sunnuntai 21. marraskuuta 2010

IMPeriumin vastaisku

Neil Hopkinsin visuaalistä revittelyä Tähtipäivien teemaan liittyen

Asiaa tarkasti pohdittuani olen päätynyt siihen tulokseen, että Interactive Media Programme -linja on loistava. Syy siihen löytyy sen järjettömästä monipuolisuudesta. Tiedän, että tämä kuulostaa häpeämättömältä markkinoinnilta, mutta viime aikoina olen todella huomannut, kuinka paljon ja eri aloilta olen koulussa oikeastaan jo oppinut - vaikka alkumetreillä vasta toisen vuoden opiskelijana tallustankin.

Kun kuulin, että toisen vuoden keväämme on opiskeluissa pyhitetty jollekin mediaprojektille, mieleeni pälkähti lähes samantien ajatus Tähtipäivistä. Olen ollut tähtiharrastaja jo reilut 20 vuotta (ei, en tiedä milloin aloitin, tuttavani sanoivat että olin tähtipöhkö jo nelivuotiaana) ja tähtitieteestä onkin muotoutunut jo elämäntapa. 15 vuotta olen ollut aktiivijäsenenä omassa tähtiharrastusyhdistyksessäni Turun Ursassa (voi, nyt kaikki manselaiset saavat tietää mistä olen kotoisin!) ja ajan myötä olen löytänyt itseni jopa Uudesta-Seelannista työskentelemässä tähtitieteen oppaana. En taida olla siis ihan riviharrastaja enää.

Tähtipäivät ovat Tähtitieteellinen yhdistys Ursan jokavuotinen tapahtuma. Vuonna 2011 se järjestetään Turussa. Minä ja eräs tähtiharrastajaystäväni ovat tapahtumassa vetovastuussa ja mukana on myös toinen IMP, Neil Hopkins. Minä ja Neil olemme aivomyrskynneet jo paljon ajatuksia, joita hamuamme päästä toteuttamaan. TAMK on lupautumassa tapahtumaan yhteistyökumppaniksi, joten sitä kautta saamme rajut määrät kaikenlaista yleisöä kutkuttavaa.

Tuntuu siis edelleen aika yllättävältä huomata, kuinka paljon eväitä ja ideoita opiskelu on tälle projektille jo antanut. Toisen vuoden IMPien varsinainen TAMKin oppituntityö loppuu tänä jouluna, ensi kevät on varattu projekteille, ensi lukuvuosi vaihdolle ja työharjoittelulle ja viimeinen vuosi lopputyölle. Tähtipäivien puuhailussa ynnä muussa vastaavassa sitä tietysti vasta tosissaan oppiikin, itse olen onnekas että minulle tupsahti moinen mahdollisuus toteuttaa armasta harrastustani koulun varjolla.

Kaikkien tähtitieteestä ja -harrastuksesta kiinnostuneiden kannattaakin siis jo nyt varata kalenteriin vapaaksi viikonloppu 19.-20.3.2011 ja suunnata Turkuun! Siellä on joku kulttuuripääkaupunkihankekin, mutta vähät siitä, Tähtipäivät ne olla pitää! Tervetuloa!

Lisätietoja:
Tähtipäivät 2011 (Sivut avattu perjantaina)
(Nämä(kin) sivut teille tarjosivat IMP-33 Web Design -kurssilla opitut taidot. Lisää opittua voi tulla päkittämään paikalle ensi maaliskuussa! Aiomme hieman ravistella tähtiharrastuksesta vallalla olevia stereotypioita...)


Eeva-Kaisa Ahlamo
Kirjoittaja opiskelee TAMKin englanninkielisessä median koulutusohjelmassa
|||
Degree Programme in Media  (Interactive Media Programme)
Lue lisää IMP-opiskelijoiden elämästä
|||

0 comments: