torstai 5. elokuuta 2010

From Assembly With Love, vol. 1



Tervehdys Assemblyiltä!

Viimein on aikaa antaa raportti ensimmäisen päivän tapahtumista, ja koska kuvat kertovat enemmän kuin sanat, olenkin täyttänyt tämän entryn niillä. Aamun lähtö myöhästyi tunnilla, mikä ei ollut yllättävää. Jouduimme koukkaamaan kuskin kodin sekä bensa-aseman kautta ennen kuin auton nokka oli kohti Helsinkiä. Pääsimme kuitenkin Hartwall Areenalle ilman kommelluksia, joten ständin rakentaminen saattoi alkaa.

Paku oli täynnä kuten kuvasta näkyy. Mukana oli esim. neljä säkkituolia, jääkaappi sekä valkokangas.


Pieniltä ongelmilta ei tässä kuitenkaan vältytty: oli puutetta tarpeeksi pitkistä nettipiuhoista, rompetta palopostin edessä, johtoja ja reppuja kaikkialla puhumattakaan että iso osa suunnitellusta layoutista meni uusiksi. Kaikki kuitenkin on lutviutunut illan mittaan, ja ständi on täydessä Assembly-valmiudessa.



Ständimme katseidenvetäjä on Tikolaisten 42-tuumainen TV, jolta pyöritetään heidän omaa Swarms-peliään.

Ja ilokseni voin ilmoittaa että TTVO:n interaktiivinen esittelykierros löytyy nyt netistä! Valitettavasti emme ole voineet näyttää sitä vielä täällä, sillä saimme kosketusnäyttömme käsiimme vasta tänään, joten emme ole voineet testata esitystämme sillä. Kävi ilmi että liikkuminen ei onnistu aivan optimaalisesti kosketusnäytöllä, joten joudumme korjaamaan tämän ongelman ennen kuin voimme käyttää sitä hienolla kosketusnäytöllämme.



Tässä sponsoriltamme (ASUS) saamamme kosketusnäyttö, joka toivottavasti huomenna pyörittää TTVO:n esittelykierrosta. Siihen asti se saa esittää TAMKin powerpointtia, joka ei ole sekään ollenkaan hullumpi.

Teksti: Eevi Korhonen, 09IMP opiskelija
|||
Assembly
Kaikki jutut Assemblystä
|||

0 comments: