä, joka lähtee kunnioitettavalle Tampere-Manchester -roadtripille pakettiauton ja  kuvauskalustomme kanssa vähän ennen kuvausten alkua.


Olemme onnekkaita saadessamme tehdä työtä yhdessä paikallisen käsikirjoittajan Liz Chestersin kanssa, joka tuntee kaupungin ja sen tavat. Peltonen ja Chesters ovat tehneet paljon töitä käsikirjoituksen eteen ja versio versiolta tarina paranee. Kuvaamaan pääsemme huhtikuun jälkimmäisellä puoliskolla. Raskaan prosessin päätyttyä on aika vähän lomailla ja palata sitten Suomeen, missä elokuvan jälkituotanto kokonaisuudessaan tapahtuu. Jälkitöille on varattu aikaa joulukuuhun 2011, jolloin Kissed with a Fist saa Suomen ensi-iltansa.

Olemme kulkeneet pitkän matkan siitä, kun noin vuosi sitten tätä tuotantoa hitaasti käynnisteltiin. Kokemus on jo tähänkin asti ollut erityinen, ja nyt keskitämme kaiken energiamme ja osaamisemme saadaksemme aikaan loistavaa materiaalia, josta hiotaan vielä koskettava elokuva!

Terveisiä saarelta!
Niilo Gustafsson
Tuottaja

Myös valokuvat ovat kirjoittajan tuotantoa
|||

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Iho on kevyt vankila


Iho on kevyt vankila
28.3.-4.4.2011

Screening
9 videoteosta


Iho on raja, ensimmäinen ja välitön pinta ulkoisen ja sisäisen tilan välillä. Se on tuntoherkkä muistutus fyysisestä ulottuvuudellisuudestamme, mutta myös sisäisiin tiloihin reagoiva elin. Keholla ja mielellä on omat intressit ja iho sitoo ne yhteen eläväksi kokonaisuudeksi.

Teoksissa kaupunki hengittää ja hallinnanmenetys tuo rauhan. Kontaktia toisiin ihmisiin samanaikaisesti kaivataan ja kammotaan. Pakkomielteiden verkko tuo elämään turvallisuuden. Ruumis aina lopulta pettää ihmisen, mutta joskus mieli pettää ennen ruumista.

Iho on kevyt vankila -näyttelyn teoksissa toistuvat ihmisen olotilaa tutkivat teemat. Ahdistuneen ensi-ilmeen alta löytyy vihjeitä vapautumisesta, rauhallisista eksymisistä ja suojelevista neurooseista.

Elokuvalliset taideteokset ovat Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen ja viestinnän opiskelijoiden vuonna 2011 toteuttamia. Ohjaajina ovat toimineet Fanni Niemi-Junkola ja Sari Tervaniemi.

Taiteilijat:

Teemu Riihelä
Tiina Lehikoinen
Nina Forsman
Irene Stachon
Laura Rytkönen
Jaakko Sorja
Minna Orvokki Korhonen
Anne Lehtelä
Katti E. Hellman

|||
Galleria Alkovi

Helsinginkatu 19
Helsinki
|||

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

TTVO hakee leikkauksen ja visuaalisen suunnittelun lehtoreita

Kuva: Ville Salminen

Sanaa liikkeelle: TTVOlla on kaksi lehtorin paikkaa avoinna!


Elokuvan ja television koulutusohjelmaan:
LEHTORI, kuvaleikkaus ja jälkituotanto
Tehtävänä ovat:
  • elokuva- ja televisio-ohjelmien jälkituotantojen ohjaaminen
  • kuvailmaisun opettaminen.
Arvostamme:
  • taiteellista ansioituneisuutta
  • perehtyneisyyttä kuvankäsittelyyn ja jälkituotantoon
  • kykyä edistää moniammatillista yhteistyötä
  • kykyä osallistua työelämälähtöiseen tutkimus- ja kehittämistoimintaan.
Kuva: Ville Salminen

Englanninkieliseen median koulutusohjelmaan:
SENIOR LECTURER, Visual Design
The duties are:
  • teaching and organizing courses in visual design
  • tutoring R&D and student projects.
We appreciate:
  • wide comprehension of contemporary interactive media
  • experience in design for games and mobile applications.
Yksityiskohtaiset tiedot:
TAMKin virallinen hakuilmoitus
|||
Dedis 8.4!
|||

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Moving Gallery esittää: Screening Helsinki

TAMKin kuvataiteilijoilla on vahva edustus projektiryhmässä

Screening Helsinki -näyttelyprojekti tuo uusin keinoin mediataiteen ihmisten keskelle. Ensimmäisessä näyttelyssä on 15 taiteilijan valokuvateoksia. Valokuvat projisioidaan videotykillä dia-shown tavoin. Projisiointi tapahtuu autoon asennetun itsenäisesti toimivan kaluston turvin ja on näin riippumaton ulkoisista tekijöistä.

Näyttely voidaan esittää siellä mihin autolla voi ajaa ja missä on seinä, jolle kuvat voi heijastaa. Screening Helsinki on osa Moving Galleryn toimintaa.

Moving Gallery on taiteilijavetoinen näyttelyprojekti, jossa pyritään uusin keinoin tuomaan teoksia ja taiteilijoita esille. Näyttelytilan koti on webissä. Toimintaa tukevat näyttelyt fyysisissä sijainneissa erilaisten tilaratkaisujen muodossa.

Jos haluat olla mukana ideoimassa ja valtaamassa uusia näyttelytiloja voit ottaa yhteyttä  Jyrki Kirjalaiseen.

Jyrki Kirjalainen
|||
Screening Helsinki
Moving Gallery
|||

torstai 24. maaliskuuta 2011

Elokuvaprojekti "8" käyttää crowd funding - menetelmää Iron Skyn jalanjäljissä


Miro Laiho
tekee kirjallisen opinnäytetyönsä aiheesta "Innovatiiviset menetelmät lyhytelokuvan markkinoinnissa ja rahoittamisessa."
Tähän liittyy vahvasti noin kuukausi sitten startattu crowd funding - kampanja lopputyöelokuva "8":n kohdalla. Indie Gogo - nimisellä projektien rahoitussivulla pystyy helposti luotto- / pankkikorttimaksun tai Paypal -tilin kautta lahjoittamaan rahaa projektiin (ei vaadi rekisteröitymistä).
Mahdollisuudella on tarkoitus rohkaista fanikuntaa tukemaan elokuvaa rahallisesti jo alkuvaiheessa. Vastineeksi eri suuruisista lahjoituksista ihmiset voivat saada esimerkiksi DVD:tä valmiista tuotoksesta, soundtrack CD:tä, julistetta sekä mainostilaa yritykselleen elokuvan markkinoinnissa.

Crowd funding - menetelmän hyödyntämiseen on innostanut juuri kuvauksensa purkkiin saanut, monen miljoonan euron kansainvälinen yhteistyöprojekti Iron Sky, ohjaajana Timo Vuorensola. "8":n kohdalla on tarkoitus tutkia, pystyykö lyhytelokuva samaan, mutta pienemmällä mittakaavalla. Elokuvan tuotannossa on mukana Blind Spot Pictures (Iron Sky, Jadesoturi) ja Pekka Ollula, joka lisäksi työskentelee Iron Skyn markkinointitiimissä.

“Rakastan uusien ideoiden toteuttamisesta luovien ihmisten kanssa. Työskenteleminen erilaisissa projekteissa pitää mielen virkeänä ja itsensä motivoituneena. Yhteistyö onkin avainsana ja nykypäivän teknologian ansiosta emme enää ole aikaan tai paikkaan sidonnaisia”, Ollula kertoo.

Miksi crowd funding?

Miro Laiho toimii “Kasissa” myös tuottajana kirjalliseen opinnäytetyöhönsä liittyen.

"Menetelmä on uusi ja innovatiivinen tapa saada yhteisöitymistä tapahtumaan elokuvan ympärille. Merchandise - tuotteet sekä erilaiset mielenkiintoiset mahdollisuudet (salasana elokuvan kuvauksista reaaliaikaisesti lähetettävään making of - datapankkiin, mahdollisuus saada pieni rooli elokuvasta jne.) saavat projektin pysymään pidempään mielenkiintoisena ja tuoreen tuntuisena sekä auttavat ihmisiä uppoutumaan elokuvan maailmaan paremmin. Tarvitsemme nykyään osallistumisen tuntua ja interaktiota, ja siihen mekin pyrimme kasin kohdalla", Laiho toteaa.

“Elokuva-ala on jatkuvan nopean muutoksen alla ja vanhojen tekijöiden on mietittävä toimintamallit uusiksi. Valitus tulee lopettaa ja lähteä rohkeasti tutkimaan uusia mahdollisuuksia, sillä vain yrittämällä voi onnistua ja epäonnistumisesta vasta viisastuu.”, Ollula pohtii.

TAMK Taide, musiikki ja media ei lähtenyt projektiin mukaan elokuvassa tapahtuvan huumeidenkäytön takia. Tämän takia 30-minuuttiselle elokuvalle on alusta lähtien yritetty etsiä rahaa muualta.
Psykologisessa kauhuelokuvassa pariskunta joutuu kokemaan omat hirveimmät muistonsa ja traumansa uudelleen luolassa, joka heijastaa ihmismielen syövereitä ja pakottaa ihmiset kohtaamaan itsensä. Elokuvan taustalla on LSD-psykologi Timothy Learyn teoria ihmistietoisuuden kahdeksasta tasosta, joista kahdeksas on täydellinen ajan ja paikan ylittävä valaistuminen.
Vaikka elokuvassa on huumeidenkäyttöä, se ei glorifioi sitä millään tapaa. Elokuvan sanoma on se, että mieleltään järkkynyttä henkilöä pitää auttaa keinolla millä tahansa, olisi hänen sairautensa, tekonsa tai menneisyytensä mikä hyvänsä. “8” uskoo lähimmäisen auttamisen voimaan. Meillä on tässä maailmassa vain toisemme ja tarvitsemme toistemme apua. Ihmisen on osattava lisäksi kohdata omat demoninsa saadakseen vapautuksen ahdingostaan. Vain silloin hän voi kunnolla auttaa muitakin.

Viime syksynä kehittelytukea projektille myöntänyt AVEK ei tuotantorahoillaan kuitenkaan tue opiskelijatöitä, tai pääosin opiskelijavoimin toteutettuja elokuvia, joilla ei ole näkyvää levityskanavaa. Elokuva tullaan festivaalikierroksen lisäksi pistämään internetiin kaikkien nähtäväksi.

Tulevaisuuden rahoittamiskanavat?


“Tulevaisuudessa Indie Gogon tyyliset crowd funding - kanavat saattavat hyvinkin yleistyä. Ongelmana voi kuitenkin olla inflaatio helpon teknologian ja halvan mutta laadukkaan kaluston seurauksena: projekteja syntyy roppakaupalla, mutta kukaan ei tue niitä. Tärkeintä on saada kohdistettu ja tehokas markkinointi sosiaalisen median sektorilla (Facebook, Twitter, Vimeo, foorumit). Jos projekti on tarpeeksi mielenkiintoinen, nopeasti kasvava fanikunta alkaa itse pyörittää elokuvan ympärillä tapahtuvaa hypeä ja jakamaan tietoa eteenpäin, varsinkin jos itse tuntevat olevansa mukana elokuvantekoprosessissa
”, Laiho analysoi.

“Kasin kohdalla odotan innolla sitä, millaisia mahdollisuuksia tulemme lyhytelokuville löytämään internetistä ja miten tämä vaikuttaa tuotantoon sekä levitykseen. Olen innoissani myös siitä, kuinka hieno käyntikortti elokuvasta on tulossa joukolle lahjakkaita elokuvantekijöitä”, Ollula toteaa.

Elokuva "8" on osa Miro Laihon (käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja), Jaakko Tuuren (kuvaaja), Ville Hakosen (leikkaaja) ja Juha Lindstedtin (digitaaliset efektit, nettisivujen toteutus) opinnäytetöitä.

Tue elokuvaa crowd funding - sivustolla
Elokuvan kotisivuilla löytyy interaktiivista traileria, making of - materiaalia, konseptikuvastoa ja paljon muuta
Elokuvan Facebook - sivuilla päivitetään säännöllisesti tietoa elokuvan kulusta
Elokuvan twitter-profiilissa kahdeksas tietoisuuden taso puhuu itsekseen

Miro Laiho
ohjaaja
|||

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Short Pitch 2011 keräsi nuoria käsikirjoittajia Strasbourgiin


European Short Pitch 2011 -kilpailu keräsi jälleen parisenkymmentä nuorta käsikirjoittajaa eri puolilta Eurooppaa työpajaan Ranskaan.

Nisi Masa-järjestön vuotuisen kilpailun tarkoituksena on edistää nuorten käsikirjoittajien osaamista ja kansainvälistymistä. Se antaa tilaisuuden kehittää tekstiään ammattilaisten ohjauksessa ja luoda kontakteja muiden maiden elokuvantekijöihin.

Tänä vuonna mukana olleena haluan kannustaa muitakin nuoria käsikirjoittajia osallistumaan Nisi Masan kilpailuun. Työpaja ja pitchaus ovat ainutlaatuisia kokemuksia, jotka kehittävät omaa osaamista ja tietenkin tuovat myös ystäviä eri maiden elokuvapiireistä.

Osanottajat Short Pitch -työpajaan valitaan Nisi Masan euroopanlaajuisessa käsikirjoituskilpailussa, johon saavat osallistua kaikki alle 28-vuotiaat.

Tämän vuoden tapahtuma oli kaksiosainen. Ensin Moulin d’Andella Ranskassa pidetty viikon mittainen käsikirjoitustyöpaja keskittyi osallistujien lyhytelokuvakäsikirjoitusten hiomiseen. Pienryhmissä saatiin palautetta käsikirjoitusten parissa aktiivisesti työskenteleviltä tutoreilta, joiden näkemys ja vinkit avasivat uusia näkökulmia lyhytelokuvan kirjoittamiseen.

Mielestäni työpaja auttoi paitsi kehittämään omaa käsikirjoitusta, myös ymmärtämään lyhytelokuvaa ainutlaatuisena kerrontamuotona paremmin.

Työpajan jälkeen jokainen palasi kotimaahansa ja työsti projektia annetun palautteen pohjalta, kunnes maaliskuun alussa kokoonnuttiin Strasbourgiin esittelemään ja pitchaamaan käsikirjoituksia paikalle kutsutuille eurooppalaisille tuottajille. Tämä auttoi ottamaan paremmin huomioon tuotannon ja markkinoinnin näkökulmaa käsikirjoittamiseen.

Myös alan trendeistä sai vinkkejä: tällä hetkellä hyvin lyhyet komedialliset käsikirjoitukset ovat kysyttyjä Euroopassa.

Ulpu-Maria Lehtinen
Kirjoittaja opiskelee kansainvälisessä maisteriohjelmassamme MA in Screenwriting
|||

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Millainen on käsikirjoittajan työharjoittelu?


Elokuva- ja televisiokäsikirjoittamisen opiskelijalta vaaditaan usein hiukan kekseliäisyyttä, jotta oman alan harjoittelupaikka löytyisi. Tänä keväänä tilanne oli tavallista otollisempi, kun ohjaaja Claes Olssonin Näsilinna 1918 -draamadokumentin käsikirjoitustiimiin haettiin opiskelijavahvistuksia Tampereen ammattikorkeakoulun käsikirjoittajista.

Haasteeseen vastasivat elokuva-ja televisioilmaisun opiskelija Hanna Lappalainen sekä MA in Screenwriting -tutkintoa suorittavat Juha Karvanen, Ville Räisänen ja Ulpu-Maria Lehtinen.

Niinpä joulukuussa alkoi opiskelijoiden kahden ja puolen kuukauden aikamatka vuoteen 1918. Ensiksi tiimi kartutti kirjallisuuden avulla tietojaan Näsilinnan taistelusta ja muista vuoden 1918 tapahtumista.

Koska elokuvan tavoitteena oli kertoa realistisesti ja kaunistelematta sodan tapahtumista, erityisesti Näsilinnan taistelusta, nousi käsikirjoittajatiimin tärkeäksi tehtäväksi tapahtumien tarkka selvittäminen ja päähenkilöiden valinta lukuisten mukana olleiden sotilaiden joukosta.

Pääaineistona olivat Näsilinnaan hyökänneiden Melinin komppanian miesten ruotsinkieliset haastattelut 1920-luvulta, joita löytyi arkistoista noin viisisataa sivua. Näiden haastatteluiden läpikäyminen ja päähenkilöiden etsiminen oli tiimiläisille mielenkiintoinen urakka, johon ohjaaja Olsson heidät johdatti. Haastatteluiden lukeminen nosti esiin monta yksilöllistä, koskettavaa näkökulmaa sotaan.

Käsikirjoitusharjoittelijoiden tehtäviin kuului myös uutisten etsiminen vanhojen sanomalehtien mikrofilmeiltä, näyttelykirjeiden tutkiminen kaupunginarkistossa, yhteydenotot historiantutkijoihin sekä vanhojen valokuvien ja mahdollisten kuvauspaikkojen etsiminen. Todellisten tapahtumakulkujen selvittäminen ei aina ollut helppoa, sillä etenkin punaisten puolelta lähteitä on säilynyt varsin niukasti.

Kaiken kaikkiaan työharjoittelu opettikin paljon historiallisen ielokuvan käsikirjoittamisesta ja ennakkosuunnittelusta, sekä historiallisen tiedon hakemisesta ja arvioinnista. Nyt käsikirjoitustiimin opiskelijajäsenten urakka on ohi, ja lopullisen käsikirjoituksen työstämisestä vastaavat Olsson ja kirjailija Robert Alftan. Elokuva Taistelu Näsilinnasta 1918 kuvataan Tampereella tänä keväänä.

Ulpu-Maria Lehtinen
|||
Lue lisää MA in Screnwriting opinnoista
|||

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Elinkaara -making of

Tällä kertaa en halua avata teoksen teemoja, vaan kertoa teille millaista minun lopputyöni tekeminen oli.

Elinkaara on reilun minuutin pituinen stop motion -animaatio, jossa vuosimallia '83 oleva Volkswagen Jetta -henkilöauto maatuu. Auto, jota käytin teoksessa, on samainen auto jonka sain isältäni 17-vuotiaana. Ajelin sillä muutaman vuoden, kunnes myin sen naapurilleni. Kymmenen vuotta myöhemmin ostin sen takaisin, vain tuohotakseni sen.

Aloitin teoksen valmistelun kunnostamalla auton uudehkon näköiseksi. Kunnostuksen jälkeen irrotimme ymäpristölle haitalliset osat setäni kanssa. Näihin aikoihin sain ajatuksen, että annan videokameran isälleni, jotta hän saa kuvata ja kommentoida työskentelyäni. Miltä näyttää taiteilijan työskentely ulkopuolisen silmin?

Kuvasin animaation lapsuudenkotini takapihalla ja kuvauspäiviä oli yhteensä neljä, joista pisimmät olivat 13 tunnin mittaisia. Koska auto oli saatava häviämään kokonaan, voitte kuvitella kuinka monta moukarin, rautakangen ja kirveen iskua löin autoon. Katkaisulaikkoja kulutin noin 40 kappaletta. Välillä kaverini ja serkkuni kävivät auttamassa, mutta päivät olivat silti melko meditatiivisiä. Vain minä, auto ja vasara. Onneksi isä kävi aina välillä tarkistamassa, että kaikki on kunnossa.

Mutta pitemmittä puheitta, tässä isäni kuvaama video minun lopputyöni tekemisen vaiheista. Toivo Vertainen esittää: Jukka Silokunnaksen Elinkaara





|||
Elinkaara on esillä kuvataiteen lopputyönäyttelyssä 'P.S. Kuva ois kiva.'
P.S. Kuva ois kiva. Twitterissä
|||
Näyttely on osa Tampere Art Factoryn ohjelmaa:
Tampere Art Factory (TAF) avajaisviikonloppu 15.-16.5.
|||

torstai 17. maaliskuuta 2011

Ikuinen galleria esittää: They only echo


Ikuinen galleria 17.-30.3.2011
Satu Leskinen
They only echo
(videoinstallaatio)
Avoinna ma-pe 12-16
Finlaysoninkuja 3 Tampere

Avajaiset torstaina 17.3. klo 16-18, levyjä soittamassa DJ Joe Loud. Tervetuloo kaik!

Valo-opiskelijana kokeilen töissäni jatkuvasti erilaisia keinoja muokata koettavaa tilaa tunnelmaltaan toisenlaiseksi. Tilan kaikuja muokkaavat niin tilassa vallitsevat värit tai materiaalit, joista valo heijastuu kuin myös jo vain ympäröivän valon lämpösävy.

They only echo -installaatiossa tärkeimpänä lähtökohtanani oli liikkuvan videokuvan käyttö tilantajua määrittelevänä elementtinä. Perinteisen valkokankaan sijaan halusin leikkiä kolmiulotteisilla projisointipinnoilla.

Teokseni on kokeilu siitä, miten muutaman yksinkertaisen visuaalisen elementin yhdistelmä kaikuu monia erilaisia tarinoita ja tulkintoja riippuen siitä, miten kokija sijoittuu tilaan ja antaa itsensä vaikka astua projisointien eteen.

Musiikki motivoi aina tekemisiäni ja tämän teoksen takaa tai jostakin sieltä rivien väleistä on luettavissa ainakin Arcade Fire:n Half Light I -biisin lyriikoita, toiselta puolen tilaa taas kaikuu Deerhunterin Agoraphobia -kappale.

Toivon kävijän hukkaavan itsensä hetkeen, jonka viettää galleriatilassa.


Satu Leskinen

|||
Ikuinen Galleria
Ikuinen Galleria (Facebookissa)
Ikuisen Gallerian aikaisemmat näyttelyt (TTVO blogi)
|||
Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella osoitteessa Finlaysoninkuja 3. toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.
|||

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

IMP-opiskelijat voittivat Demola Mobile Challengen!

CalQuestin taustakuva

Demolan ja Forum Nokian yhteistyössä järjestämässä kilpailussa opiskelijoiden oli määrä kehitellä oma innovatiivinen sovelluksensa käyttäen Nokian QT-teknologiaa uusille älypuhelimille. Ryhmällemme QML:n salat aukenivat ohjelmoinnin kurssilla viime vuonna. Opettajamme Tony Torp kertoi Demolan kilpailusta ja kehotti osallistumaan kisaan kurssin projektilla. Me, Anna Narinen, Douglas Symon ja Emma Kiiski, päätimme haluavamme ideoida täysin uuden projektin kilpailua varten ja se tuotti tulosta.

“CalQuest on uusi älypuhelinsovelluskonsepti markkinointiin ja kulttuurilliseen hauskanpitoon. Käyttäjä avaa joka päivä uuden kuvan uudesta sijainnista. Kyseinen paikka tulee löytää mahdollisimman nopeasti. Yritysten on helppo mainostaa tuotteitaan ja käyttäjillä on mahdollisuus hyötyä yritysten tarjonnasta ja saada tietoa omasta kaupungistaan.”


Projektimme on nimeltään CalQuest. Se on täysin työryhmämme kehittämä konsepti, joka yhdistelee pelielementtejä, vuorovaikutteisuutta ja kulttuuria. Sitä voi käyttää esimerkiksi oman kaupunkinsa kulttuurin kokemiseen tai oppaana muotiin, urheiluun, autoihin - mihin tahansa! Mahdollisuuksia on loputtomasti. Aiomme kehittää konseptista valmiin tuotteen Demolan avustuksella.

Kolme parasta työryhmää palkittiin Nokian uusimman mallin älypuhelimilla. Voittajajoukkueella on myös mahdollisuus Nokian sponsoroimaan matkaan haluamaansa Euroopan kohteeseen, jossa pidetään kansainvälinen ICT-tapahtuma. Se on loistava mahdollisuus verkostoitua alan ihmisten ja opiskelijoiden kanssa kansainvälisesti.

Lue tuomariston perustelut englanniksi
Lue kilpailun ilmoitus englanniksi

Emma Kiiski
Emma, Anna ja Douglas opiskelevat kansainvälisessä median koulutusohjelmassamme (IMP)
Lue lisää juttuja IMP-opiskelijoiden edesottamuksista
|||
Lisää Demolaprojekteja
|||
Sankarimme Emma, Anna ja Douglas heti palkintojenjaon jälkeen Demolassa

Kuvataiteen ykkösten POP-UP koko talossa


Kuvataiteen ensimmäisen vuosikurssin 'Taiteellisen työskentelyn perusteet 1' -kurssin 26 työtä ovat esillä eri puolilla Seelantia, TAMKin taiteen ja viestinnän rakennusta Finlaysonilla.

Ensimmäisen tuntuman näyhttelyyn saa jo 'Pesurummusta', sisääntuloaulastamme. Töitä on lisäksi jokaisessa kerroksessa ja porraskäytävissä.

Ilmaisussa on käytetty tekniikkojen ja materiaalien koko kirjoa akvarellista, villalangasta ja puupiirroksesta animaatioon, hiuksiin ja videoon.

Kurssin ohjasivat Samppa Törmälehto ja Juhana Moisander.
Näyttely on avoinna perjantaihin 25.3. saakka.
|||

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Tervehdys!



Mitä Sulle kuuluu? Mulle kuuluu hyvää. Sää on tänään harmaa ja taivas täynnä pientä märkää lunta, mutta kovat on odotukset tulevassa keväässä! Olemme nimittäin luokan kanssa järjestämässä kovalla tohinalla lopputyönäyttelyämme. Kyllä, nyt se tapahtuu: vuonna 2007 aloittaneet kuvataiteen opiskelijat valmistuvat tänä keväänä. Merkitse kalenteriisi heti avajaispäivämäärä 15.4., koska silloin olemme runsaina, ylpeinä ja mahtavina Taidekeskus Mältinrannassa ja Taidehalli TR1:ssä klo 17-20!

Olemme muistelleet opiskelijatovereiden kanssa kultaisia ala-asteaikojamme. Varsinkin kirjeen- ja piskuisten tarrakuvien vaihtoon liittyviä käänteitä. Syy, miksi kirjoitan kirjettä Sinulle, on, että olemme tiettävästi viimeistä kirjeenvaihtosukupolvea.
Itse selailin ensimmäisiä kirjeenvaihtoilmoituksiani Hevoshullusta ja Koululaisesta. Vastatessa ilmoitukseen pienessä kehossa tuntui jännitys: saanko vastauksen, uuden ystävän ja vieläpä kuvan kera? Sama jännitys käväisee kehossa yhä: annanko taiteellani ihmiselle ystävän, tai jopa vastauksen, ja jos niin mihin kysymykseen?
Kirjeenvaihtoon saattaa liittyä myös kömmähdyksiä, kuten lapsuudessani, kun kirjeestä oli unohtunut postimerkki tai lähettäjän osoite. Kirjeet jäivät merkittä kirjeavaruuteen tai päätyivät lähettäjän osoitteeseen ilman vastaanottajaa. Taiteen tekijänä toivon, että teokseni ovat aina matkalla jonnekin, saavuttaakseen katsojansa tai ehkä palautuakseen tekijälleen uudelleen käsiteltäväksi.
   
Innostuimme ja pyysimme ala-aste ikäisiä lapsia vierailemaan koulussamme. He tapasivat meitä valmistuvia taiteen tekijöitä, ja saivat kysellä ja ihmetellä. Lisäksi pyysimme pikku vierailijoiltamme postia; kirjoituksia taiteesta heidän näkökulmastaan. Koululaisten kirjoitukset olivatkin sen verran nerokkaita, että ne päätyivät näyttelykatalogiimme, joka on muuten kovaa kyytiä menossa painoon.

Lopputyönäyttelyssämme on esillä huikeita videoteoksia, fantastisia installaatioita, hienoa taidevalokuvaa, upeita veistoksia, ainutlaatuisia piirroksia ja suurenmoisia maalauksia. Siis uskomatonta taidetta!
Näyttely on avoinna Taidekeskus Mältinrannassa 16.4. – 3.5.2011 ja TR1 Taidehallissa 16.4. – 15.5.2011. Toivottavasti näemme pian! Terveisiä!

T: Maria Stereo
|||
|||
P.S. Kuva olis kiva.
Facebookissa
Twitterissä
|||
Tampere Art Factory
|||

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Playful Sensing: Luovaa konseptointia Demolassa

Luonnokset auttavat hahmottamaan ideoita konsepteja suunnitellessa

Huh, mitä mahtavia projekteja. Sellaisten parissa pääsevät monet opiskelijat täällä TAMKissa puuhastelemaan. Kevät 2011 on varattu media-opiskelijoiden lukukalenterissa 30 opintopisteen arvoiselle interaktiivisen median projektille, jossa opiskelijat voivat toiveidensa mukaan keskittyä joko yhteen isoon tai useampaan pienempään projektiin. Kaikissa tapauksissa ainakin yhdellä niistä on oltava yhteys yrityselämään.

Demola tarjoaa tähän mainion mahdollisuuden niin TAMKin, kuin muidenkin Tampereen korkeakoulujen opiskelijoille, eikä valinnanvara lopu kesken, sillä projekteja riittää erilaisten pelien kehittämisestä aina sosiaalisen median strategioiden luomiseen ja mobiilisovellusten nikkarointiin.

Löysin itseni projektipäällikön paikalta kolmen hengen tiimistämme, johon kuuluu itseni mukaan lukien kaksi interaktiivisen median ja yksi tietotekniikan opiskelija. Tehtävämme on haastava ja mielenkiintoinen: suunnitella kolme viihdyttävää konseptia, jotka tavalla tai toisella hyödyntävät mobiilisensoreita ja projektoreita tai kosketusnäyttöjä. Luovuus siis saa ja pitää päästää valloilleen!

Onneksi lukuisat tapaamiset projektipartnerin ja Demolan opiskelijavastaavan kanssa ovat valaisseet suuresti ja sysänneet tiimimme oikeaan suuntaan. Jatkuva keskustelu ja palaute tekee tehtävänsä ja auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme: kolme videota, joissa kolme konseptia esitellään, tulee olla valmiina toukokuun puoleenväliin mennessä.

Taitojen riittämistäkään ei tarvitse murehtia, sillä meille erityisesti projektia varten järjestetyt erityiskurssit Adobe Premiere - ja After Effects –sovelluksista antavat hyvän pohjan teknisille taidoille. Ensi viikolla koulussamme vierailee Timo-Pekko Nieminen DoubleNegative-studiolta Lontoosta. Pekon kokemus kattaa efektien luomisen mm. Harry Potter – ja James Bond –elokuviin. Siinä meille esikuvaa!

Seuraa Playful Sensing -projektin edistymistä blogissamme!
Tsekkaa omat mahdollisuutesi Demolan sivulta.

Johanna Peltola
Kirjoittaja opiskelee kansainvälisessä median koulutusohjelmassamme (IMP)
Lue lisää juttuja IMP-opiskelijoiden edesottamuksista
|||
Lisää Demolaprojekteja
|||

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Herra Honkonen seikkailee valkokankaalla huhtikuussa!

Kuva: Anssi Rautio

Huhtikuussa ensi-iltansa saava “Muutos meitä johtaa” sijoittuu 70-luvulle, väritelevision tuloon. Päähenkilö on loton virallinen valvoja, Herra Honkonen, jota uhkaavat potkut; hän ei sovi lähetyksen uuteen muottiin. Honkonen tahtoo pitää työpaikkansa, mutta millä hinnalla?

Ensi-iltaa odotellessa voit katsastaa elokuvan trailerin!


Muutos meitä johtaa (Change of State, 2011) Trailer from Saku Seilori on Vimeo.


Ohjaajan sanat:
"Toisinaan nostalgia kohdistuu aikaan, jota ei ole koskaan elänyt.

Kun käsikirjoituksemme lyhyt tarina alkoi vuoden 2010 keväällä suunnata kohti 70-lukua ja väritelevision muutosta, saamamme palaute oli innostunutta. Jokaisella oli aiheeseen oma kosketuspintansa; muistoja ensimmäisistä värivastaanottimista, huomisen teknologiasta ja uuden ajan kynnyksellä seisomisen hurmoksesta.

Myöhempien vuosikymmenten lapsina meillä ei kyseisiä muistoja tokikaan ole.
Tarina ympäristöineen löysi meiltä silti nopeasti oman kaikupohjansa - olemmehan sukupolvi, jonka vaiheita muutos on johtanut ehkä nopeammin kuin koskaan.

Luomamme ajankuva ei ole jäljennös historiankirjoista, vaan palanen 70-lukua sellaisena, kuin sen välikäsien kautta olemme voineet kokea. Se on hedelmällinen miljöö paitsi muutoksen, myös erilaisuuden ja sen hyväksymisen teemoille.

Aikana, jota repii ennätyksellinen kirjo erilaisia pelkoja ja ennakkoluuloja, näiden aiheiden käsittely empatian ja huumorin kautta tuntuu erityisen tärkeältä
."

Elokuva on osa ohjaajakaksikko Ville Hakosen ja Jussi Sandhun, leikkaaja Mikko Kuuttilan sekä apulaisohjaaja Milla Kaskin opinnäytetyötä.

Rooleissa: Mika Honkanen, Reidar Palmgren, Nicke Lignell, Jari Ahola, Marko Keskitalo, Minna Rajamäki
Ohjaus & käsikirjoitus: Ville Hakonen, Jussi Sandhu
Kuvaus: Anne-Mari Musturi
Valaisu: Nalle Mielonen
Lavastus: Salla Lehtikangas
Puvustus: Anna Alkiomaa & Tiina Lehikoinen
Maskeeraus: Anita Ahola
Ääni: Arttu Hokkanen
Leikkaus: Mikko Kuuttila
Grafiikka: Heikki Hujala
Musiikki: Ville Rauhala, Sami Sippola, Michael Law
Tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu / Mikko Helmanen
|||

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Tähtitieteellistä hupia


Taisin olla suunnilleen 12-vuotias, kun askartelin pahvista pienen tähtikarttapalapelin. Minua kiinnosti jo silloin tähtikarttojen graafinen ilme, ja mielikuvitustani ruokkivat kummalliset koodinimet ja -värit tähtitaivaan kohteille: NGC7000, M31, B33, jne. jne. Tuo villitys on jatkunut melko katkeamatta tähän päivään saakka. Siksi onkin ollut varsinaisen hauskaa puuhata Ursan vuosittaisen Tähtipäivä-tapahtuman kimpussa. Talvi on kuitenkin kulunut vauhdilla, ja Tähtipäivät järjestetään viikon päästä Turussa. Siksi onkin ollut aika muuntaa teorioita käytäntöön.

Minä ja puuhakumppanini Neil valloitimme tällä viikolla alakerran printterin ja tulostimme tarvitsemamme tilpehöörit. Neil on taiteillut uskomattoman hienoja designeja Tähtipäiviä piristämään, kun taas minä tuotin pitkällisen unelman ja askartelin printeistä ja kapalevystä lattiapalapelin tähtikartasta. Pari päivää levyjä leikeltyäni sain homman valmiiksi, ja täytyy myöntää että aika sympaattiselta tuo lätty näyttää!

