lauantai 31. joulukuuta 2011

Armi tulee radiosta 1.1. Tekninen toteutus: TAMK


Armi tulee! Armi tulee!
YLE RADIO 1
sunnuntaina 1.1.2012 klo 15.00-15.55
uusinnat maanantaina 2.1. klo 19.03 ja lauantaina 7.1. klo 22.10

Armi tulee! Armi tulee! on Risto Karlssonin komediallinen, kirjailijan viimeiseksi jäänyt romaani vuodelta 1999. Se on verraton tarina Armi Kuuselan ja Gil Hilarion kiertueesta ympäri Suomen pakkastalvena 1955.
Karlssonin romaanista tehty kuunnelmaversio on ovela hupimukaelma Nikolai Gogolin Reviisorista: koko kansan rakastama julkkis saapuu pieneen kauppalaan ja koko paikkakunta menee sekaisin. Kauppalan poliitikot kilpailevat Armin suosiosta ja lehtikuvaajien huomiosta. Varuskunnan tykkiä vedetään kovalla kiireellä radanvarteen kunnialaukauksia varten. Humppabändi The Laundry Boys opettelee epätoivoisesti Filippiinien kansallislaulua. Mutta mitä Armi tekee väärällä puolella rataa nuoruudenrakastettunsa kanssa?

Ohjaus ja käsikirjoitus: Jussi Niilekselä
Tekninen toteutus: TAMK, Mia Heinonen ja Ilmari Jyskä
Tuottaja: Varpu Eräpuu
Henkilöt:
Armi Kuusela-Hilario - Miina Maasola
Gil Hilario - Antti Mikkola
Hannes Helo, radioselostaja - Tom Lindholm
Siemens, manageri - Vesa Kietäväinen
Melkko, konduktööri - Ola Tuominen
|||

tiistai 27. joulukuuta 2011

Uusi Vuosi alkaa valolla: Kätketty Pyynikki 2.-8.1.2012



Pyynikin näkötorni Carita Elkon Kätketty-teoksessa.


Valonauha, osa 5: Kätketty Pyynikki, 2.-8.1.2012

Vietämme parhaillaan päiviä, jolloin yön pituus ja hämärän aika ovat pisimmillään ja pilvisinä päivinä voi tuntua siltä, että valo on kadonnut kokonaan. Näitä viikkoja valaisemaan rakentuu parhaillaan Valovoimainen Pirkanmaa -projektin Valonauha, osa 5: Kätketty Pyynikki, TAMKin TTVO:n valosuunnittelun opiskelijoiden Carita Elkon ja Satu Leskisen valotaideteos.
"Suuret kuuset herättävät kunnioitusta seistessään harjun päällä. Valo kajastaa runkojen välistä, nostaen tutusta luonnosta uusia muotoja. Oli kierrettävä puoli maailmaa löytääksemme vastaparin täältä. Me, kaupunki ja luonto rinnakkain - yhdessä, kauniina."
"Pyynikin näkötorni on monille tuttu, mutta samalla myös unohdettu kohde. Torni näyttäytyy katsojalle uljaana maamerkkinä, mutta sen huipulta paljastuu vielä vaikuttavampi näköala. Ympäröivä metsä on täynnä elämää, liikettä ja arvoituksia. Näkötorni peilaa luonnon valoilmiöitä ja jää auringon laskeuduttua heijastamaan kauneinta iltaruskoa", kertoo Carita Elko 'Kätketty'-valoteoksestaan.
Satu Leskisen Kaiut -teos kuljettaa menneisiin tuokioihin Pyynikin rinteillä.
Kuva: Vapriikin kuva-arkisto, kuvaaja: Axel Tammelander.


Kaiut-videoteoksen suunnitellut Satu Leskinen kertoo: "Mietin mitä kaikkea vanhalla Pyynikin metsällä onkaan meille kerrottavanaan. Tarinoita luonnon muutosvoimasta, mutta myös ihmisistä, heidän riennoistaan ja jokapäiväisestä  elämästä nyt ja silloin."
Kaiut-teos käsittää Vapriikin kuva-arkiston aarteita Pyynikin harjulta ja värittää näin historiallista maisemaa uudella tavalla.

Valovoimainen Pirkanmaa
Ensi viikolla kaikki Pyynikille ihailemaan ainutlaatuista maisemaa uudessa valossa!

-----------
Blogimme viettää myös joululomaa ja hiljaiseloa muutaman viikon. 
Leppoisaa joululomaa kaikille ja riemullista vuodenvaihdetta sekä 
Onnellista Uutta Vuotta 2012!

torstai 22. joulukuuta 2011

Design Management -kurssin terveiset: "Design is to important to be left to Designers"!


Mitä on Design Management? Ainakin paljon enemmän, kuin yhteen viiden opintopisteen kurssiin mahtuu.
“Design is too important to be left to Designers.” (Raymond Loewy)

Kristinan ja Sabrinan julisteita: Hang The DJ



Vieraileva luennoitsija Simona Vitalini ohjasi meitä eri aihealueiden läpi. Mietimme, millaista on olla suunnittelija, mitä se tarkoittaa ja kuka oikeastaan on suunnittelija? Kurssi ei ole tarkoitettu pelkästään tuleville suunnittelijoille, sillä kävimme läpi voimia suunnitteluprosessin takaa. On pohjatyötä ja tutkimusta, designajattelua, innovaatiota ja arvoja sekä monenlaista johtamista. Opiskelimme innovaatiotekniikoita ja suunnittelun tärkeyttä innovaatiossa. Puhuimme paljon arvoista ja eettisistä pulmista ja vastuista, joita suunnittelijan eteen saattaa tulla.


Käsittelimme niin monia asioita, etten voi listata kaikkia. Yksi itseäni kiinnostaneista aiheista oli brändit (ja logot), yritysten arvot ja kuinka ne esitetään. Saimme kuulla myös historian vaikuttavista suunnittelijoista ja teimme muutamia yritysvierailuja. Meillä kävi teatterialan ihminen harjoituttamassa ryhmädynamiikkaa ja johtamista. Meillä oli myös vierailijoita joka puolelta maailmaa kertomassa kulttuurieroista niin designin kannalta kuin työpaikallakin. Toki opiskelijammekin tulevat monista eri kulttuureista, joten puhuttavaa riitti.


Saimme harjoitella ideoidemme esittämistä myymistä asiakkaalle. Kurssin suurin tehtävänanto oli oikea projekti. Suurin osa teki ryhmissä suunnittelua Antti Hietalalle joko Klubin Tiistai Tummiin tai Hang the DJ -projekteihin, jotka sisälsivät logoja, julisteita, oheistuotteita ja kaikenlaista markkinointimateriaalia. Minun ryhmäni valitsi aivan toisenlaisen tehtävän, nimittäin http://int.NoNukeArt.org -julisteprojektin. Teemme nettisivut lopullisille julisteillemme ja ne tulevat näytteille ainakin koululla vuoden alussa, joten pysykää kuulolla!


Kaisu, Camille, Johanna ja Yukyung pitsaamassa ideoitaan.


Kaikenkaikkiaan kurssi oli erittäin tehokas ja valaiseva. Yksi asia, jonka jokainen opettajamme voisi panna merkille, oli mainio palautetuntimme maanantaina. Menimme kaikki Runokahvilaan ja puhuimme vielä lisää kurssista ja kurssin tärkeimmistä aiheista. Annoimme Simonalle palautetta ja hän antoi jokaiselle projektille arvosanan ja kommenttinsa. Jokainen opiskelija sai myös henkilökohtaisen palautteensa somassa kirjekuoressa. Samantapainen mukava tapahtuma oli UXdesign / Project Management / Demola Academy -kokonaisuuden lopetus-expo viimeviikolla. Kaikki luennoitsijat ja opiskelijat pääsivät tutkimaan, mitä kukakin oli tehnyt, ja kaikki saivat ja antoivat palautetta. Tämä on hyvä suunta. Annamme paljon palautetta kursseista intrassa ja saamme töistämme kommentteja, kun esittelemme ne luokan edessä, mutta mikään ei voita sitä kun istutaan yhdessä alas puhumaan asioista.


Palautetilaisuus, kahvin ja teen merkeissä.


Design management on yksi valinnaisista kursseista median koulutusohjelmassa. Muita vaihtoehtoja ovat pelisuunnittelu ja ohjelmistosuunnittelu, tai useampi näistä.


Teksti ja kuvat: Johanna Lievemaa.



keskiviikko 21. joulukuuta 2011

24h in Tampere Videomedejan paras media-installaatio


Tampere Art Factory projekti menestys Euroopassa
15. Videomedeja Festival järjestettiin 16-18.12.2011 Serbian Novi Sadissa.
Trent Pancy, Richard Vickers, Anna-Kaisa Nässi ja Erika Kim
viimeistelivät projektia MindTrekin aikana

Yksimielinen Videomedian tuomaristo valitsi verkkoteoksen "24 hours in Tampere, an interactive documentary" Bogdanka Poznanović -palkinnon voittajaksi parhaana media-installaationa. Palkinnon perusteluna oli työn osallistava potentiaali. Parhaalle video/elokuvateokselle myönnettävän Sphinx palkinnon voitti Turun Taideakatemiasta valmistunut Niina Suominen teoksellaan "A Finnish Fable".

24 hours in Tampere on Richard Vickersin ja James Fieldin (University of Licoln School of Media) yhteisöllinen vuorovaikutteinen verkkodokumentti. Projektin tuotanto alkoi viime keväänä Tampere Art Factoryn (TAF) työpajassa jossa opiskelijamme Jani Ilomaki, Robert Niva ja Guanjun Liu sekä vaihto-opiskelija Vaidotas Ambrozaitis (Vilnius Gediminas Technical University) aloittivat sisällön tuotannon Richard Vickersin johdolla.

Ensi-ilta oli TAF-festivaalilla ja sen jälkeen teos on ollut nähtävillä verkko-osoitteessa www.24-hours.in. Syyskuussa Richard Vickers esitteli projektia MindTrek konferenssissa ja sisältöä täydennettiin työpajassa johon osallistuivat TAMKin Median koulutusohjelman opiskelijat Anna-Kaisa Nässi, Trent Pancy, Vesa Rantanen, Erika Kim ja Tuomas Mikola.

24 hours in Tampere on ottanut yleisönsä myös syyskuussa Istanbulin konferenssissa Symposium on Electronic Arts (ISEA) ja marraskuussa EUROPRIX Academic Network Conference tapahtumassa Grazissa.

Lue lisää projektista...
|||

maanantai 19. joulukuuta 2011

Sudenveistäjä Clermont-Ferrandin festivaaleille!




Tamkin lopputyöelokuva "Sudenveistäjä" on valittu kansainväliseen kilpasarjaan perintekkäille Clermont-Ferrandin lyhytelokuvafestivaaleille. 27.1.-4.2.2012. järjestettävä festivaali on Ranskan toiseksi suurin heti Cannesin jälkeen.

"Sudenveistäjä" on ihmisläheinen tarina Sulosta (Kai Lehtinen), yksinäisen suden elämää viettävästä ITE-taiteilijasta, joka tapaa ensimmäistä kertaa tyttärensä Venlan (Jaana Joensuu). Sulo ajaa Ladallaan tytön muuttokuormineen halki lumisen Suomen ja joutuu lopulta päättämään kertooko tietämättömälle tytölle isyydestään. Matka perille on kuitenkin mutkainen.
Kolmetoistaminuuttinen elokuva on osa ohjaaja Aino Sunin, kuvaaja Kerttu Hakkaraisen ja tuottaja Ilona Tolmusen lopputöitä. 

torstai 15. joulukuuta 2011

Kansainvälistä suhinaa Finlaysonilla!

Utenalaiset vieraamme matkalla Demolaan.
Kuva: Tuomo Joronen.


Finlaysonin kampus on hyvin kansainvälinen paikka, parhaillaan täällä on opiskelijoita lähes 30 eri maasta. Meillä myös käy vierailijoita tiuhaan ja kuluvasta viikosta onkin muodostumassa mukavan vilkas! Eilen kouluumme tutustui joukko opettajia Liettuasta, Utenan ammattikorkeakoulun liiketalouden ja tekniikan yksiköstä. Ms. Jurate Urboniene, Ms. Gene Sliaustiene, Ms Gerda Ivanickiene, Ms. Dr. Vaida Bartkute-Norkuniene ja Ms Inga Dabkute olivat erityisesti kiinnostuneita kansainvälisestä toiminnastamme ja englanninkielisestä opetustarjonnasta. Ryhmä oli jo käynyt tutustumassa Kuntokadun kampukseen ja Finlaysonilla heidän matkansa jatkui Seelannista kohti Demolaa.


