lauantai 29. toukokuuta 2010

Laura Laukkanen ja Fanni Maliniemi ovat Tampereen kesätaiteilijat 2010

Fanni Maliniemi ja Laura Laukkanen.Kuva: Heidi Hemmilä
"Tuomiokirkonkadun graniittipaasi saa jälleen uuden kesäteoksen. Pystytys tapahtuu tiistaina 1.6. Tänä vuonna teosehdotuksia saatiin 51 kpl 45 tekijältä. Valituksi tuli Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelman ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden Laura Laukkasen ja Fanni Maliniemen hartsiveistos Pienet.

Väreillä ja mittasuhteilla iloittelevan teoksen lähtökohtana on luoda julkiseen, perinteisesti monumentaalisille teoksille varattuun katutilaan leikkimielinen pienoismaailma. Hartsilevy ja värikkäät ötökät peittävät koko graniittipaaden ja näin teos kiinnittyy erottamattomaksi kokonaisuudeksi kivijalustan kanssa. Runsaudellaan teos luo mielleyhtymiä kadun vilinään ja väenpaljouteen.

Samalla hartsivaluun on tallentunut osa muun muassa Espoon, Helsingin, Jyväskylän, Imatran, Keravan,Tampereen, Turun ja Sipoon muovieläinkantaa. Tule, tunnista ja haukkaa palasi pienoismaailmaa.

Avajaiset 1.6 klo 15.00-16.00. Tervetuloa!"
|||
Kesätaideteos löytyy Stockmannin ja Akateemisen kirjakaupan väliselstä aukiolta Tuomiokirkonkadulla Hämeenkadun tuntumassa.
|||
Tampereen kaupungin kuvataiteen asiantuntijaryhmä kutsuu vuosittain taiteilijoita tekemään ehdotuksia Tampereen Tuomiokirkonkadun kävelykatuosuudelle tilapäisesti sijoitettavasta taideteoksesta. Näin jatketaan vuonna 2003 aloitettua projektia, jonka tarkoituksena on tuoda joka vuosi uusi taideteos kaupungin keskeiselle kävelykadulle.

TAMKin kuvataiteen opiskelijat valitaan kesätaiteilijaksi nyt kolmannen kerran. Aiemmat TTVOlaiset kesäteokset:
Martta Tuomaala, Tuntematon tiede, yhteisötaideteos, 2008
Eero Yli-Vakkuri, 2500 km avaruudessa, performanssi, 2005
Viime vuonna ei kesätaideteosta pystytetty.

Kaikki aiemmat kesätaideteokset (Nykytaiteen museo)
|||

perjantai 28. toukokuuta 2010

Yhteisvalinta 2010: Media Programmeen valitut opiskelijat ovat tässä

Kesä on saapunut TTVOlle, loppukesästä tulevat uudet opiskelijat
Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten koulutusohjelmien valintakokeiden tulokset on nyt julkaistu. TAMKin Finlaysonin kampuksen TTVOlla mukana on Degree Programme in Media.

Toivotamme tervetulleiksi:
Haere Maria, Haverila Mikko, Kiiski Emma, Kim Sang, Koirikivi Tommi, Kuisma Sanna, Laine Kaisu, Lecklin Tuomas, Lievemaa Johanna, Mikkonen Pyry-Petteri, Mikola Tuomas, Mäenpää Heidi, Narinen Anna, Ostasheva Alexandra, Poldots Kristina, Puro Juho, Rantanen Vesa, Sairiala Joonas, Seidl Sabina, Symon Douglas, Tuovinen Tia, Varrela Otto, Vilmi Reija, Yrjänä Aino.

Listalla ovat ainoastaan sellaiset valitut hakijat, jotka ovat antaneet luvan tuloksen julkaisemiseen internetissä. Kaikille hakijoille on lähetetty kirje valinnan tuloksesta postitse.

Valinta on ehdollinen, kunnes TAMK on tarkastanut hakijan haussa käyttämät todistukset.

Kaikkien TAMKin englanninkielisten koulutusohjelmien tulokset
|||
Degree Programme in Media
Englanninkielinen blogimme seuraa tarkkaan Media Programmen toimintaa

torstai 27. toukokuuta 2010

Kätketty - 7 TTVOn videoteosta Helsingissä

Elokuvasta Sleep of Reason, ohjaaja Aino Suni
Kätketty   
Galleria Alkovi
28.5.-3.6.
Helsinginkatu 19 Helsinki

   

Helsingissä nähdään viikon ajan Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen ja viestinnän opiskelijoiden elokuvallisia teoksia.

Janne Keräsen, Outi Tienhaaran, Aino Sunin ja Nalle Mielosen teokset käsittelevät kukin omasta näkökulmastaan paljastuksen, löytämisen ja vapautumisen teemoja. Teokset leikittelevät todellisuuden eri tasojen limittymisellä ja niiden ylityksillä.

Laura Rytkönen tarkastelee perheen sisäisiä voimasuhteita videoteoksessaan Perhe-esitys.

Päivi Viinikaisen ja Mikko Keskiivarin video BURN-IN kyseenalaistaa työyhteisössä tapahtuvan sosiaalisen käyttäytymisen rajat. Mitä tapahtuu kun lapsenomainen käytös muuntuu todeksi, hyväksyttäväksi ongelmanratkaisuksi?

Karoliina Paapan Pieni tutkimus Voi (Voi minua!) on surrealistinen animaatio, jonka kautta tekijä tutkii itsetuhoista käyttäytymistä ääritilanteissa.

Teokset ovat syntyneet pääasiassa osana taiteen koulutusohjelman elokuvallisen taideteoksen kurssia vuonna 2009-10. Kurssin ohjaavina opettajina toimivat taiteilijat Fanni Niemi-Junkola ja Tellervo Kalleinen.
|||
Kätketty Facebookissa
Galleria Alkovi
|||

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Vielä ehtii: Valokuvataiteen erikoistumisopintojen haku päättyy 31.5!

Maija Vatanen: Sarjasta Hämärä

VALOKUVATAITEEN ERIKOISTUMISOPINNOT, 30 op
Toteutusaika 11.9.2010 - 31.5.2011
Toteutuspaikka: TAMK, kuvataide, Finlayson, Tampere
Hakuaika 3.5. - 31.5.2010


Opinnot ovat johdatus valokuvailmaisuun digitaalisessa taidevalokuvassa ja omien valokuvataideteosten tuottaminen kansainvliselle taiteenkentlle kulttuurivientiin.

Keskiössä ovat taiteellinen ilmaisu, kuvankäsittely, studiovalokuvaus, suurikokoisten mustesuihkutulosteiden valmistaminen ja valokuvataiteilijan portfolion tuottaminen.

Opintoihin sisltyy myös valokuvataiteen nykyvirtausten tutkimista ja teoriaa. Opetuskielinä englanti ja suomi.

Katso kurssin koko kuvausta ja hakulomaketta

Erikoistumisopinnot suorittanut Maija Vatanen kertoo:

Maija Vatanen: Sarjasta Huoneet
Hakeuduin kurssille oppiakseni lisää digitaalisesta kuvankäsittelystä. Aiemmin en ollut kuvannut digitaalisella  järjestelmäkameralla, ja raw-kuvan kehityskin oli uutta.

Sen lisäksi oli hyödyllistä - joskaan ei aina helppoa joutua esittelemään projektejaan sekä suomeksi että englanniksi ja saada kritiikkiä eri opettajilta.

Kiinnostavaa oli myös seurata muiden kurssilaisten työskentelyä projektiensa parissa. Kaiken kaikkiaan erittäin aktivoivat opinnot!

Lue myös Stina Riikosen ja Tiina Nevanperän kokemuksista koulutuksessa.

Valokuvataide ja valokuvataiteen erikoistumisopinnot tässä blogissa


Opinnot huipentuvat lopputyönäyttelyyn.

Edellinen kurssi päättyi lopputyönäyttelyyn "Mä rakastan valokuvaa". Kuvassa alla näyttelyn avajaisissa opinnot suorittanut Sirpa Sarin ja erikoistumisopintojen vetäjä Sari Tervaniemi. Kuvan otti Adeliina Sällilä.



tiistai 25. toukokuuta 2010

Koe 4m² Camera Obscura neulansilmäkameraprojekti videolla


4m² -projekti on camera obscura jonka ovat rakentaneet neljä TAMKin kuvataiteen opiskelijaa: Liisa Hietanen, Niina Huovinen, Viliina Koivisto ja Laura Rytkönen. Kamera oli avoinna yleisölle Tampereen Laukontorilla viikon 8.-16.5.2010.

4m² -projekti oli yksi  Tampere Art Factory tapahtumista.

Alla olevista videoista saat aavistuksen siitä, mitä katsoja kameran sisällä näki:


4m2 - camera obscura project: In a camera from Liisa Hietanen on Vimeo.



4m2 - camera obscura project: Clouds from Liisa Hietanen on Vimeo.


4m2 - camera obscura project: view on Laukontori from Liisa Hietanen on Vimeo.


4m2 - camera obscura project: Crane on Satamakatu from Liisa Hietanen on Vimeo.
|||
Lue lisää:
Tästä blogista
Facebook-tapahtuma
Projektin verkkosivut
Tampere Art Factory

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

TTVOn ensimmäiset TAMKilaiset kohtasivat "uusissa" tiloissa

Seelannin kierros päättyi ahtautumiseen ja maisemien ihailuun ylimmässä tornikamarissa

Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitos ei ottanut uusia opiskelijoita vuonna 1996, uudet opiskelijat otettiin Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen ja viestinnän koulutusohjelmiin.

Ensimmäiset TTVOn TAMKilaiset saivat amk-tutkintonsa valmiiksi keväällä 2000, saman vuoden elokuussa TTVO muutti viidestä Finlaysonin rakennuksesta nykyisiin toimitiloihinsa Finlaysonin Seelantiin.

Eilen TTVOn ensimmäiset amkilaiset juhlivat toisiaan ja valmistumisensa 10-vuotispäivää Tampereella. Ennen varsinaista juhlaa järjestettiin tutustumiskäynti "uusiin" toimitiloihin niille, jotka Seelantia ennen ole kiertäneet.

torstai 20. toukokuuta 2010

Valintakokeisiin 2010 kutsuttavat selvillä!

Tästä käydään sisään valintakokeisiin

Kuvataiteen koulutusohjelma sekä Elokuvan ja television koulutusohjelma ovat saaneet valmiiksi päätökset valintakokeisiin kutsuttavista.

Tietoa valintakokeista ja linkit listaan kutsuttavista löytyy TAMKin kultturialan valintaperusteet sivulta.

Huom: Listoista löytyy vain niiden hakijoiden nimet, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkistamisesta haun yhteydessä.

Suora linkki listaan kuvataiteen kutsutuista
Suora linkki listaan elotv:n kutsutuista

Molemmat yhdessä tekstitiedostona


Valintakokeet:
31.5.-3.6. Kuvataiteen koulutusohjelma, Finlayson
1.-2.6. Elokuvan ja television koulutusohjelma, Finlayson

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Now we know how elves and dwarves have sex! – Nordic Game 2010

Yksi pääpuhujista oli Kristian Segerstråhle, Playfish (UK)
Maanantaina 26. huhtikuuta iltapäiväjuna vei kasan tamperelaisia kohti Turkua. Päämääränä oli Malmö ja siellä vuosittain pidettävä Nordic Game - konfrenssi. Tamperelaiset olivat valikoituneita opiskelijoita pelituotantokurssilta ja pelinkehityskerho Scoresta, yhteisenä tekijänä syvä kiinnostus pelien kehittämistä kohtaan.

Tiistai

Turusta matkalaiset siirtyivät yöksi laivaan. Tukholmaan saavuttuamme aamu kuuden herätyksestä väsyneet silmät hamuilivat kahvilaa ja ruokaa, ennen kuin reissu jatkui kahdeksan tunnin bussimatkalla kohti Malmön bussiterminaalia.
Pitkän matkan jälkeen pirteimmät lähtivät vielä näyttäytymään aloitusbileisiin ja matkan nuuduttamat jäivät majataloon keräilemään voimiaan.
 
Keskiviikko
Suihkuun, aamupalalle ja uusin silmin kohti Nordic Gamen tapahtumapaikkaa. Viihtyisällä tapahtumapaikalla jaettiin hienot osallistumispassit jokaisen osallistujan omalla nimellä koristeltuna. Aamukahvia juodessa oli aikaa tutustua tapahtuman antiin. Luvassa oli kattava kokonaisuus esitelmiä pelialan eri osa-alueilta, kuten yrittäjyydestä, ilmaispeleistä, teknologiasta ja pelien tulevaisuudesta.

Tapahtumajärjestäjä Erik Robertsonin alkupuheesta kävi ilmi Nordic Gamen teema, joka oli ”Closing the Gaps”. Pelialalla havaittavia aukkoja olisi hänen mukaansa kavennettava, niin mannerten kuin ihmistenkin välisiä.

Scoren pojat testaamassa vielä julkaisematonta Epic Gamesin peliä
Päivän 25:stä tarjolla olevasta luennosta jäi allekirjoittaneelle parhaiten mieleen Guillaume de Fondaumieren esitys siitä, voiko elokuvia ja pelejä yhdistää onnistuneesti, vai onko koko ajatus tuhoon tuomittu.  de Fondaumierellä oli vahva visio, että immersio näiden kahden median välillä voisi onnistua, sillä hän itse on viime vuodet työskennellyt elokuvamaisen Heavy Rain -pelin parissa.

Tänäkin vuonna osallistujia hemmoteltiin cocktailtarjoilulla ja maittavalla murkinalla. Vatsan täyttäneet vierailijat kuljetettiin bussikyydityksellä kohti Nordic Partya, jossa pääsimme harjoittamaan sitä paljon puhuttua verkostoitumista.

Torstai
Pitkän illan jälkeen jaksoimme kaikki vielä herätä kuuntelemaan viimeisen konferenssipäivän esityksiä. Hyvään osallistumismäärään saattoi olla syynä sekin, että ensimmäisen esityksen piti Saku Lehtinen, Remedyn AD. Hän esitteli niin huikean demonstraation kohta julkaistavasta Alan Wake- pelistä, että viimeisetkin unihiekat karisivat yleisön silmänpielistä.

Seuraavana kuultava esitys, Tom Putzkin ”Do we really want to know how elves and dwarves have sex?”, veti ymmärrettävästi suuren yleisön pelkällä nimellään, vaikka aihe olikin aluksi epäselvä. Itse esityskin oli mielenkiintoinen, sillä aikuisviihteen sijaan se keskittyi enimmäkseen tunteiden esittämiseen ja tabuihin peleissä.

Viimeisenä saatiin kuulla Mikael Hedin tarina suomalaisen pelitalon onnistuneesta iPhone pelistä, Angry Birdsistä. Kuinka Rovio selviytyi vaikeuksien kautta myyntilukujen ykköseksi ympäri maailmaa? Angry Birdsin menestystarina päätti kannustavasti kaksipäiväisen esitysten putken.

Redlynx voitti Best Nordic Game -palkinnon
Huolimatta pitkästä matkasta ja vähistä unista, olivat tamperelaiset jälleen kerran tyytyväisiä saamaansa sivistyksen määrään. Joku löysi oman unelma-ammattinsa, toinen tutustui kiinnostaviin tekijöihin, mutta kaikki varmasti palasivat kotiin kokemusta rikkaampina.


Teksti: Juhani Hujala
Kirjoittaja on TTVOn kolmannen vuoden vuorsu, vuorovaikutteisuuden suunnittelun opiskelija.

Kuvat: Teemu Haila
|||
Nordic Game
|||

tiistai 18. toukokuuta 2010

Festarit valtaavat TAMKin kampusalueen heinäkuussa

Tampereen ammattikorkeakoulun kampusalueella järjestetään heinäkuun 24. päivä uusi, yksipäiväinen kaupunkifestivaali Bubiklubi goes festival eli BGF. Festivaalien pääesiintyjinä nähdään mm. keikkatauolta kesällä palaava Scandinavian Music Group sekä Fintelligens.

”Halusimme järjestää kohtuuhintaiset festarit, joille ovat tervetulleita kaikki hyvästä musiikista ja loistavasta meiningistä kiinnostuneet ihmiset.” kertoo tapahtuman projektipäällikkö Priit Nukka. ”Festareita tehdään pääosin talkootyönä ja kesätöitä vaille jääneet opiskelijat on rekrytty mukaan tapahtuman järjestelyihin. Lopputuloksena saadaan siis muutakin kuin vain hyvät bileet.” Nukka iloitsee.

BGF on suurin opiskelijavetoinen tapahtuma, jota TAMKin kampusalueella on koskaan järjestetty. Sijainti Tampereen keskustan tuntumassa Kaupin urheilupuiston vieressä on loistava festareille ja festarikansaa viihdytetäänkin kahden lavan voimin. Myös Tampereen omat pojat IDIOMATIC ja Petri Nygård on kiinnitetty festareille.

”Nämä on sellaiset bileet, joista ei vaan voi olla pois. Ensi kesänä juhlitaan uudelleen, joten kannattaa ehdottomasti tulla mestoille. Auringonpaistekin on jo laitettu tilaukseen!” Nukka vakuuttaa.

Artistikattaus kokonaisuudessaan ja muut lisätiedot osoitteesta http://bubiklubi.fi/bgf

Teksti: Emmi Nuorgam
Kirjoittaja on Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TAMKOn varapuheejohtaja ja koulutuspoliittinen vastaava

lauantai 15. toukokuuta 2010

Museoiden yö tänään!

Museoiden yö
15.5. klo 18-24


Museoiden yötä vietetään Tampereella tänään, jolloin museot ovat auki puolille öin saakka. Mukana olevat museot ja galleriat tarjoavat upeiden näyttelyidensä lisäksi myös monenlaista erikoisohjelmaa, ja museobussi kuljettaa kävijöitä museoiden välillä.

Pääsymaksu 5 €, ryhmät 12 € (max. 5 hlöä/ryhmä). Yhdellä pääsylipulla pääsy kaikkiin museoihin ja museobussiin.

TTVO on mukana menossa, tottakai:

Kuvataiteen lopputyönäyttely Loppuunmyyty on avoinna Mältinrannassa ja taidehalli TR1:ssä. Jälkimmäisessä myös korealaisen partnerikorkeakoulumme Korean Waves.

Promoting Changes on avoinna työväenmuseo Werstaan eri pisteissä ja Itäisellä kadulla.

Hysteria Publishing tempaisee Suuren Etsinnän Mältinrannan ja TR1:n maisemissa.

Kuudesta saakka kuvataiteen opiskelijoiden ohjauksessa katupiirustusta Väinö Linnan aukealla.

Hyvässä lykyssä Megagagaa-näyttely on avoinna galleria Nottbeckissä, ainakin sitä voi ihailla ikkunoiden läpi.

Museoiden yö
|||

perjantai 14. toukokuuta 2010

Miesten vuoro innostaa maailmalla


TTVO:lta valmistuneen Joonas Berghällin yhdessä Mika Hotakaisen kanssa ohjaama dokumentti Miesten vuoro valloittaa maailmaa. Palkintokaappiin tuli juuri parhaan elokuvan pokaali Israelin DocAviv-festivaalilta. Sitä ennen dokumentti oli esillä Torontossa Hot Docs -festivaalilla, joka on Pohjois-Amerikan suurin dokumenttitapahtuma. "The best sauna movie anyone's ever likely to see", arveli kriitikko John Anderson Variety-lehden artikkelissaan.

Timo (Tinke) Vierimaa Miesten vuoron tuottaneesta Oktober-yhtiöstä, ex-TTVOlaisia hänkin, kävi juuri TAF-festivaalin seminaarissa kertomassa, miten elokuvalle haettiin kansainvälistä tukea "letter of interest" -muodossa jo ennen kuin kotimaiset rahoittajat saatiin innostumaan. Tinke korosti, että elokuvan kansainvälistäminen kannattaa aloittaa jo esituotantovaiheessa, muuten ulkomaan jakelu on vaikeaa. Miesten vuoron ulkomaisia rahoittajia olivat mm. Nordisk Film & TV Fond, ARTE, sekä Ruotsin ja Viron yleisradioyhtiöt SVT ja ERR.

Miesten vuoron kansainvälisenä levittäjänä toimii Films Transit International -yhtiön Jan Rofekamp, joka sai Hot Docs -festivaalilla vuoden "Doc Mogul" -palkinnon. Elokuvan kaupallinen jakelu on varmistettu jo Ranskassa, Saksassa, Ruotsissa, Virossa ja Puolassa. Ja festivaalikierros jatkuu...

torstai 13. toukokuuta 2010

TAF'10 jatkuu kymmenessä näyttelyssä

Finlaysonin Itäisellä kadulla voi tutustua Essi Laurilan ja Martta Tuomaalan Promoting Changes näyttelyyn kuuluvaan yhteisölliseen sarjakuvaprojektiin Kaupunki puhekuplana

Tampere Art Factoryn avajaisviikonloppu on takana, mutta kymmenen näyttelyä jatkaa TAF-nautintoja, mikä ensi viikonvaihteeseen, mikä juhannukseen:

Kuvataiteen koulutusohjelman lopputyönäyttely LOPPUUNMYYTY kahdessa näyttelyssä:
8.–30.5. Taidehalli TR1
Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
Avoinna: ti-pe klo 9-17, la-su klo 11-18 (ma suljettu)
Perjantaisin TR1:een vapaa pääsy!
8.–25.5. Taidekeskus Mältinranta  
Kuninkaankatu 2, Tampere
Avoinna: ma-to 12-18, pe-su 12-16
Näyttelyn esittely



Korean aalto (Korean Wave)
Valokuvanäyttely
8.–30.5. Taidehalli TR1

Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
Avoinna: ti-pe klo 9-17, la-su klo 11-18 (ma suljettu)
Perjantaisin TR1:een vapaa pääsy
Näyttelyn esittely




4m² -projekti on sisään käveltävä neulansilmäkamera
Niina Huovinen, Liisa Hietanen, Laura Rytkönen ja Viliina Koivisto
Laukontori
8.-16.5.   klo 10-19 (säävaraus)
Yhteisötaideteoksen esittely
4m² kotisivut  
4m² Facebookissa

Visuvaara 
Visuaalisuuden suunnittelun lopputyönäyttely
Pesurumpu, TTVOn sisääntuloaula
7.5.-4.6. ma-pe klo 9-16
Näyttelyn esittely

 




Mä rakastan valokuvaa –valokuvanäyttely
Valokuvataiteen erikoistumisopiskelijat
7.- 21.5. Ma-Pe klo 9-16
TAMK, Taide ja viestintä, 3 krs. Finlaysoninkatu 7

Näyttelyn esittely





Promoting Changes
Euroopan kulttuuripääkaupunkinäyttelyyn Dortmundiin kutsuttu TTVOn kuvataiteilijoiden näyttely
Työväenmuseo Werstas, Finlayson
8.5. -20.6.
Avoinna ti-su 11-18
Näyttelyn esittely


MEGAGAGAA
Valokuvia, veistoksia, maalauksia ja videoita. Piirustuksia, installaatioita, performansseja ja grafiikkaa

Galleria Nottbeck
Liikekeskus Siperia
Satakunnankatu 18
Finlayson
7.5.-23.5.2010 Avoinna ma-su klo 12-18
Näyttelyn esittely



TTVO:n stipendiaatit
Galleria Rajatila
8.5 – 30.5.2010
Maria Leppänen: Vanitas
Sanni Rajapolvi: Inadequacy of existence

Galleria avoinna ti-pe 13-18, la-su 12-16
Näyttelyn esittely

Ikuinen Galleria
Valokuvanäyttely
Timo Wright — Pitkä sunnuntai

29.4.-21.5.2010
Avoinna ma-pe 12-16
Finlaysoninkuja 3 Tampere
Näyttelyn esittely

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Aurinko paistaa: nyt Camera Obscuraan Laukontorille

Äitienpäivänä kamera oli toiminnassa pilvistä huolimatta
Neljä kuvataiteen opiskelijaa pystytti viikonvaihteessa neulanreikäkameran Tampereen Laukontorille. Kamera on tilava, sen sisälle voi mennä ja ihailla maisemia kameran silmin. Kamera on ollut avoinna pilviselläkin säällä, ja toiminut mukavasti, mutta täyteen loistoonsa Camera Obscura pääsee auringonvalossa. Sateen aikana kamera pysyy kiinni.

4m² -projekti on toiminnassa klo 10-19 ensi sunnuntaihin 16.5. saakka. Varmista aukioloajat projektin kotisivuilta/Facebookista.

4m² -projektin takana on neljä TAMKin kuvataideopiskelijaa: Niina Huovinen, Liisa Hietanen, Laura Rytkönen ja Viliina Koivisto

4m² kotisivut  
4m² Facebookissa
4m² on Tampere Art Factory tapahtuma
|||  

MusicActivelle korkeakoulujen yrittäjyyspalkinto



Osuuskunta MusicActiven toteutus arvioitiin vuoden parhaaksi yrittäjyyskasvatuskonseptiksi valtakunnallisessa Korkeakoulujen yrittäjyysfoorumissa. MusicActive toimii TAMKin Virtain yksikössä ja tarjoaa digitaalista ääntä ja kaupallista musiikkia opiskeleville arvokkaita työtilaisuuksia.

- MusicActiven toiminta keskittyy musiikin tuottamisen parissa työskentelyyn sen kaikilla osa-alueilla, sanoo osuuskuntaa nykyisin vetävä, jo Virroilta medianomiksi (AMK) valmistunut Teemu Kinnunen.

Virtain viestinnän koulutusohjelman koulutuspäällikkö Timo Kivikankaan ja osuuskunnan opettajaohjaaja Harri Karvisen mukaan osuuskunnan toiminnassa erityisen tärkeää on mahdollistaa oikeiden tuotantojen tekeminen ja madaltaa yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä. Toimintakonsepti on saatu aikaan yhteistyössä alan ammatti- ja liiketalousopintojen, Virtain muiden opiskelijaosuuskuntien sekä paikallisten yritysten kanssa. Tuloksena opiskelijoiden työllistyminen ja perustettujen yritysten määrä ovat vahvaa tasoa.

Korkeakoulujen yrittäjyysfoorumissa 2010 kaksipäiväinen yrittäjyysteko-kilpailu huipentui finaaliesityksiin. MusicActiven Teemu Kinnunen ja koulutuspäällikkö Timo Kivikangas nostivat esimerkeiksi toiminnastaan tapahtumia, konsertteja, kiertuejärjestelyjä ulkomaisille artisteille sekä useita opiskelijoiden perustamia yrityksiä. Arviointiraati pitikin MusicActiven vahvuutena sen suoraa yhteyttä yritysmaailmaan, toimijoiden korkeaa tavoitetasoa sekä toiminnan ammattimaisuutta. Lisäksi musiikki erityisesti nähtiin tulevaisuuden alana ja kulttuuri laajemminkin vientituotteena. Alueellisesta näkökulmasta TAMKin opiskelijoiden projektit ovat omiaan tukemaan Virtain profiilia kulttuurikaupunkina.

Korkeakoulujen Vuoden yrittäjyysteko 2010 -kilpailuun osallistui kaikkiaan 11 ammattikorkeakoulua. Voittaja julkistettiin Seinäjoella huhtikuun lopussa. Tampereen ammattikorkeakoulun yrittäjyysyhdyshenkilönä toimiva ohjelmavastaava Sinikka Seppänen oli mukana vastaanottamassa TAMKin palkintoa. Hän toivotti samalla korkeakoulut tervetulleiksi osallistumaan yrittäjyysfoorumiin ja yrittäjyysteko-kilpailuun 2011, jonka järjestelyistä vastaa tämänvuotinen voittajaorganisaatio TAMK.

Kilpailuehdotukset ja niiden esitykset ovat nähtävissä täällä: http://ylivieska.centria.fi/yrittajyysfoorumi/finaali10.asp

Lisätietoa

* Korkeakoulujen yrittäjyysfoorumi 2010, http://ylivieska.centria.fi/yrittajyysfoorumi/
* koulutuspäällikkö Timo Kivikangas, 040 869 8840, timo.kivikangas(at)tamk.fi
* ohjelmavastaava Sinikka Seppänen, 050 373 2960, sinikka.seppanen(at)tamk.fi

tiistai 11. toukokuuta 2010

Galleria Huoltamon lopettajaisjuhla huomenna 12.5. Tervetuloa!

Galleria Huoltamolla 20.4. – 16.5. 2010
MINNA SUONIEMI JA ALPO NUMMELIN:
EINSTÜRZENDE ALTBAUTEN – Huoltamon jäähyväisnäyttely

Huoltamo galleria ja projektitila, Suvantokatu 4, Tampere

Galleria Huoltamon lopettajaiset ke 12.5. klo 17-19

Näyttely on Huoltamon perustajan, kuvataiteilija ja TAMKin kuvataiteen lehtori Minna Suoniemen ensimmäinen ja ainoaksi jäävä projekti omassa tilassaan. Suoniemen teoksia on tämän vuoden aikana esillä myös mm. Frankfurtissa, Bergenissä, Koreassa, galleria Alkovissa Helsingissä sekä Kiasman kokoelmanäyttelyssä.

Alpo Nummelin opiskelee TAMK / TTVO:lla valosuunnittelua ja toimii monella taholla teatterin, taiteen ja musiikin alueilla. Hän soittaa mm . Eleonoora Rosenholm,. Hän on viimeksi toteuttanut tilateoksen TAMKin Ikuiseen galleriaan.

TECHNIQUE (feat. Es) - HUOLTAMON LOPETTAJAISISSA

Technique on Noora Federleyn, Ville Pirisen ja Alpo Nummelinin uusi kansainvälinen elektorockyhtye. Bändi tekee ensiesiintymisensä Galleria Huoltamon lopettajaisissa!

Voimme kokea ainutlaatuisessa tilanteessa, kun jonkun massiivisen vetäessä viimeisiä henkäyksiään tuhkalla tanssii jo uuden, vielä valjastatamattoman voiman tulikipinä.

Keikalle saapuu vierailemaan suoraan maailmankiertueelta kotiin Tampereelle poikennut metsäelektron kuningas Es!!
|||
Galleria Huoltamo
Aikaisemmat jutut Galleria Huoltamosta
|||

maanantai 10. toukokuuta 2010

Oskareita juhlittiin Virroilla – TUULIAJOLLA –lyhytelokuva yleisöäänestyksen voittajaksi


Tampereen ammattikorkeakoulun Virtain yksikön medianomiopiskelijat järjestivät torstaina 6.5. nyt jo toista kertaa lyhytelokuvakatselmuksen, tällä kertaa Virtain Kisapirtin ja elokuvateatteri Virtain Pirtin tiloissa. Tässä Oskarikaalan nimeä kantavassa tapahtumassa esiteltiin Käsikirjoittamisen ja kuvallisen ilmaisun linjan opiskelijoiden kuluvan lukuvuoden aikana työstämiä elokuvia. Elokuvien äänimaailman olivat luoneet Digitaalisen äänen ja kaupallisen musiikin suuntautumisvaihtoehdon opiskelijat. Tänä vuonna Oskarin voitti toisen vuoden opiskelijoiden lyhytelokuva Tuuliajolla.

Paikalla kutsuvierasnäytännössä oli salin täydeltä yleisöä tutustumassa kaikkiaan viiteen lyhytelokuvaan, joista yleisö sai äänestää suosikkiaan. Näytöksessä esitettiin kolme ensimmäisen vuoden opiskelijoiden elokuvaa, Kahden kauppa, Vammautunut rakkaus ja Myytävänä, sekä kaksi toisen vuoden opiskelijoiden elokuvaa, Matalat haudat ja Tuuliajolla. Tunnelma Kisapirtillä huipentui juhlatilaisuuteen, jossa yleisöäänestyksen voittanut elokuva palkittiin Oskarilla.

Voittaneen elokuvan ovat ohjanneet Antti Okkonen ja Joni Valkama. Käsikirjoituksesta vastasivat Linda Mäki-Kala ja Minna Salmi, kuvauksesta Henri Viitasalo, valaisusta Susanna Kuhanen ja leikkauksesta Jenni Ojanen. Tuottajina toimivat Tanja Haapasalmi ja käsikirjoittaja Linda Mäki-Kala, joista jälkimmäinen huolehti myös maskeerauksesta. Elokuvan lavastus ja puvustus oli toisen käsikirjoittajan, Minna Salmen käsialaa. Näiden toisen vuoden opiskelijoiden lisäksi elokuvan tekijätiimissä olivat mukana kolmannen vuosikurssin opiskelijat Rene Korpela ja Anette Siili, jotka toimivat valaisijoina, sekä kuvausassistentteina toimineet ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat Jasper Mäkinen ja Mika Harju. Musiikista ja äänistä vastasivat Anssi Tenhunen, Jonne Haavisto ja Anu Salonen.

Elokuvan viidestä näyttelijästä neljä tuli Alavudelta: ruotsinkielisissä rooleissaan loistaneet lapsinäyttelijät, sisarukset Siri ja Miro Sytelä, nuorisoteatteria edustanut Heidi Montti sekä lasten isoisänä Antero Lahdenmäki. Lasten isäpuolen roolissa nähtiin keuruulainen Jukka Piispanen.

Teksti: Minna Salmi
Kuva: Susanna Kuhanen

Radiofestivaalin äänikompositiosarjan voitto TTVO:lle

Vuoden 2010 radiofestivaali toi voiton Michael Bögerin äänikompositiolle “Kuin odottaisi vettä mereen”. Radiofestivaali on jokavuotinen tapahtuma, joka kokoaa yhteen äänialan opiskelijoita ja asiantuntijoita. Tänä vuonna festivaali järjestettiin Tampereella TTVO:n tiloissa.

Äänikompositiosarjassa kuultiin kokeellisempia töitä, joita ei selvästi voi laskea kuunnelmien tai radiodokumenttien joukkoon. Palkittua työtä kiitettiin mm. sen dynaamisesta äänikerronnallisesta dramaturgiasta ja tietynlaisesta kantaaottavuudesta.

Radiofestivaalin tunnustuksia saaneet työt voi kuunnella osoitteessa www.radiofestivaali.blogspot.com.

Teksti: HannaLappalainen
|||
Muut jutut radiofestivaalista
|||

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

MA in Screenwriting haku päättyy huomenna!

Näin koreita olivat 2007 aloittaneet ja 2009 valmistuneet MA in Screenwriting
opiskelijat Laura Arpalahti, Kaisa Kuikkaniemi, Pirjo Ojala ja Vera Kiiskinen
valmistujaisjuhlassa Manchesterissa.

Neljäs TAMKin ja Salfordin yliopiston elokuvakäsikirjoittamisen maisterikurssi alkaa syyskuun alussa. Haku ohjelmaan alkoi maaliskuun lopulla ja päättyy huomenna 10.5.

Koulutus järjestetään syksyllä TTVOlla Tampereen Finlaysonilla ja keväällä 2011 Salfordin yliopistolla Manchesterissa. Kesä ja syksy 2011 tehdään etäopintoina.

Opiskelu TAMKissa toteutuu erikoistumisopintoina ja maisterin tutkinnon saa Salfordin yliopistosta.

Tiedot opinnoista
Sähköinen hakulomake
|||
Blogikirjoitukset aikaisemmista MA in Screenwriting -kursseista
Hiukan enemmän juttuja englanninkielisessä blogissamme
|||

lauantai 8. toukokuuta 2010

Tampere Art Factory tänään ja sunnuntaina

Loppuunmyyty ja Korean Waves avattiin eilisiltana TR1:ssä
TAF alkoi riemukkaast eilen, ja sitä juhlitaan vielä tänään ja huomenna. Tässä lauantain ja sunnuntain ohjelma:

Kuvataiteen lopputyönäyttely Loppuunmyyty:
- 12-16 Taidekeskus Mältinranta (8.5. - 25.5. 2010)
- 11-18 Taidehalli TR1 (8.5. - 30.5. 2010)

11-18 Chung-Ang yliopiston (Seoul) opiskelijoiden valokuvanäyttely Korean Waves, TR1

11-18 Lopputyöelokuvat, Vooninkisali

11-18 Promoting Changes -näyttely Työväenmuseo Werstas

10-18 Elokuvia, interaktiivisia elokuvia, animaatioita, visuaalisen suunnittelun lopputyönäyttely Visuvaara. (TTVO) (vain la)

10-18  Mä rakastan valokuvaa - Valokuvataiteen erikoistumisohjelman lopputyönäyttely (TTVO, 3. krs) (vain la)

10-19 4m² -neulansilmäkameraprojekti Laukontorilla

12-18 Open Studio: MEGAGAGAA (Nottbeck galleria)  


12-16 TTVO:n stipendiaattinäyttely Galleria Rajatilassa

perjantai 7. toukokuuta 2010

TAF tänään

12-17 Elokuvia, interaktiivisia elokuvia, animaatioita, visuaalisen suunnittelun lopputyönäyttely Visuvaara. (TTVO)
12-18 Open Studio: MEGAGAGAA (Nottbeck galleria) 
12-16 Timo Wrightin valokuvanäyttely Pitkä sunnuntai (Ikuinen Galleria)
13-16 Demoja, Demola
13-19 Lopputyöelokuvat, Vooninkisali
16-18 Mä rakastan valokuvaa - Valokuvataiteen erikoistumisohjelman lopputyönäyttelyn avajaiset (TTVO, 3. krs)
19-21 Promoting Changes .näyttely, Työväenmuseo Werstas
21-02 TAF Party Klubilla

Avoimet ovet klo 13-16 Kuusivooninkisessa:

Sanni Rajapolvi ja Maria Leppänen Galleria Rajatilassa

Maria Leppänen: Vanitas
Sanni Rajapolvi: Inadequacy of existence Kuva: Eero Alava
 TTVO:n stipendiaatit
Galleria Rajatila
8.5 – 30.5.2010
Maria Leppänen: Vanitas
Sanni Rajapolvi: Inadequacy of existence

Galleria avoinna ti-pe 13-18, la-su 12-16
                               
Tämä on Tampere Art Factory näyttely                 
       
Galleria Rajatilassa on vuosittain kahden edellisenä vuonna valmistuneen TTVOn kuvataiteilijan stipendiaattinäyttely. Tänä vuonna näyttelyn saivat Maria Leppänen yläkertaan ja Sanni Rajapolvi alakertaan.
                   
Maria Leppänen: Vanitas

En tiedä ihanampaa tunnetta, kuin että avaa oven kirpputorille ja nenään tulvahtaa tunkkainen vinttien, komeroiden ja kuolinpesien tuoksu. Tai kun pesen pölyiset sormeni, ja lavuaariin valuu mustaa likaa sukulaisten hylättyjen tavarakätköjen tonkimisen jälkeen.

Ajan limittäisyys havainnollistuu omistamissamme tavaroissa, jotka ovat kerääntyneet sukupolvien ajalta. Säilytämme esineitä muistaaksemme. Keräämme esineitä saavuttaaksemme taas sen saman ajan, joka joskus oli hyvä. Tai keräämme kuvitellaksemme ajan, jossa emme koskaan edes eläneet. Toisaalta myös luovumme esineestä, jotta voisimme unohtaa. Nostalgia elää esineissä. Niihin kätketyt tarinat siirtyvät omistajalta toiselle ja kertomukset sekoittuvat.

Maria Leppäsen koriste-esineistä ja hyödyttömistä tavaroista kokoamat asetelmamaalaukset ja -installaatiot kertovat lukemattomien tarinoiden lisäksi yhä lisääntyvästä turhuudesta, miten turha tavara saa meidät unohtamaan kuolevaisuutemme. Ne heijastavat sitä, kuinka nykyihminen etsii nautintoja esineistä ja täyttää tyhjyydentunnettaan tavarapaljoudella. Elämme keskellä kulutusjuhlaa, siitä kertovat esineiden kertakäyttöisyys ja yhä uusien esineiden muuttuminen turhiksi, Leppänen kuvailee.

Vanitas tarkoittaa turhuutta latinan kielessä. Vanhat vanitas-maalaukset muistuttavat meitä kuolevaisuudesta ja kaiken maallisen hyvän katoavaisuudesta. Kuoleman vertauskuvina näissä asetelmamaalauksissa on pidetty kalloja, tiimalaseja, kukkia, soittimia, rahaa ja koriste-esineitä.

Sanni Rajapolvi: Inadequacy of existence

Viaton leikki - keino hahmottaa elämää, aikuisuutta, todellisuutta? Lasten leikit hämmästyttävät välillä brutaaleilla tapahtumillaan. Barbiet harjoittamassa villiä ryhmäseksiä ja sotaukot teloittamassa kokonaisia armeijoita. Leikki leikkinä, lapsena täytyy saada leikkiä, opetella ja tunnustella todellisuutta.

Sanni Rajapolvi käy läpi eräänlaista leikkiä itsekin tehdessään liikkuvaa kuvaa. Leikkiä asetelmilla, teoilla ja tarinoilla. Lapsuuden viattomat mielenliikkeet muuttuvat pakokeinoksi omaan mielikuvitukseen.

Inadequacy of existence esittelee liikkuvan kuvan keinoin tunnelmia todellisuuden ja leikin välimaastosta.
|||
Galleria Rajatila
Aiemmat jutut Galleria Rajatilasta
|||

torstai 6. toukokuuta 2010

Mä rakastan valokuvaa –valokuvanäyttelyn avajaiset huomenna

Tiina Riutta: Salkku
Mä rakastan valokuvaa –valokuvanäyttely
Valokuvataiteen erikoistumisopiskelijat

7.- 21.5.
Ma-Pe klo 9-16
TAMK, Taide ja viestintä, 3 krs. Finlaysoninkatu 7

Tervetuloa avajaisiin pe 7.5. klo 16-18


Kuvataiteilijat ja valokuvataiteen erikoistumisopiskelijat rakastavat valokuvaamista ja se näkyy näyttelyssä olevista valokuvateoksista. Valokuvaa on lähestytty monelta eri suunnalta. Keskiössä ovat kuitenkin monien ihmisten elämät eri maissa. Esillä on mm. Woodoo-papitar Ghanassa, perhetukikeskuksessa elävät Virossa tai takapihallaan seikkaileva kuvataiteilija Helsingissä.

Kuvataiteilijoiden laajassa näyttelyssä on esillä noin sata valokuvaa jotka ovat myös yleisön ostettavissa.

Taiteilijat:
Carita Berg, Satu Drufva, Kristiina Sario, Eeva-Liisa Isomaa, Tina Jokitalo, Riitta Järvelä, Sanna Kantola, Tiina Nevanperä, Tiina Osara, Raija Pullinen, Stina Riikonen, Tiina Riutta, Sirpa Sarin, Victoria Spiridinova, Heli Tiainen
ja Maija Vatanen

Mä rakastan valokuvaa on Tampere Art Factory -näyttely

Haku käynnissä seuraavaan Valiokuvataiteen erikoistumisopinnot toteutukseen 31.5. saakka


Tiina Riutta: Röyhelömekko
|||

4m² -neulansilmäkameraprojekti Laukontorilla Tampereella 8.5. alkaen

4m² -projekti on neljän kuvataideopiskelijan rakentama sisään käveltävä neulansilmäkamera. Vuosi sitten kamera käänsi ylösalaisin Ruoholahdentorin Helsingissä ja siirtyy nyt Tampereelle Laukontorin laitaan. Laukontorin ympäristö toistuu kameran sisällä nurin kurin. Liikkuva, limittyvä, auringonvalon mukaan kirkastuva ja himmenevä maisema on yhtä aikaa tuttu ja vieras. Kamera ei tallenna mitään, se on koettavissa ainoastaan sisään astumalla.

Maisemat avataan Laukontorilla äitienpäiväviikonloppuna 8.-9.5.2010 kello 10-19. Tästä eteenpäin kamera on auki arkisin hyvällä ilmalla ja viikonloppuna 15.-16.5. klo 10-19. Tervetuloa!

HUOM. TAPAHTUMALLA ON SÄÄVARAUS. Kameran toiminta on riippuvaista auringonvalosta. Ilman valoa, eli sateella tai hyvin pilvisellä säällä, näkymä kameran sisällä jää himmeäksi. Tästä syystä kamera ei ole auki huonolla säällä. Voit tarkistaa projektin kotisivulta tai Facebookista varmistuneet aukioloajat.

4m² kotisivut  
4m² Facebookissa

4m² -projektin takana on neljä kuvataideopiskelijaa: Niina Huovinen, Liisa Hietanen, Laura Rytkönen ja Viliina Koivisto


4m² on Tampere Art Factory tapahtuma
|||

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Mayday Virrat 2010 työppiksellä perjantaina

Virroilla 7.5.2010 järjestettävän MayDay Virrat 2010 hyväntekeväisyyskonsertin tapahtumapaikka on siirretty Virtain Hiekkarannan kesken olevasta lattiaremontista johtuen Kisapirtille (Virtaintie 15). MayDay-työryhmä pahoittelee tapahtunutta.

MayDay Virrat 2010 on Tampereen ammattikorkeakoulun digitaalisen äänen ja kaupallisen musiikin opiskelijoiden järjestämä hyväntekeväisyyskonsertti. Tapahtuman tuotosta 2/3 suunnataan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Virtain paikallisyhdistyksen toimintaan lapsiperheiden hyväksi.

MayDay:n pääesiintyjinä toimivat Suomi-hiphopin legenda Flegmaatikot sekä kovassa nousussa oleva räppäri Timi Lexikon. Tapahtuman monipuolista ja laadukasta ohjelmaa alustavat Insane Affection, Street Lips, Piecemaker sekä Virtain paikallinen lupaus Threathold. Iltaklubilla ohjelma jatkuu Les Miserablesin ja MIK:n tahdeissa.

Tapahtuma järjestetään perjantaina 7.5.2010 klo 17–23 Kisapirtillä ja Jatkoklubi jatkaa illan rientoja Pub 66:ssa klo 22-03.


Lisätietoja:
http://www.maydayvirrat.fi

Projektipäällikkö Teemu Wahlroos
040 8463073 teemu.wahlroos@piramk.fi

Anssi Tenhunen
040 7764195 anssi.tenhunen@piramk.fi

Olli Hipeli
0400 776141 olli.hipeli@piramk.fi

TTVO asuu Seelannissa!

Näkymä TTVO:n tornista. Tampereen punatiilisessä sydämessä tehtiin vielä 30 vuotta sitten puuvillaa, nyt jotain ihan muuta.
Vuonna 1819 Tammerkosken rantaan löysi tiensä mies, James Finlayson, joka oli tullut Skotlannista asti myymään raamattuja tamperelaisille. Vuotta myöhemmin samainen skotti päätti ottaa hyödyn kosken potentiaalista, ja perusti sen kylkeen Tampereelle konepajan ja valimon, mutta muutti tilat puuvillatehtaaksi vuonna 1828.