Palapeli sekä Neilin taide (ja paljon muuta) on tulossa Tähtipäiville Turkuun 19.-20.3. Tuona viikonloppuna on mahdollisuus tutustua valtavaan määrään tähtitieteellistä ja -harrastuksellista asiaa, sillä myös Tuorlan observatorio Kaarinassa on avoinna yleisölle! Tervetuloa käymään vaikka päiväseltään Turussa, jos avaruuden syvyydet, astronauttien arki, tähtiharrastajan mahdollisuudet tai mikä hyvänsä tähtitieteeseen liittyvä kiinnostaa edes etäisesti... Lisätietoja löytyy osoitteesta http://www.ursa.fi/tahtipaivat2011

Eeva-Kaisa Ahlamo

IMP09
Kirjoittaja ja Neil Hopkins tekevät Tähtipäiviä projektina, joka on osa opintoja TAMKin englanninkielisessä median koulutusohjelmassa
|||
Degree Programme in Media  (Interactive Media Programme)
Lue lisää IMP-opiskelijoiden elämästä
|||  
Lue edellinen juttu aiheesta
|||

perjantai 11. maaliskuuta 2011

TTVO Filkkareilla 2011 perjantaina ja lauantaina

Perjantai 11.3:
klo 11 Spede, TTVO:
EUn MEDIA-ohjelman TV-levitystuki-info
Brysselin EACEA Agencyn televisiolevitystuen käsittelijä Monica Galeriun luennoi MEDIAn TV-levitystuesta. Monica Galeriu käy läpi keskeisiä asioita onnistuneen televisiolevitystukihakemuksen teossa.

klo 14 Spede, TTVO:
ohjaaja Paul Bush
Paul Bush kuuluu animaattoreihin, jonka elokuvat asettavat kyseenalaisiksi rajat dokumentin, fiktion ja animaation välillä.

klo 14 Plevna 5 kotimainen kilpailusarja:
Martta Tuomaalan ja Mikko Keskiivarin Vieraat seinät

klo 18 Plevna 5 kotimainen kilpailusarja:
Johanna Vanhalan (valm. TTVOlta 2007) Voitko rakastaa


Lauantai 12.3:
klo 12 Plevna 2 kotimainen kilpailusarja:
Laura Rytkösen Niele pelkosi

klo 18 Plevna 2 kotimainen kilpailusarja:
Martta Tuomaalan ja Mikko Keskiivarin Vieraat seinät
|||
Tampereen elokuvajuhlat
|||

torstai 10. maaliskuuta 2011

Filkkaristudio, Kino TAMK ja Filkkaribileet tänään 10.3.

Filkkaristudio 2009

Filkkaristudio Stadi.tv klo 17.30
Filkkaristudio palaa taas ruutuun Tampereen lyhytelokuvajuhlien myötä. Tänä vuonna elokuva- ja televisioilmaisun opiskelijoiden tekemä keskusteluohjelma kestää 45 minuuttia ja sen voi nähdä  Stadi.tv-kanavalla kello 17.30. Internetistä lähetyksen löytää osoitteesta: http://kaapeli.stadi.tv/. Tällä kertaa mukana ovat myös Pyynikin ammattioppilaitoksen audiovisuaalisen viestinnän opiskelijat.

Ensimmäisessä osiossa haastatellaan dokumentaristi Iiris Härmää. Tapaamme myös kuvataitelijat Martta Tuomaalan ja Mikko Keskiivarin, joiden tarinallinen videotaideteos Vieraat seinät on mukana kotimaisessa kilpailussa. Elokuvaopiskelijat Aino Suni TTVO:lta ja Turun Taideakatemian Katja Niemi kertovat korkeakoulumaailmasta. Ohjelman toimittavat Lotta Pelkonen ja Henna Seppälä.


Kino TAMK Tullikamarilla klo 16

TAMKin Filkkaribileet Klubilla klo 21

Koko viikon TTVOn filkkariohjelma

Filkkaribileiden mainokset:


|||

tiistai 8. maaliskuuta 2011

TTVOn Filkkarikalenteri 2011

Kokeellisen animaation tekijä Paul Bush esiintyy TTVOlla perjantaina

TTVO osallistuu jo 20. kerran Tampereen kansainvälisille elokuvajuhlille, filkkareille. Varsinkin elokuvan ja television opiskelijat ovat aina monessa mukana, myös monenlaisissa tehtävissä filkarien järjestelyissä. Festivaalin yhteydessä syntyy opintopisteitä osallistumisesta sen seminaareihin ja työpajoihin.

Tässä jutussa esitellään aikajärjestyksessä tilaisuudet, joissa TTVO on filkkareilla ja filkkarit TTVOlla.

Keskiviikko 9.3:
klo 10-12 Spede, TTVO:
Ohjaajat Wu Wenguan, Zhang Mengqi ja Zou Xueping
"Kiinalaiset dokumentit olivat olleet ennalta tarkkaan suunniteltuja ja kontrolloituja siihen asti, kun Wu Wenguang kohahdutti käsivaralla kuvatuilla dokumenteillaan 1990-luvun alussa. Edes haastatteluja ei ollut käsikirjoitettu etukäteen."
Ainutlaatuinen mahdollisuus keskustella hyvin erilaisissa olosuhteissa työskentelevien elokuvaohjaajien kanssa ja kuulla heidän työskentelystään.

Torstai 10.3:
klo 10 Plevna 2 mediakoulut:
Jukka Hautajärven Asepussi
klo 14 Plevna 5 kotimainen kilpailusarja:
Laura Rytkösen Niele pelkosi
klo 16 Tullikamari;
Kino TAMK esitys, 12 TTVO lyhytelokuvaa
Elokuvien 1-6 esittely
Elokuvien 7-12 esittely
klo 17.30-18.15 Stadi.TV ja Internet:
Filkkaristudio, elotv-opiskelijoiden makasiiniohjelma filkkareilta
klo 21 Klubi:
TAMKin Filkkaribileet

Perjantai 11.3:
klo 11 Spede, TTVO:
EUn MEDIA-ohjelman TV-levitystuki-info
Brysselin EACEA Agencyn televisiolevitystuen käsittelijä Monica Galeriun luennoi MEDIAn TV-levitystuesta. Monica Galeriu käy läpi keskeisiä asioita onnistuneen televisiolevitystukihakemuksen teossa.
klo 14 Spede, TTVO:
ohjaaja Paul Bush
Paul Bush kuuluu animaattoreihin, jonka elokuvat asettavat kyseenalaisiksi rajat dokumentin, fiktion ja animaation välillä.
klo 14 Plevna 5 kotimainen kilpailusarja:
Martta Tuomaalan ja Mikko Keskiivarin Vieraat seinät
klo 18 Plevna 5 kotimainen kilpailusarja:
Johanna Vanhalan (valm. TTVOlta 2007) Voitko rakastaa


Lauantai 12.3:
klo 12 Plevna 2 kotimainen kilpailusarja:
Laura Rytkösen Niele pelkosi
klo 18 Plevna 2 kotimainen kilpailusarja:
Martta Tuomaalan ja Mikko Keskiivarin Vieraat seinät

|||
Tampereen elokuvajuhlat
|||
TTVO löytyy Tampereen ammattikorkeakoulun Finlaysonin kampukselta, Finlaysoninkatu 7
|||

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Yhteishaku 2011 alkaa maanantaina 7.3!


Ammattikorkeakoulujen yhteishaku alkaa! Maanantaista alkaen on jälleen mahdollista hakea opiskelupaikkaa tämän blogin taustalla olevista koulutusohjelmista.

TAMKin Finlaysonin kampuksella, TTVOlla, on jaossa 55 paikkaa elokuvan ja television koulutusohjelmaan ja 20 paikkaa kuvataiteen koulutusohjelmaan. (Englanninkielisen Median koulutusohjelman haku päättyi jo helmikuussa, ennakkotehtävät on tarkastettu ja 61 hakijaa saamassa kutsun valintakokeisiin, joiden perusteella 20 uutta opiskelijaa valitaan.)