Tänään torstaina saamme vieraaksemme Jitka Hejtmanován FAMUsta, Prahasta, Tsekistä, sekä Jan Louis De Bruynin ja Bart Geertsin Katholieke Hogeschool Limburgin (KHLim) Media, Arts, Design -yksiköstä Genkistä, Belgiasta.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Opintomatka: Tie työelämälähtöisyyteen


Opintomatkan on tuotava lisäarvoa opetukseen. Myös matkakohteiden sisällön on istuttava pedagogisesti meneillään oleviin kursseihin. Tampereen ammattikorkeakoulun Virtain toimipisteessä on jo useita vuosia pyritty järjestämään jokaiselle ryhmälle vuosittain alaan liittyviä opintomatkoja tai yritysvierailuja. Vaikka opettajille matkajärjestelyt teettävätkin ylimääräistä työtä, saadaan niiden kautta tehokkaasti rakennettua yhteyksiä ja verkostoja työelämän kanssa. Työelämän havainnointi on tärkeää nimenomaan aidossa ympäristössä. Yrityksen edustajan luennointi luokassa ei anna yhtä paljon kokemuksia kuulijoilleen.

Matkakohteiden suunnittelussa on tehty yhteistyötä myös eri oppiaineiden opettajien kanssa. Jo kahtena vuonna käsikirjoittamisen ja kuvallisen ilmaisun opiskelijat ovat osallistuneet ruotsin ja markkinointiviestinnän tunteihin yhdistettyyn opintomatkaan ruotsinkieliselle Pohjanmaalle. Ruotsin lehtori Merja Ritola ja viestinnän opettaja Heli Antila ovat olleet tyytyväisiä yhteistyöhön. Korkeakoulun ulkopuolella tapahtuva opiskelu on erittäin tärkeää myös viestinnän ja vuorovaikutuksen näkökulmista.

Miten ruotsin ja markkinointiviestinnän oppisisällöt sitten ovat yhdistettävissä? Yllättävän helposti. Kun suunnataan ruotsinkieliselle alueelle, päästään kuulemaan ruotsin kieltä oikeassa tilanteessa. Markkinointiviestintä yhdistyy luontevasti yritysvierailuihin alasta riippumatta. Ryhmän kanssa voidaan käydä keskusteluja myöhemmin muun muassa siitä, millaisena vierailuorganisaation sisäinen ja ulkoinen viestintä, esitellyn ohjelmaformaatin imago tai ammattilaisten presentaatio näyttäytyivät opiskelijoille. Joskus vierailukohteiden internet-sivuja on analysoitu etukäteen. Jopa taukopaikkojen visuaalisesta imagosta ja viihtyvyydestä on käyty matkoilla keskustelua.

Tänä vuonna tutustuttiin Seinäjoki-areenan messujärjestelyihin. Messuja markkinointiviestintäkanavana esitteli suomeksi Kristiina Rajasaari Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy:stä. Vierailukohde sai erittäin paljon kiitosta toisen vuoden opiskelijoilta, jotka työskentelevät tällä hetkellä oman osuuskuntansa MediataideM:n kautta. Messumarkkinoinnista löytyi kaksikin hyötynäkökulmaa - toisaalta mahdollisuus osallistua itse ammattilaismessuille, toisaalta mahdollisuus tuottaa messumateriaaleja tai videolähetyksiä messuilta. Näin käsitys omasta toimialasta laajeni yritysvierailun perusteella.

- Emme olleet aiemmin ajatelleetkaan, miten monipuolisiin työtehtäviin koulutuksemme valmistaa, kuvailivat opiskelijat vierailun jälkeen.


Anna Ruda kertoi vierailijoille Närbild-ohjelman teosta.

Vaasassa tutustuttiin Ylen Närbild-ohjelman ohjaajan työnkuvaan tuottaja Anna Rudan johdolla. Presentaatio pidettiin kokonaan ruotsiksi. Tutustumiskierros tehtiin myös Yle/ Vaasan studiotiloihin sekä muun muassa rekvisiittavarastoon. Keskustelujen ohessa tuli perehdytys ohjaajan työskentelyyn ja ajankohtaisohjelmien tuottamiseen.


On tärkeää tiedostaa ruotsin merkitys kaksikielisillä seuduilla. Hyvä kielitaito voi avata uusia työmahdollisuuksia. Opiskelijoille on myös positiivinen kokemus käydä ruotsinkielistä keskustelua autenttisessa tilanteessa - ja huomata pärjäävänsä toisella kotimaisella kielellä. Kielitaito liittyy aina myös kansainvälistymiseen. Vaikka englanti onkin kansainvälinen bisneskieli, saattaa myös vahva ruotsin taito avata kansainvälistymismahdollisuuksia Pohjoismaissa.


Heli Antila, viestinnän opettaja

Taide, musiikki ja media/ TAMK, Virrat

maanantai 12. joulukuuta 2011

Rakkausruno Ikuisessa Galleriassa





Heidi Hemmilä, Laura Laukkanen, Jaana Ristola, Veli-Pekka Suorsa : Rakkausruno
13.-22.12 2011, 9.-13.1.2012
ma-pe 12-16
Ikuinen galleria 
Finlaysoninkuja 3
33100 Tampere

Ikuinen galleria täyttyy romanttisilla iskulauseilla ja parisuhteellisilla fantasioilla.

Rakkausruno on tilallinen ja lihallinen tutkielma seksuaalisuudesta: sen kielellisestä kahtiajaosta romantiikkaan ja pornoon. On sietämätön paradoksi, että rakastumme, olemme rakastuneita ja näytämme rakastuneilta keskellä kahta toisiaan kainoksuvaa lajityyppiä. Sellaiset vastakohtaparit kuin ”turvallinen tai riskialtis”, ”pehmeä tai kova” ja ”hellä tai raju” ovat osa arvottavaa rakkauspuhetta, jolla seksuaalisuutta jaotellaan toisistaan erillisiksi kentiksi. Millainen on runo, joka leikittelee samassa tilassa molempien maailmojen kielillä?

Näyttelykokonaisuus Rakkausruno paljastaa toiveitamme ja pelkojamme toisistaan rajaavia kalvoja, kääreitä ja pintoja. Kaipuu ja ikävä sekoittuvat himoon ja haluun. Jokapäiväinen rakkautemme luikertelee seiniltä seinille videon ja installoinnin keinoin. Katso, nyt porno puhuu, ja millaista rakkauden kieltä!

Avajaiset 13.12 klo 16-18, Tervetuloa!



---------------------------
Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella osoitteessa Finlaysoninkuja 3. toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Finnfoto palkinto 2011 Juha Suonpäälle


Kuvataiteen koulutuspäällikkö. taiteen tohtori Juha Suonpää on saanut tämän vuoden Finnfoto palkinnon. Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry myöntää vuosittain Finnfoto-palkinnon sellaiselle henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävällä panoksella vaikuttanut suomalaisen valokuvauksen kehitykseen ja vahvaan asemaan taidemuotona, sekä luonut edellytyksiä valokuvan arvostuksen lisäämiselle.
Juha Suonpää elementissään, pohtimassa opiskelijoiden kanssa kuvien merkityksellistämisen
erilaisia vaihtoehtoja. Mukana Elise Mäkitalo (vas.) ja Liina Mäki-Patola. Kuva: Antti Haapio

Finnfoton tiedotteessa todetaan: "Hän on tehnyt mittavan uran monipuolisena valokuvaajana ja visuaalisen kulttuurin tutkijana sekä opettajana. Sammon yhteislyseosta ylioppilaaksi 1982 kirjoittaneen Juha Suonpään CV on sanalla sanoen mittava. Se koostuu laajasta ja kattavasta valokuva-alan julkaisutoiminnasta sekä valokuvan ja elokuvan opetus-, kuratointi- ja tutkimustyöstä. Lisäksi Juha Suonpää on toiminut vierailevana
professorina ulkomaisissa yliopistoissa. Hänellä on yleensä meneillään useita rinnakkaisia valoja elokuva-alan hankkeita niin julkaisutoiminnan kuin opetuksen ja tutkimuksen osalta. Lisäksi Juha Suonpää on toiminut lukuisissa kulttuurin luottamustehtävissä."

Huomionosoitus oli ansaittu - TTVO ja blogi onnittelevat Juhaa lämpimästi!

Lue koko Finnfoto palkintotiedote

Juha Suonpään kirja Valokuva on IN ilmestyi aiemmin tänä vuonna TAMKin julkaisusarjassa. Kirjan toinen julkaisija on Suomen valokuvataiteen museo. Kirjan on kustantanut Maahenki Oy. Lue lisää... 

Juhan Suonpään kirjat:

1994 Metsä liikkuu, ISBN: 9789519708508
2001 Luontokuvan totuuden hetki, ISBN: 9789519086644
2002 Petokuvan raadollisuus, ISBN: 9789517681155
2007 Sacred Places, ISBN: 9789525328981
2011 Valokuva on IN, ISBN: 9789525870398

torstai 8. joulukuuta 2011

Kinectistä on moneksi


Viime viikon torstaina TAMKin opiskelija Jussi Salonen piti luennon Finlaysonin kampuksella Microsoft Kinectin käyttämisestä liikkeenkaappaukseen. Kaiken teki mahdolliseksi Blender, joka on ilmainen, helppokäyttöinen, avoimen lähdekoodin omaava 3D-tietokonegrafiikkaohjelmisto. Blenderin käyttöä ja sillä mallinnusta kokeilivat kaikki 10IMPit viime kevään animaatiokurssilla.
Jussi valmistelemassa esitystään

Ohjelma, jota Jussi käytti liikkeenkaappaukseen, kutsutaan nimellä Brekel Kinect. Tällä hetkellä se toimii vain Windows-käyttöjärjestelmässä (ohjelman luoja ei näytä olevan suuri omenafani) ja sen tarkoituksena on perehdyttää useampi 3D yhteisöjen ihminen lähtötason liikkeenkaappaukseen, sekä 3D-objektien ja ympäristön skannaukseen. Tällä hetkellä se voi ainoastaan käyttää hyväkseen tietoja yhdestä Kinectistä, mutta kenties tulevaisuudessa voidaan käyttää useampia kameroita samanaikaisesti.
Tuomo Joronen testaamassa ohjelmaa

Opettajamme Tuomo Joronen oli rohkein vapaaehtoinen ja demonstroi hyvin, kuinka ohjelma pystyi seuraamaan hänen liikkeitään reaaliajassa. Myöhemmin myös Emma Kiiski rohkeni näyttämään meille mahtavia ninjaliikkeitään kameran edessä. Tallennetut liikesarjat vietiin Blenderiin, jossa luurankomalli (eeppisine liikkeineen) herätti eloon valmiiksi mallinnetun hahmon muutaman pienen säädön jälkeen.
Luuranko ja mallinnettu hahmo tekemässä yhteistyötä hitaasti, mutta varmasti

Koska IMPit saapuivat luennolle suoraan Game Design -työpajalta, olivat kaikki innokkaita kuulemaan, voisiko ohjelmistoa käyttää myös pelihahmojen luomisen apuna.  Jussi ei sanonut, että se olisi mahdotonta, joten ehkä tulevaisuudessa näemme tällä ohjelmalla luotuja hahmoja peliprojekteissa! Tietysti suurin osa kulttuuripuolen ihmisistä luultavasti ennemmin hyödyntää sitä animaatioiden tekemisessä.
Tiko opiskelijoita pääkampukselta liittyi seuraamme kuuntelemaan esitystä

Voin rehellisesti sanoa nauttineeni Jussin esityksestä ja haluan ehdottomasti kokeilla tätä ohjelmaa omissa projekteissani. Scorellakin on käytössään oma Kinect, jonka avulla sen jäsenet varmasti voivat ohjelmaa testailla. Olin iloinen, kun Jussi suostui lähettämään ohjeita siitä mitä tehdä ja miten asiat oikein toimivat. Täältä löydät tarkemmat ohjeet ja ladattavat ajurit&tiedostot! Äläkä unohda asentaa koneellesi Blenderiä (tai jotakin muuta 3D-ohjelmaa).
Kun kaikki on vihdoin asennettu, muista laittaa liikkeenkaappauslisäosa päälle!
Blender -> File -> User Preferences -> Addons


Tässä on myös lyhyellä videolla tärkeimmät kohdat esityksestä (englanniksi):





Teksti ja kuvat: Heidi Mäenpää



Lisäinfoa Scoresta (englanniksi)

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

TAMKissa tehdään pelikonsepteja!