Noin 160 vuotta tehtaan koneet jylläsivät puuvillaa ja kankaita kansalle, mutta 1980-luvulla toiminta alkoi hiljentyä. Oli aika tehdä tilaa uudelle elämälle. Seelanniksi syntymävuonnaan 1865 nimetty tehdas koki elämänsä muutoksen vuonna 2000, kun uudet asukit valtasivat tehtaan. Puuvillapölyihin rynnisti lauma ennennäkemättömiä otuksia, jotka kantoivat mukanaan kameroita, pensseleitä, valoja, tietokoneita, tyhjiä kankaita, pitkiä piuhoja ja vaikka mitä kummallisuuksia. Luovuuden laumaeläimet vaeltavat Seelannin käytävillä edelleen, ja suunnittelevat milloin digitaideteoksia, milloin 3D-elokuvia, milloin unkarilaista printtikangasta. Jotkut löytävät tiensä laumaan kotomaan rajojen ulkopuoleltakin, osa karkaa toisinaan ulkomaille, mutta lähettää sosiaalisen median savumerkeillä viestiä koto-Seelantiinkin.

Lajissaan toinen TAF Magazine esittelee näitä ihmiseläimiä,  nykyistä elämää Seelannin puuvillapölyjen muistoissa, ulkomailta kotiutuneiden ja sinne karanneiden kokemuksia. TAF Magzine on Tampere Art Factory -tapahtuman virallinen aikakauslehti, joka on saatavissa ilmaiseksi eri jakelupisteistä TTVO:lta ja Finlaysonin alueelta. Meikäläisiin ja lajitoveriemme aikaansaannoksiin pääsee tutustumaan tällä viikolla myös konkreettisesti Tampere Art Factoryn erilaisissa näyttelyissä ja tapahtumissa. Rohkea löytää tiensä sisään myös Itäisenkadun päässä pönöttävästä panssariovesta, ja tulee katsomaan mitä lajimme oikeasti puuhailee.

Teksti ja kuva: Niina Virtanen, Taf Magazinen päätoimittaja

TAF Magazine löytyy myös digitaalisena painoksena tästä blogista lähiaikoina
TAF-magazinen esittely
|||

Korean aalto -valokuvanäyttely Tampere Art Factoryssä

Kang Seulgin kuvasarjasta Liisa ihmemaassa
Korean aalto (Korean Wave)
Valokuvanäyttely
8.–30.5. Taidehalli TR1

Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
Avoinna: ti-pe klo 9-17, la-su klo 11-18 (ma suljettu)
Perjantaisin TR1:een vapaa pääsy

Yksi TAMKin Tampere Art Factory -festivaalin näyttelyistä on Chung-Ang yliopiston (Seoul) opiskelijoiden valokuvanäyttely Korean aalto - Korean Wave. Näyttely on jo vieraillut viime vuonna Slovakian Bratislavassa ja jatkaa Tampereelta Saksan Bielefeldtiin.

Tampere Art Factoryyn ja sitä edeltävään kansainväliseen viikkoon osallistuu 50 kansainvälistä vierasta, mukana myös viisihenkinen korealaisryhmä.

Näyttelyn kuraattori,professori Walter Bergmoser kuvaa näyttelyä:
Korean aalto yhdistetään useimmiten popkulttuuriin ja saippuaoopperoihin. Vaikka kyseinen ilmaisu ei ole kovin tunnettu länsimaissa, sen vaikutus on ollut ja on edelleen suuri Aasian alueella, erityisesti Japanissa, Kiinassa ja lounais-Aasiassa.

Nykyään Korean aalto alkaa tulla tunnetummaksi muuallakin. Se on levinnyt jo mm. Etelä-Amerikkaan, Venäjälle ja Unkariin. Tämä trendi alkoi myöhään 1990-luvulla, ja se on parantanut Korean imagoa huomattavasti. Sen vaikutus on niin vahva, että se aiheutti jopa vastareaktioita, sillä joillain mailla oli hankaluuksia hyväksyä Korean aallon suosiota.

Vaikkakin Korean aallolla ei ole vahvoja kytköksiä kuvataiteeseen, näen potentiaalia samankaltaiseen vaikutukseen uuden sukupolven korealaisten valokuvataiteessa. Tämän näyttelyn valokuvat tulevat nuorilta valokuvaajilta Chung-angin yliopistosta, joka on Korean paras yliopisto mitä tulee valokuvauksen opiskeluun.

Taiteilijat paljastavat meille pelkonsa, toivonsa ja syyllisyydentuntonsa hyvin henkilökohtaisella tavalla. Lisäksi he tarkastelevat nykyajan Koreaa yhdistäen aidosti omaa korealaista identiteettiään sekä länsimaista vaikutusta.

Kungfutselaisuus ja sen asettamat rajat sisäisen maailman ja ulkoisen häpeän välille, kasvojen menettäminen, vanhusten ja esi-isien kunnioittaminen ovat edelleen vahvasti näkyvissä korealaisessa yhteiskunnassa, kun taas valokuvauksen tekniset standardit ja mahdollisuudet ovat kaukana edellämme päivittäisessä elämässä.

Näyttelyn taiteilijat:

Hong Bonggi
Kang Dayoung
Kang Seulgi
Kim Jihye
Kim Minjeong
Kwon Jihyun
Park Serry
Park Siyeon 

tiistai 4. toukokuuta 2010

Kaipaatko elämääsi tarkoitusta? Hysteria Publishing auttaa!

Kirjan ja ruusun päivänä, tiistaina 4.5., pienkustannuskollektiivi Hysteria Publishing jalkautuu kirjakauppa Bukraan huikeiden, syvällisten ja päättömien Elämäntarkoitusarpajaisten merkeissä! Joka arpa voittaa elämäntarkoituksen! Tule siis osallistumaan, Hysteria on paikalla klo 14-18. Tiskin alta saatetaan myydä myös muutama rakkauskirjetilaus.

Hysteria Publishing on vuonna 2009 perustettu kollektiivi, jonka tarkoituksena on saattaa yleisön ulottuville hieman vinksahtaneita julkaisuja. Tuotteet vaihtelevat romantiikasta murhakertomuksiin, ja perinteisistä painotuotteista kaupallisesti melko kannattamattomiin hysteerisiin elämyksiin. Kaiken takana on kyltymätön halu kertoa maailmalle jotain sellaista, jota muuten ei ehkä olisi saatavilla lainkaan.

Hysteria Publishingin debytoi v. 2009 Ikuisen gallerian joulumyyjäisissä rakkauskirjeentilauspalvelullaan, Secret Love Letter Servicellä, jonka kautta saattoi tilata uniikin, toiveidensa mukaisen rakkauskirjeen joko itselle, mielitietylleen tai vaikka lemmikkisammakolle. Rakkauskirjeen tilauspiste löytyi myös Tamy:n Naiskulttuuripäivien Järjestö- ja pienkustannetorilta pari viikkoa sitten. Hysteria Publishing soluttautuu kesän aikana erilaisiin tapahtumiin ja aikoo tulevaisuudessa julkaista myös kirjallisempia tuotteita.

Seuraa Hysteria Publishingin blogia

TAF- Kansainvälisen viikon työpajat käyntiin onnistuneesti


Interactive Cinema

Chris Hales pääsi - pienten teknisten vaikeuksien jälkeen - onnistuneesti esittelemään tulevan viikon ohjelmistoa interaktiivisen elokuvan työpajasta. Chris painotti interaktiivisen elokuvan tärkeyttä yhä kehittyvämmässä mediaympäristössä ja pahoitteli huonoa saatavuutta ympäri maailmaa.
Mitä sitten interaktiivinen elokuva on? Kyseessä on mediamuoto, jossa yksi tai useampi katsoja vaikuttaa elokuvan kulkuun omalla toiminnallaan. Chris näytti loistavia esimerkkejä, joissa saadaan kuvassa oleva tapahtuma reagoimaan äänellä, valolla tai liikkeellä.
Tulevan viikon työpaja tulee olemaan ryhmälle hauska ja haasteellinen heidän kuvatessaan omia lyhytelokuviaan, joissa yhdessä yleisön kanssa vaikutetaan elokuvan kulkuun.
Valmiiden projektien esittelytilaisuus on perjantaina 7.5. klo 12.00 TTVO:lla Teatterissa, 2. krs.

kuva: Chris Hales, SmartLab, University of London, esittelee Interactive Cinema -työpajan ohjelmaa

Nou & Herkauw

VJ:n työ on monelle meistä vielä outo käsite, visual jockey on nimensä mukaisesti mukana esityksessä tai keikalla vaikuttamassa tunnelman kulkuun kuvatehostein. Adri Schokker Hollannista avasi päivän loistavasti kertomalla työpajan otsikon merkityksen. Nou & herkauw on suoraan käännettynä ”nyt & märehtiminen”, tällä sanomalla Adri halusi painottaa elävän kuvan merkitystä varsinkin, kun se on otettu uudelleen miksattuna eli ”märehdittynä” käyttöön siten, että se on suunniteltu annettua tunnelmaa varten.
Viikon työpajan aikana työryhmän tehtävänä on tuottaa visuaalinen materiaali perjantaina KLUBI:lla järjestettäviin bileisiin.

Nou & Herkauw TAF-Klubilla pe 7.5. klo 21, Klubi.

kuva: Adri Schokker, Academy of Popculturesta, Groningenista Hollannista kertoo Nou & Herkauw -workshopista.



teksti: Fredi Lilius
kuvat: Turkka Tervonen

maanantai 3. toukokuuta 2010

Valokuvataiteen erikoistumisopintojen haku alkoi tänään

Haku valokuvataiteen erikoistumisopintoihin
3.5.-31.5.2010

Edellisen kurssin suorittanut Stina Riikonen kertoo kokemuksestaan:

Opiskelu valokuvataiteen erikoistumisopinnoissa ja TAMKin taiteen ja viestinnän vaikutuspiirissä on ollut kiinnostavaa. Ammatillisesti opinnot osuivat itselläni hyvään kohtaan, oman tekemisen ja ajattelun laajentaminen valokuvataiteen suuntaan, ja teknisen puolen syventäminen ovat jäsentäneet työskentelyä. Itse toimin taiteessani lähinnä keräten ja yhdistellen; purkaen ja kooten, ja lopullisten muotojen kehittämisessä ja mahdollisuuksien tiedostamisessa koulu on ollut avuksi.

Tutustuminen ryhmän taiteilijoihin on ollut hienoa ja erilaisten lähestymistapojen ja työskentelyn prosessien näkeminen ovat avartaneet näkökentän laitamia. Ryhmän ja opettajien palaute ja vuorovaikutus ovat niinikään olleet tärkeää. Kiitokset kaikille, ja onnea jatkoon!


Stina Riikonen

|||
Lisätiedot opinnoista ja hakulomake
Valokuvataide ja valokuvataiteen erikoistumisopinnot tässä blogissa
|||
Stina Riikonen: Tampereen Tuomiokirkko sarjasta The Looking Glass, mustesuihkutuloste 100x130cm

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Tule sellaiseksi kuin minä, niin minä kunnioitan eroasi - eli kenttä, persereikä ja media

Tampereen taidemuseosta moskeija

Opiskeltuani neljä vuotta kuvataidetta Tampereen ammattikorkeakoulussa olen oppinut, että ammattikuvataiteilijana toimimisen kannalta tärkein asia ymmärtää ja osata on kentällä toimiminen. Kenttä on jännä sana. Tuntuu, että se on pesiytynyt kuvataidepuheeseen lähtemättömästi. Olen miettinyt mitä kaikkea siitä tulee mieleen tavanomaisten sotatantere ja urheilupaikka -mielenyhtymien jälkeen. Mieleeni on tullut ainakin Keravan taidemuseossa näkemäni Thomas Westphalin teos, maahanmuuttajanuoret pelaamassa jalkapalloa sekä se, että kenttä on laaja ja avoin tila.

Tiukasta persereiästä tulee kuitenkin mieleen ahdas ja suljettu tila – kentän ja persereiän välillä onkin selkeä ristiriita. En oikein tiedä, kumpi mielikuva minulla on päässäni kirkkaampana: kentällä kirmailu vai tunne siitä, kun yrittää tunkeutua tiukkaan persereikään. Tämä persereikämielikuva on jonkin aikaa alalla olleen tulevan kollegan käyttämä kuvailu kuvataiteilijana toimimisesta. Mitä siellä persereiän sisällä sitten on?

Uutisointia TAMK taide%viestintä blogissa
No, ainakin siellä on julkisuutta Tampereen ammattikorkeakoulun Taiteen ja viestinnän yksikön TAMK Taide & viestintä -hakublogissa. Blogi toimii opiskelupaikan markkinointivälineenä ja siinä muistetaan uutisoida kaikista entisistä opiskelijoista, jotka ovat päässeet läpi persereiästä sekä saaneet näkyvyyttä ja tunnustusta muissa medioissa! Nyt minä kuitenkin taisin kiihtyä ja sekoittaa kentän, persereiän ja median, sillä kenttähän on laajempi kuin media ja persereikäkin taitaa sijaita kentällä, eikä niinkään ole vaihtoehto kentälle. Nyt tiedän kentästä jotain: siellä on ainakin persereikä ja media, ja toivottavasti siellä on muutakin.

Mediasta tulikin vielä mieleeni ne maahanmuuttajanuoret jalkapallokentällä. Alain Badiou on puhunut maahanmuuttajiin suhtautumisesta Ranskassa valloittavan sivilisaation viimeisenä sanana: ”Tule sellaiseksi kuin minä, niin minä kunnioitan eroasi.” Totta kai täällä Suomessakin puhutaan sopeutumisesta, sopeuttamisesta ja integroitumisesta – siis ”maahanmuuttajan”, ei ”suomalaisen”.

Tässä yhteydessä on epäilyttävää tehdä rinnastus kuvataiteilijoiksi valmistuvien taideopiskelijoiden ja maahanmuuttajien välillä, mutta teen sen kumminkin. Kaikilla on omat toiseutensa. Niinpä voin sanoa, että olen itsekin käynyt neljän vuoden sopeuttamiskoulutuksen kuvataiteilijuuteen, ja eniten olen jäänyt kaipaamaan avointa vaikuttumista puoliavoimen sopeuttamisen mausteeksi. Sitä siis, että vaikututaan aidosti toisen toiseuksista ja moskeijoista. Ainakin toivon vaikuttuvani siitä pyllistelystä. Jos olen joskus kentällä persereikänä, toivon meneväni reilusti kyykkyyn reikä levällään. 

Anteeksi muuten aiemmin tekemäni yleistys. En ajattele, että kaikki maahanmuuttajat rakentavat moskeijoita ja että moskeijoissa on tarkoitus pyllistellä. En myöskään ajattele, että Tampereen ammattikorkeakoulusta ei valmistu kuvataiteilijoita, jotka eivät saa julkista näkyvyyttä ja tunnustusta, vaikka TAMK Taide & viestintä -hakublogi niin väittääkin.

Teksti ja kuvat: Jussi Koitela
Kirjoittaja valmistuu tänä keväänä kuvataiteen koulutusohjelmasta

lauantai 1. toukokuuta 2010

TAF: MEGAGAGAA sai oman sivun ja upouuden gallerian

 MEGAGAGAA
7.5.-23.5.2010
Galleria Nottbeck
Liikekeskus Siperia
Satakunnankatu 18
Finlayson
Avoinna ma-su klo 12-18


Tampere Art Factory (TAF), TTVOn joka keväinen festivaali, alkaa viimein ensi viikon lopulla. Tapahtuma on pullollaan näyttelyitä, elokuvaesityksiä, interaktiivisia teoksia ja bileitä.


Open Studio MEGAGAGAA on TAF-näyttely jossa esitellään muiden kuin valmistuvien kuvataiteilijoiden töitä. MEGAGAGAAlla on nyt oma sivu:
Open Studio - MEGAGAGAA


MEGAGAA löytyy upouudesta Galleria Nottbeckistä, Finlaysonin Media 54 rakennuksesta.

Tervetuloa MEGA-AVAJAISIIN torstaina 6.5.2010 klo 18!
|||
MEGAGAGAA (Kotisivu TAFfin sivuilla)
MEGAGAGAA (Facebookissa)
|||
Blogissa aiemmin esiteltyjä MEGAGAGAAn teoksia:
Yhteisöllinen animaatioprojekti Perhe-esitys
Animaatio A Small Study Of Woe (Woe is me!) 
|||