Virtain viestinnän koulutusohjelmaan on haussa 40 uutta opiskelijaa, puolet digitaalisen äänen ja kaupallisen musiikin suuntautumisvaihtoehtoon ja toiset 20 käsikirjoittamisen ja kuvallisen ilmaisun suuntautumisvaihtoehtoon.

TTVOn Viestinnän koulutusohjelmaan Finlaysonille ei oteta uusia opiskelijoita; vuodesta 2009 lähtien uudet opiskelijat on otettu sen sijaan uusiin elokuvan ja television koulutusohjelmaan ja Degree Programme in Mediaan.

Muista valmistella ennakkotehtävät ajoissa
- haku päättyy jo 12.4!

Jos haet tosissasi, Sinun kannattaa tehdä ennakkotehtävät ('etukäteisnäytöt') huolellisesti, sillä ne ratkaisevat keitä valintakokeeseen kutsutaan. Voit myös parantaa asemiasi ensimmäisen hakutoiveen valinnalla, siitä saa valintakokeessa viisi lisäpistettä. Muista myös täyttää yhteishakulomake, ennakkotehtävien lähettäminen ei riitä.

Moni kysyy, miksi kuvataiteen ja viestinnän koulutusohjelmiin ei voi hakea kuten moniin muihin ammattikorkeakouluohjelmiin: täyttää vain verkossa yhteishaun lomakkeen ja haku on valmis?
Tähän kysymykseen on vastattu blogimme kaikkien aikojen toisessa artikkelissa, täältä se löytyy.

Linkit ennakkotehtäviin löytyvät hakuajan päättymiseen asti tuosta vasemman palstan yhteishaku-laatikosta.

Elokuvan ja television koulutusohjelma
Kuvataiteen koulutusohjelma
Viestinnän koulutusohjelma (Virrat)
Degree Programme in Media
|||
TAMKin hakusivut
|||

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Art&Media blogimme jo kolmella huippublogilistalla


Blogia seurataan 134 maassa

Englanninkielinen sisarblogimme TAMK Art and Media on huomioitu Yhdysvalloissa kolmella listalla, joilla esitellään parhaita taiteen verkkoresursseja. Listojen muut sivut ovat yksinomaan tai lähes yksinomaan yhdysvaltalaisia taidesivustoja tai blogeja, joten olemme kyllä vähän polleina kunnianosoituksista.

100 Great Blogs for Art Students & Enthusiasts  esittelee blogimme esimerkkinä taideopetuksesta rapakon takana, edustamme siis Eurooppaa!

50 Awesome & Inspiring Blogs for Art Teachers kertoo että Artmedia blogimme jakaa vuorovaikutteisen median ja kuvataiteen opiskelijoiden inspiroivat työt muiden taideopetuksessa toimivien kanssa.

Artful Life'n 50 Art Blogs listaa blogimme ryhmässä taideblogeja jotka keskittyvät projekti-ideoiden ja opiskelijatöiden esittelyyn.

Artmedia blogin lukijoista suurin osa on Suomesta, toiseksi eniten kävijöitä on Yhdysvalloista. Kolmannen sijan jakavat Etelä-Korea ja Britannia. Vierailijalistan top 10 listan muut maat ovat Saksa, Intia, Alankomaat, Indonesia, Kanada, Itävalta ja Espanja. Viimeksi kuluneen vuoden aikana blogiamme on luettu 134 maassa.

Blogi lienee suurin yksittäinen selittäjä englanninkielisen Median koulutusohjelmamme suurelle kansainvälisten hakijoiden määrälle.

Artmedia ei ole tämän blogin englanninkielinen laitos, vaan itsenäinen blogi, joka tätä blogia enemmän raportoi koulutusohjelmiemme kansainvälisestä toiminnasta ja Media Programmen asioista. Enin osa blogiemme jutuista kuitenkin käännetään myös sisarblogissa julkaistavaksi.

TAMK Art and Media Blog
|||

perjantai 4. maaliskuuta 2011

TAMKin valokuvakisa: “Aina on aamu jossain päin maailmaa”


Syksyllä etsittiin kisalla TAMKin parasta fiiliskuvaa, nyt halutaan kuvia aamusta.

Millainen on sinun aamusi? Jaa aamufiiliksesi meidän kanssamme. Paras aamu-kuva palkitaan Gigantin 50 euron lahjakortilla. Kilpailussa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet palkitaan puolestaan Finnkinon leffalipuilla.

Kilpailukuvia voit ladata TAMKin aamukuvakilpailun tapahtumasivulle Facebookissa aina 14.3.2011 asti. (Jos Sinulla ei ole FB-tiliä, ei hätää, lähetä kuvasi Siru Määtälle (@tamk.fi).

Äänestys Facebookissa tapahtuu yksinkertaisesti tykkäämällä. Äänestysaikaa on 21.3.2011 asti.
Lopullinen voittaja valitaan puoliksi Facebookissa kerätyillä äänillä ja puoliksi TAMKin viestintäpalveluiden kokoaman raadin toimesta.

Halutessasi voit osallistua myös useammalla kuvalla. Nyt siis kamerat esiin ja kuvaamaan aamuvirkkuja, aamutorkkuja tai mitä vaan mitä aamu sinulle merkitsee!

Kisan tapahtumasivu (Facebook)

torstai 3. maaliskuuta 2011

Kino TAMK Filkkareilla - osa 2

Elokuvasta Vieraat seinät, joka nähdään myös kotimaisessa kilpailussa

TTVO on  nyt mukana Tampereen elokuvajuhlilla 20. kerran. Tässä jutussa esittelemme perinteisessä TTVOn esityksessä nähtävistä 12 elokuvasta toiset kuusi. Edellisten kuuden esittelyyn.

Näytös järjestetään nimellä Kino TAMK Tullikamarilla torstaina 10.3. klo 16  

Laulu sieltä missä tyyntä on
Kertomus yksinäisyydestä.
Ohjaus: Outi Tienhaara
Käsikirjoitus: Anne-Mari Musturi
Kuvaus: Anne-Mari Musturi
Ääni: Petri Kuha
Leikkaus: Jatta Oksanen
Musiikki: Michael Law
Tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu / Raila Hänninen
Lue lisää

Metsästysmaa
Pieni maalaiskylä on valmistautumassa suureen juhlaan, kun kaksi miestä, Kiuru ja Moukari, kulkevat sen läpi kesäisenä iltapäivänä. Maantiellä miehet kohtaavat nuoren Alman, joka johdattaa heidät ikivanhan metsän siimekseen. Pimeyden laskeuduttua metsästys voi alkaa…
Ohjaus: Nalle Mielonen
Käsikirjoitus: Nalle Mielonen
Kuvaus: Janne Keränen
Ääni: Ilmari Jyskä
Leikkaus: Anssi Rautio
Musiikki: Ville Hakonen
Tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu / Joanna Mäkelä
Lue lisää

Kaunis kuolema
Eero Kallion maailma järkkyy kun pelko tyttärensä menettämisestä sairaudelle ajaa hänet äärimmäisiin olosuhteisiin.
Ohjaus: Minna Korhonen
Käsikirjoitus: Jaakko Sorja
Kuvaus: Jaakko Sorja
Ääni: Philippe La Grassa
Leikkaus: Martina Kuitto
Musiikki: SuviTuuli Kataja
Tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu / Linda Haapanen
Lue lisää