Pelisuunnittelukurssin Työpaja – Osa 1
Koko TAMKin mahtavin kurssi huipentui työpajaan keskiviikkona ja torstaina Demolassa. Kyseessähän on siis vuotuinen pelisuunnittelun verkkokurssi, jota järjestivät Toni Pippola ja Pasi Pekkanen. Tapahtuman aloitus tuli Demolan puolesta pienen esittelyn muodossa. Antti Salomaa kertoi muun muassa Demolan seuraavista projekteista, joita etenkään peleistä kiinnostuneen ei kannata jättää keväällä vilkaisematta. Mahtava tilaisuus tutustua pelialaan projektien muodossa!
Tämän jälkeen vieraileva pelialan ammattilainen, Gareth Noyce, kertoi millä tavoin pelejä voi tehdä. Hänen mukaansa opiskelijoiden kannattaa tehdä pelejä omin päin. Garethin kanssa peli-ideoita kommentoimassa oli vieraana myös pelikonsultti Lassi Kurkijärvi.
Gareth Noyce kertoi meille, kuinka pelejä voidaan tehdä.

Tapahtuman jatkona ideansa esittelivät Well Played –ryhmän jäsenet. Ensimmäisinä esiintyminen oli varmasti stressaavaa, mutta ryhmä onnistui silti hienosti aloittamaan tapahtuman opiskelijoiden puolelta. Heidän pelikonseptinsa liittyi koiravaljakolla ajamiseen muun muassa kilpailuissa. Myöhemmin selvisi, että tällainen peli on oikeastaan jo olemassa. Tästä opimme, että taustatyön tekeminen on tärkeää!
Garethin kommentit eivät olleet niin pahoja kuin alun perin meille oli kerrottu. Huhujen mukaan jotkut olivat aiempina vuosina joutuneet lähtemään kyynelet silmissä paikalta palautteen jälkeen.
Well Played esitteli omaa ideaansa.

Ideoita oli jos jonkinlaisia. Oli vuorikiipeilypeliä, oman Frankensteinin hirviön luomista ja sillä ympäriinsä vaeltelemista ihmisiä surmatessa ja tikan silmin elämistä: kerätä ruokaa, suojella pesää muilta eläimiltä ja löytää lopulta kumppani. Pelin hienous oli siinä, että sen voi aloittaa aina uudestaan ja uudestaan kätevästi kun pesä on valmis ja uudet linnut kuoriutuvat.Lopulta ensimmäinen päivä saatiin osaltaan päätökseen, kun viimeinen peli-idea salamurhaajasta saatiin esiteltyä.

Gareth ja Lassi antoivat mukavaa ja hyödyllistä palautetta opiskelijoille pelikehityksestä. He haastoivat opiskelijat katselemaan peli-ideoitaan monista eri näkökulmista ja ehdottivat parannuksia. Gareth myös rohkaisi meitä oikeasti tekemään pelejä, sillä hänen mielestään meillä on paljon vapaa-aikaa. Valmiit demot myös helpottavat huomattavasti töihin hakua.
Lassi ja Gareth keskustelemassa peli-ideasta.

Kaikista hienointa tässä kurssissa oli se, jonka myös opiskelijatoverini Johanna Lievemaa mainitsi palautesession aikana: Tämä tapahtuma tuo yhteen peleistä kiinnostuneita ohjelmoijia, suunnittelijoita ja taiteilijoita yli kampusrajojen ja jopa ulkomailta.
Pysyhän kuulolla, toinen osa pelisuunnittelukurssin työpajablogista on vielä tulossa. Toisen osan kirjoittaa Heidi Mäenpää, joka on myös ottanut kaikki valokuvat.
Erityiskiitokset Toni Pippolalle ja Pasi Pekkaselle kurssin järjestämisesta sekä Gareth Noycelle ja Lassi Kurkijärvelle tarpeellisesta palautteesta peli-ideoillemme!
Tarina: Emma Kiiski

maanantai 5. joulukuuta 2011

Valmistuvat kuvataiteilijat Anne Lehtelä ja Laura Rytkönen NUORET 2011 näyttelyssä


Anne Lehtelän teoksesta Tanssi

NUORET 2011
3. joulukuuta - 8. tammikuuta, 2012
Helsingin Taidehalli
Nervanderinkatu 3
ti, to, pe 11–18, ke 11–20, la–su 11–17
ma suljettu


NUORET 2011 näyttely Helsingin Taidehallissa avautui yleisölle lauantaina 3.12. Näyttelyyn haki 436 taiteilijaa 1200 teoksella. Taiteilijoista 56 valittiin itse näyttelyyn. Valittuihin taiteilijoihin kuuluu kaksi keväällä valmistuvaa kuvataiteen opiskelijaa; Anne Lehtelä teoksellaan Tanssi ja Laura Rytkönen teoksellaan Perhe-esitys. Näyttelyssä on myös TTVO:lta aikaisemmin valmistuneita kuvataiteilijoita, Jukka Silokunnas ja Laura Konttinen sekä viestinnän koulutusohjelmasta valmistunut Anastasia Lobkovski.

Nuorten näyttely on pitkän historian omaava, nuorten taiteilijoiden taiteen esittämiseen eriytynyt biennaali. Näyttely on järjestyksessä 116. Suomen Taiteilijaseuran vuosinäyttely, Suomen Taiteilijaseuran kokoama jury on valinnut Taidehallissa nyt esillä olevan kokonaisuuden.
Isoon jurytettyyn näyttelyyn pääseminen on tärkeä meriitti nuorelle taiteilijalle. Paitsi että teokselle ja työlleen saa varsin laajan yleisön ja näkyvyyttä, niin näyttelyyn pääsy toimii eräänlaisena merkkinä hyväksynnästä kentällä tai taideistituutioissa. Näyttelyissä saattaa myös tapahtua yllättävää kontaktoitumista ja teoksia mahdollisesti myydään kokoelmiin ja kuratoidaan toisiin näyttelyihin.
Laura Rytkösen esityksestä Perhe-esitys

Näyttelyn taiteilijoihin voi tutustua tarkemmin näyttelyn sivuilla
Anne Lehtelä 
Laura Rytkönen
Laura Konttinen
Jukka Silokunnas
Anastasia Lobkovski
Perhe-esitys teaser

Teksti: Laura Rytkönen
Lue lisää juttuja Laurasta/Lauralta
|||
TAMKilaiset olivat vahvasti esillä myös Nuoret 2009 näyttelyssä. Lue juttu täältä!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Yhteishaku 2012: Median ennakkotehtävä verkossa



  • Vuonna 2009 he tuottivat Marsin ensimmäisen siirtokunnan 10-vuotisjuhlat
  • Vuonna 2010 he loivat digitaalisen urheilupelin
  • Vuonna 2011 he suunnittelivat kampanjan liikalihavuutta vastaan
  • Vuonna 2012 he järjestävät maailmanlopun bileet tuhoisan asteroidin osuessa maapalloon

He ovat englanninkielisen median koulutusohjelmamme hakijoita.

Yhteishaku 2012 vieraskielisiin koulutusohjelmiin

Hakuaika ammattikorkeakoulujen kansainvälisiin ohjelmiin on 9.1. - 14.2.2012. Degree Programme in Median hakijoille ei riitä, että he täyttävät hakemuksen verkossa, heidän täytyy myös jättää kaksiosainen ennakkotehtävä määräaikaan mennessä.

Huhtikuun 17 ja 18 järjestettäviin yksipäiväisiin valintakokeisiin kutsutaan 60 parhaan ennakkotehtävän jättäneet hakukelpoiset hakijat.

Nelivuotisessa koulutusohjelmassa opiskellaan vuorovaikutteisen viestinnän suunnittelua ja tuottamista. Opiskelija voi suunntata ja syventää osaamistaan visuaalisuuden tai vuorovaikutuksen suunnitteluun tai tuottamiseen. Käytännön sovellutuksia ovat mm. internet-palvelut ja pelit.
|||
Lataa ennakkotehtävä
Hakuohjeet
|||
Median kotisivu
Media Facebookissa
#tamkmedia Twitterissä
Lue Median opiskelusta ja opiskelijoista (blogi)
|||

perjantai 2. joulukuuta 2011

Antti Haapion SIIRTYMIÄ-näyttely Galleria Emil Studiossa.






Valokuvauksen lehtorin Antti Haapion SIIRTYMIÄ-näyttelyn avajaiset olivat 1.12.2011 Galleria Emil Studiossa.

Siirtymiä-näyttelyn teema on ajan liike. Kun katson pilvettömänä päivänä taivaalle, en lapsenomaisesti lakkaa esittämästä itselleni filosofista tai uskonnollista kysymystä, mihin syvä sininen päättyy, mitä avaruuden laajenemisrajan toisella puolella on, mihin tilaan avaruus laajenee. Ja mitä tapahtui ennen alkuräjähdystä. Mitä on aika - onko se alkanut, päättyykö se.

Onko aika rajallista ollenkaan?

Valokuva on ilmiönä erityisellä tavalla suhteessa aikaan. Valokuvaan pysäytetty hetki mahdollistaa tapahtumien virran tarkastelun. Näyttelyn teoksissa kokeilen, voinko esittämällä samasta aiheesta eri hetkinä otettuja valokuvia, irrottautua ajasta ja valokuvata aikaa ikään kuin ulkopuolelta tarkkaillen.

Voinko näin ulkopuolelta hahmottaa jotakin sellaista ajan arkisesta olemuksesta, jota en käsitä ollessani ajassa sisällä? Kokeen tulos selvinnee kun näihin valokuviin tallentuneesta ajanjaksosta on kulunut kotvanen. Onko näin nyt esimerkiksi työn 2002 kohdalla?


Antti Haapio: SIIRTYMIÄ
Galleria Emil Studio 2.-18.12.
Vanha Kirjastotalo
Avoinna ma ja pe 10 - 16, ti - to 10 - 18, la - su 11 - 17
Galleria Emil netissä

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Tahra&Ylhäisi - Työhuone 3: Lounastauko


Taide-esitys soluttautui hetkeksi Finlaysonin kampuksen kahvilaan tiistaina 29. marraskuuta 2011.
Tahra&Ylhäisi - Työhuone 3: Lounastauko

"Tahra&Ylhäisi - Työhuone 1" nähtiin viime helmikuussa Ikuisessa Galleriassa, jossa kuvataiteen toisen vuosikurssin opiskelijat Tea Tahra ja Elina Ylhäisi työskentelivät galleriatilassa viikon ajan. Galleriatilan muuntaminen yhtäaikaisesti työhuoneeksi ja näyttelytilaksi sekä kaksikon läsnäolo muovasivat tapahtumaa taide-esitykseksi. 


Kaksikko jatkoi pian yhteistyötään; keväällä Tampereen Klubilla järjestettiin We were strangers -kulttuuriklubia, jossa huhtikuussa nähtiin taide-esitys "Tahra & Ylhäisi - Työhuone 2". Työhuone kakkosessa Tahra & Ylhäisi toivat työhuoneen klubi-illan keskelle muutamaksi minuutiksi. 

Työhuone 3:ssa työpari vietti lounastaukoa muiden ruokatuntilaisten kanssa.

Tahra&Ylhäisi ovat tehneet kokeilunhaluisia esityksiä, joissa eri kaksi- ja kolmiulotteiset taiteenlajit yhdistyvät.



maanantai 28. marraskuuta 2011

Joulun parhaat taideopiskelijain myyjäiset - Ikuisen Gallerian joulumyyjäiset 2011




7.-11.12.2011
ke-su klo 12-18

Ikuinen Galleria
Finlaysoninkuja 3
332100 Tampere

Ikuinen Galleria järjestää perinteiset joulumyyjäiset 7.-11.12.2011. Nyt on oivallinen mahdollisuus tehdä persoonallisia jouluostoksia ja tukea nuorta tamperelaista taidetta.
Tarjolla on mm. grafiikkaa, maalauksia, kortteja, ja kaikkea pientä kivaa. Ja halvalla lähtee!

Kuvataideopiskelijat ovat koonneet Ikuisen Gallerian täyteen joulumieltä. Tule siis rohkeasti katsomaan mitä ikuisesta galleriasta, sydämesi galleriasta, tänä jouluna löytyy!

Avajaiset 7.12 klo 16-18

Glögiä tarjolla!
Huom! Maksuvälineenä hyväksymme vain käteisen.

Tervetuloa!

PS. Tänä vuonna Ikuinen Galleria myös Aamulehden joulumyyjäisissä 10.12.2011 klo 11-15.
Myyjäiset Facebookissa
Ikuinen Galleria Facebookissa
Ikuinen Galleria
----------------
Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella osoitteessa Finlaysoninkuja 3. toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.
Lisätietoja:  ikuinengalleria@tamk.fi

perjantai 25. marraskuuta 2011

"24 hours in Tampere" - Terveiset Richardilta!






Ystävämme Richard Vickers Englannista, Lincolnin ylipistosta, lähetti viikon alussa blogipostauksen TTVO:n englanninkieliseen blogiin. Richard on vieraillut useita kertoja koulussamme ja pitänyt "24 hours in Tampere" -workshopin pariin kertaan. "24.hours.in Tampere" on interaktiivinen dokumenttiprojekti, jossa etsitään uusia tapoja kollektiiviseen dokumentointiin yhteistyön, osallistumisen ja internetin kautta.


Ensimmäinen 24-hours järjestettiin tämän vuoden huhtikuussa kansainvälisellä viikolla. Mukana workshopissa olivat opiskelijamme Jani Ilomäki, Robert Niva, Vaidotas Anbrozaitis ja Guanjun Liu, jotka dokumentoivat elämää kaupungissamme: katujen siivoamista pitkän talven jäljiltä, ihmisiä lounastauolla ja Kauppahallissa, eduskuntavaaleja, klubielämää - monenlaisia yhteisiä ja henkilökohtaisia näkökulmia jokapäiväiseen elämään Tampereella.


Toinen 24 hours -workshop pidettiin syksyllä MindTrek-viikon yhteydessä. Median opiskelijat Anna-Kaisa Nässi, Trent Pancy, Vesa Rantanen, Erika Kim ja Tuomas Mikola jatkoivat kollektiivista Tampere-dokumenttia, jota Richard on esitellyt mm. ISEA-tapahtumassa Istanbulissa ja WSYA -festivaalilla Grazissa. 24.hours.in Tampere tekee kaupunkiamme tunnetuksi Euroopassa ja internetissä!


Samalla muistutan ensi kevään kansainvälisestä viikosta, joka pidetään 7.-11. toukokuuta ja joka huipentuu TAFin avajaisviikonloppuun 11.-12.5.2012!
Lue Richardin terveiset TAMK Art and Media -blogista

24.hours.in Tampere

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Sleeping Patterns ensi-ilta Niagarassa tänään kello 18.30



Hanna Lappalaisen
ohjaama tanssielokuva Sleeping Patterns nähdään ensimmäistä kertaa valkokankaalla tänään elokuvateatteri Niagarassa klo 18.30.

Sleeping Patterns on tanssin keinoin toteutettu kuvaus ihmisuhteesta ja siitä, miten vaikeaa arjen keskellä on kohdata kumppaninsa.

Sleeping Patterns - elokuvassa Hanna Lappalainen ja työryhmä tutkivat tekstin ja tanssin suhdetta. "Tanssielokuvan tekijät ovat usein joko tanssijoita, jotka eivät tunne elokuvantekoa tai elokuvantekijöitä, jotka eivät tunne tanssia. Sleeping Patterns- elokuvassa yritän yhdistää nämä minulle kaksi tuttua maailmaa", toteaa ohjaaja Hanna Lappalainen, jolla on tanssijan tausta.

Sleeping Patterns on kuvattu viime elokuussa Kangasalan lepokodissa.
Pääosissa nähdään Noora Nenonen ja Otto Akkanen.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Opiskelijaelokuvia ja taitavaa aluepolitiikkaa


Münchenin elokuvakoulu.
Koulumme oli ensimmäistä kertaa kutsuttuna mukana Münchenin kansainvälisillä elokuvajuhlilla, jossa kilpailuelokuvia oli valittu ympäri maailmaa ainoastaan 26. Aika kovassa porukassa siis olimme.

MUUTOS MEITÄ JOHTAA, Jan Sandhun ja Ville Hakosen lopputyöelokuva sijoittui tarinaltaan ajankohtaan, jossa Suomessa oltiin siirtymässä mustavalkoisten tv-lähetysten aikakaudesta värilähetyksiin. Muutoksen väliinputoajaksi joutuu lotto-arvontojen supersuosittu  virallinen tarkkailija Honkonen, jonka avausrepliikki "hyvää iltaa" on kaikkien jumaloima. Honkosen tulevaisuuden kannalta hänellä on kuitenkin harmillinen ominaisuus: hän on totaalisen harmaa mies.

Kaikkien meidän yhteisesti tunnistama pelkohan on, että jonain päivänä sitä lahjakkuutta, jolla olemme itsemme luoneet ei enää tarvitakaan uusien tuulien puhaltaessa ylitsemme.

Münchenin festivaali tarjosi elokuvan ohjaajalle matkat ja majoituksen, sekä ohjaavalle opettajalle majoituksen. Kokonaisuutena muutenkin festivaali oli erinomaisesti järjestetty, vieraista pidettiin hyvä huoli ja esitykset oli taitavasti opiskelijaelämä huomioonottaen sijoitettu alkamaan vasta ip klo 14.30. Viimeinen esityssarja alkoi klo 22.00. 

Elokuvien taso oli kova, niin kuin odottaa saattoi. Ei voi sanoa, että yhdessäkään näytöksessä olisi pitkästynyt.

Münchenin elokuvakoulu oli juuri siirtynyt fasiliteeteiltaan mahtaviin tiloihin pelkästään elokuvakoulua varten rakennettuun, näyttävään golossiin keskelle kaupunkia. Bavarian osavaltio katsoi, että laadukas, maailmanluokan elokuvakoulu näyttävine rakennuksineen on osaltaan oivallista alueen markkinointia. Paikalliset yritykset,  Bavarian elokuvarahasto ja mm. ARRI olivat mukana tukemassa koulun toimintaa koekäyttäen ja lahjoittaen koululle uuden uutta kalustoa. Kaksi suurta auditoriota ja elokuva-alan kirjasto olivat myös yleisön käytössä. Opetustilat ja arkkitehtuuri oli suunniteltu alusta pitäen kestämään ajan hammasta ja monikäyttöisyyttä. Alakerrassa oli suuri elokuvastudio ja kaksi tv-studiota. Toisessa tv-studiossa ARRI testasi uutta led-teknologiaansa.

Ainutlaatuisen koulutuksen yhdistäminen alueen markkinointiin oli jotain sellaista, josta meidän tulisi ottaa oppia myös täällä Suomessa.

Koulumme elokuva sai mukavan vastaanoton. Jokaisen elokuvan jälkeen oli Q&A, jonka meidän puoleltamme hoiti sujuvalla englannilla elokuvan lavastajana toiminut Salla Lehtikangas.