Vieraat seinät

Vieraat seinät on lämminhenkinen teos, jossa kuvataan isoisän ja teini-ikäisen lapsenlapsen yhteiseloa hiljaisella, autioituvalla maaseudulla. Yllättävien vierailijoiden ilmestyessä maatilalle seisahtunut ilmapiiri muuttuu.
Ohjauss: Martta Tuomaala, Mikko Keskiivari   
Käsikirjoitus: Martta Tuomaala, Mikko Keskiivari
Kuvaus: Kerttu Hakkarainen
Ääni: Antti Onkila, Petri Kuha
Leikkaus: Ville Hakonen
Musiikki: Mikko Keskiivari
Tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu / Martta Tuomaala, Mikko Keskiivari
Lue lisää

Connection Lost
Connection Lost on lyhytelokuva monikulttuurisuudesta ja kielten opiskelun tärkeydestä.
Ohjaus: Outi Hartikainen
Käsikirjoitus: Hannu Koivuranta, Outi Hartikainen
Kuvaus: Hannu Koivuranta
Ääni: Arttu Hokkanen
Leikkaus: Joonas Yliruusi
Musiikki: Arttu Hokkanen
Tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu / Niilo Gustafsson, Ilona Tolmunen
Lue lisää

Lue juttusarjan ensimmäinen osa
|||
Kino-Tamk näytös elokuvajuhlilla  10.3. 16.00 Tullikamari
|||

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Kino TAMK Filkkareilla - osa 1

Elokuvasta Toinen meistä. Kuva: Riku Hasari

TTVO on  nyt mukana Tampereen elokuvajuhlilla 20. kerran. Tässä jutussa esittelemme perinteisessä TTVOn esityksessä nähtävistä 12 elokuvasta ensimmäiset kuusi.

Näytös järjestetään nimellä Kino TAMK Tullikamarilla torstaina 10.3. klo 16

Oppitunti
Lyhytelokuva ennakkoasenteista, oppilaiden tunkemisesta samaan muottiin ja siitä kuinka auktoriteetinkin voi kyseenalaistaa jos omatunto sanoo niin.
Ohjaus: Outi Hartikainen
Käsikirjoitus: Susanna Kurikkala
Kuvaus: Hannu Koivuranta
Ääni: Mikko Koskinen
Leikkaus: Iiro Peltonen
Musiikki: Mikko Koskinen
Tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu / Joni Luomanen
Lue lisää

Vettä sakeampaa

Juhani on iäkäs pappi, jonka pitämä jumalanpalvelus keskeytyy alkoholisoituneen naisen alkaessa riehua ikuisen rakkauden merkeissä.
Ohjaus: Turkka Korkiamäki, Karita Ikonen
Käsikirjoitus: Hanna Lappalainen
Kuvaus: Jenni Riutta
Ääni: Tomi Puhakka
Leikkaus: Joonas Yliruusi
Musiikki: Tomi Puhakka
Tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu / Robert Niva
Lue lisää

Positiivinen tulos
Sohvi (16) tulee raskaaksi ja alkaa kuulla syntymättömän lapsensa juttelevan hänelle. Sohvi haluaisi pitää lapsen, mutta Sohvin ja hänen yksinhuoltajaäitinsä taloudellinen tila on huono, eikä lapsen isä ole halukas kommunikoimaan Sohvin kanssa. Sohvi joutuu miettimään äitinsä ja syntymättömän lapsensa kanssa sitä, pystyykö hän pitämään lapsen.
Ohjaus: Susanna Kurikkala
Käsikirjoitus: Suvi Tuuli Kataja
Kuvaus: Hanna Maria Mäkelä
Ääni: Suvi Tuuli Kataja
Leikkaus: Marie Syrjälä
Musiikki: Suvi Tuuli Kataja
Tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu / Annukka Heikkilä

Osoite muuttuu

Osoite muuttuu -lyhytelokuva kertoo siitä, kuinka vaikea paikka äidille on täysi-ikäisen tyttärensä poismuutto kotoa. Äiti yrittää jarruttaa tyttärensä muuttoa viimeiseen asti.
Ohjaus: Hanna Lappalainen
Käsikirjoitus: Outi Hartikainen
Kuvaus: Mikko Rantanen
Ääni: Ari Huuskonen
Leikkaus: Toni Anttila
Musiikki: Ari Huuskonen
Tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu / Jyrki Hakanen

Jonossa
Lukioikäiset kaverukset Pekka ja Jorma ovat menossa viettämään vanhojen jatkoja. Baarin jonossa on kuitenkin Pekan ihastus Piia, jonka takia Pekka joutuu hetkeä myöhemmin valintatilanteeseen.
Ohjaus: Joonas Yliruusi
Käsikirjoitus: Toni Anttila
Kuvaus: Riku Hasari
Ääni: Ilmari Jyskä
Leikkaus: Antti Seppänen
Musiikki: Ilmari Jyskä
Tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu / Aki-Ville Auvinen

Toinen meistä
Toinen Meistä on lyhytelokuva veljeksistä, joista toinen koittaa elää kunniallista elämää köyhistä lähtökohdista huolimatta. Oikotie onneen on toisen ratkaisu. Valitettavasti tuo oikotie sattuu olemaan vaaroja täynnä, eikä pahin kosto aina koidu pahantekijälle itselleen.
Ohjaus: Iiro Peltonen
Käsikirjoitus: Liz Chesters
Kuvaus: Niko Nurmi
Ääni: Philippe La Grassa
Leikkaus: Martina Kuitto
Musiikki: Millionaire Shaman
Tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu / Niilo Gustafsson
Lue lisää 
|||
Lue juttusarjan toinen osa
|||
Kino-Tamk näytös elokuvajuhlilla  10.3. 16.00 Tullikamari
|||

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Laulu sieltä missä tyyntä on filkkareilla


Lyhytelokuva Laulu sieltä missä tyyntä on / A Song From Silent Waters starttaa festarikierroksensa Tampereen elokuvajuhlien Kino-Tamk näytöksessä. Ensi-iltaa juhlittiin helmikuun alussa.

Laulu sieltä missä tyyntä on, on kertomus yksinäisyydestä. Tarina sijoittuu 1800-luvun loppuun, oikeiden lokaatioiden löytämiseen panostettiin huolella. Työnimellä Näkki kulkenut elokuva kuvattiin kesällä 2010, vesillä, metsässä, Seitsemisen luontokeskuksessa Koveron perinnetilalla, Laukaalla ja myös veden alla. Kuvaukset kestivät muutaman viikon. Rooleissa nähdään Salla Juntunen, Jorma Tommila ja Timo Korpinen.

Elokuva on osa käsikirjoittaja/ kuvaaja Anne-Mari Musturin, valaisija Jaakko Tuuren ja leikkaaja Jatta Oksasen opinnäytetyötä.

Outi Tienhaara, ohjaaja

Elokuvan FB-sivut
Tunnelmia kuvauksista ja esituotannosta löytyy elokuvan blogista
Elokuvan scorea voi käydä fiilistelemässä säveltäjä Michael Lawin sivuilta
|||
Kino-Tamk näytös elokuvajuhlilla  10.3. 16.00 Tullikamari
|||
Outi Tienhaaran töistä lisää tässä blogissa
|||