Tällaiseen porukkaanhan meidän pitääkin pyrkiä omilla tuotteillamme. Kiertoajelut ARRIn tehtaalla ja Bavarian elokuvastudioilla antoivat perspektiiviä siitä millaisesta teollisuudesta oli kysymys koko Saksan ja maailman mittakaavassa. Mitähän vastaavaa me keksittäisiin täällä Tampereella?

Elokuvamme ei ehkä ollut tällä kertaa voittoisa mutta jo pääsy arvokkaaseen joukkoon oli saavutus sinänsä.

Teksti ja kuva: Arto Koskinen

perjantai 18. marraskuuta 2011

Ikuisessa Galleriassa Elsa Trzaska: Kesäkiva2011



Elsa Trzaska: Kesäkiva2011
Ikuinen Galleria 21.11. -2.12.2011
ma-pe 12-16


Mun kesä alkaa sillon, kun tuntee, että on kevättä tisseissä ja on ihastunu. Ja totta kai sillon pitää hankkia kesäkiva. Sit koko kesä onkin yhtä seikkailua, kunnes pamahtaa syksy ja huomaa, et jouluvalot on päällä ja kesäkiva tipotiessään. Niinhän se kai menee, et keväällä on tosikivaa, kesällä on ihankivaa ja syksyllä eiyhtäänkivaa. Haha. Mut ei pidä lannistua! Ens kesää odotellessa, ja sillein.

Omistan tän näyttelyn kaikille kesäkivoille ja muillekin kivoille.


----------------
Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella osoitteessa Finlaysoninkuja 3. toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.



Ikuinen Galleria
Kesäkiva 2011 Facebookissa


torstai 17. marraskuuta 2011

Tampereelta Hello Helsinkiin!

Street team työvälineidensä kimpussa.


TTVOlta löytyy kykyä ja taitoa, maineemme on kiirinyt jo pääkaupunkiin saakka. Muutamaa opiskelijaamme pyydettiin hoitamaan Microsoftin Hello Helsinki! - tapahtuman räväkämpi markkinaosuus. Meihin otettiin yhteyttä, sillä opinahjomme tiedettiin tuottavan laatusisältöä monipuolisiin tarpeisiin.

Viisihenkisen Street teamin työnkuvaan on viikon aikana kuulunut muun muassa blogipostauksia, yksityiskeikan lippujen jakamista, video- ja valokuvaamista, sekä Mesebuddy-hahmojen nahkoihin sulloutumista. Olemme haastatelleet tapahtuman kävijöitä, IT-alan ammattilaisia sekä julkkiksia. Olemme kyselleet ihmisiltä, opiskelevatko he pilvessä (tarkoittaen pilvipalvelua). Torstaina 17. päivä tapahtuma huipentuu Haloo Helsingin keikkaan. 
Jättiscreen Vanhan ylioppilastalon vieressä.


Hello Helsinki! blogi löytyy täältä: http://hellofinlandevent.fi/blogi/

Youtubesta löytyvät hellyyttävät Mesebuddy-videot: 
http://www.youtube.com/user/HelloStreetTeam#p/u/7/EdQLCd3zyqQ 


Teksti ja kuvat: Tia Tuovinen.http://hellofinlandevent.fi/blogi

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Postikortti Lissabonista, osa 2

Bachelor of Marketing -opiskelijat ryntäävät luentosaliin
ja kirjoittavat nimensä läsnäololistaan.


Kannattaa hyödyntää mahdollisuutta lähteä kansainväliseen vaihtoon - tämä viesti kaikille opiskelijoille ja myös henkilökunnalle on tämän toisen postikorttini keskeisin sanoma. Tutustumalla muiden maiden oppilaitoksiin, niiden ihmisiin ja toimintatapoihin, oppii katsomaan asioita uudesta näkökulmasta ja saa ideoita. Jo pieni etäisyys ja vaihtelu arkeen antavat intoa työntekoon ja opiskeluun kotimaassa!


Escola Superior de Comunicação Social -vierailuni aikana pidin luentoja Master of Audiovisual and Multimedia-, Master of Marketing- ja Bachelor of Marketing -koulutusohjelmien opiskelijoille. Kaikki luennot olivat iltaisin klo 18-21, Master-opintojen ryhmissä oli n. 20 opiskelijaa ja keskustelut luentojen aiheista, transmediasta ja sosiaalisesta mediasta markkinoinnissa, olivat vilkkaita. Bachelor -tason luennolla puolestaan oli n. 70 opiskelijaa perjantai-iltana, luento oli valtavassa auditoriossa ja tunnelma rento - keskustelua noin suuren joukon kanssa ei paljon syntynyt, mutta aplodit sain peräti kahteen kertaan!
t. Sohvi S.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Eräänlainen rakkaustarina voittoisa HLEF-kilpailussa!

 Eräänlaisen rakkaustarinan päähenkilöitä esittävät
 Kaisa-Leena Koskenkorva ja Samu Soini.


TTVOn opiskelijoiden työryhmän viime keväänä toteuttama lyhytelokuva on voittanut Helsingin lyhytelokuvafestivaalien Opiskelijafiktiot-sarjan. Lauri-Matti Parppein ohjaama Eräänlainen rakkaustarina kirvoitti tuomariston lausumaan seuraavaa: "Rohkeasti, monitasoisesti ja sykähdyttävästi kerrottu tarina. Erinomaiset näyttelijät ja ohjaaja, jotka kertoivat tarinan totuudellisesti, välttäen kaavamaisuuden. Kerronnalliset ratkaisut elokuvan lopussa nostavat tämän teoksen tasolle, joka pysäyttää ajattelemaan.” Elokuvan tuottajina olivat Marja Pihlaja, Anna Alkiomaa ja Jenny Priiki.


Fiktiosarjojen tuomarit, ohjaaja Ville Jankeri ja ohjaaja/käsikirjoittaja Selma Vilhunen totesivat myös, että opiskelijaelokuvien sarja oli tasoltaan yllättävän hyvä, ja moni elokuva oli suorastaan inspiroiva. Elokuvat olivat rohkeita, henkilökohtaisia ja havainnoiltaan tarkkoja. 
"Odotamme mielenkiinnolla näiden uusien tekijöiden seuraavia elokuvia.”, tuomaristo totesi.


Onnittelut Eräänlaisen rakkaustarinan tekijöille!


Eräänlainen rakkaustarina Facebookissa.
Aiempi blogikirjoitus TTVOlaisten elokuvista HLEFssä. 
Helsingin lyhytelokuvajuhlat.