keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Limppu saa ensi-iltansa Tampere Film Festivaaleilla

Seuraavassa kahden huomenna ensi-iltansa saavan Limppu-elokuvan tekijän tarinaa elokuvasta:

Tampereen Ammattikorkeakoulun syyslukukaudella kuvattu 3-minuuttinen lyhytelokuva Limppu saa ensi-iltansa Tampere Film Festivaaleilla.

Leikkaus aloitettiin Mikko Kuuttilan (leikkaaja) toimesta alkuvuodesta, jonka jälkeen äänisuunnittelijamme Miro Laiho pääsi täydentämään elokuvan äänillä. Useiden kommentointien ja palautteiden pohjalta Limppu muokkaantui nasevaksi komedialyhäriksi.

Limpun alkutekstit kuvasimme 8 mm filmille, jonka kehitys tapahtuu Sveitsissä. Muuten hienosti sujuneiden jälkitöiden rattaisiin kapuloita löi filmin kehitys. Useista yrityksistä huolimatta varmistus Sveitsin päästä kesti tuskaisen kauan. Emme tahtoneet saada varmaa vastausta milloin materiaali saapuu Suomeen. Työryhmä odotti jännityksellä ehtiikö kaikki ajoissa ennen jo sovittua ensi-iltaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja materiaali saapui ajoissa ja saamme nähdä Limpun Tampere Film Festivaaleille TTVO uutuudet näytyöksessä to 11.3.2010.

Teksti:Annukka Numminen
Kirjoittaja on Limppu-elokuvan tuottaja ja opiskelee kolmatta vuotta mediatuottamista TTVOlla

Yrittäminen kannattaa aina!

Limppu lyhytelokuva on tarina siitä kuinka kolme ongelmien runtelemaa miestä löytävät yhteisen aarteen hädän hetkellä.

Tarina ei ole tyyliltään vakava vaan kevyt kuvaus siitä millaiset perustarpeet meitä kaikkia yhdistää. Elokuvan rooleissa nähdään Arto Palojärvi, Tero Autio ja Mikko Joukamaa.

Koko tuotannon ajan oli hienoa huomata kuinka koko työryhmä oli täysillä mukana - taas kerran. Työhön suhtauduttiin tosissaan, mutta se ei toki tarkoita sitä, että tekemisen pitäisi olla vakavaa.

Tavoitteena oli tartuttaa hyvä tekemisen henki elokuvaan, jossa kaikki henkilöt yrittävät myös täysillä. Työ palkitaan ihan yllättäen kun arkinen aarre tipahtaa kaikkien kolmen nenän eteen.

Halusimme käsikirjoittaja Petri Uusitalon kanssa kertoa tarinaa lannistumattomasta yrittämisestä ja arkisista yllätyksistä. Itselläni oli ohjaaja yksinkertainen tavoite: saada työryhmä ja elokuvan hahmot toimimaan.  Tällä viikolla lopputuloksen laatu mitataan kun lyhytelokuva saa ensi-iltansa Tampereen elokuvajuhlilla.

Limppu nähdään TTVO:n uutuudet näytöksessä torstaina 11.3. klo 16 Pakkahuoneella.
- -
Limppu on TAMK Taiteen ja Viestinnän yhteistyössä PAKO Studion kanssa tuottama lyhytelokuva. Limppu kertoo humoristisen tarinan elämän perustarpeista, kun elokuvan henkilöt havittelevat itselleen menestystä, ravintoa ja seksuaalista tyydytystä.

Limppu -työryhmä:

Ohjaus: Pauli Kopu Käsikirjoitus: Petri Uusitalo
Tuottaja: Annukka Numminen Tuotantopäällikkö: Iida Höckert Apulaisohjaaja: Anne Heikkonen Kuvaus: Outi Tienhaara Leikkaus: Mikko Kuuttila

Kameraoperaattori: Santtu Jaakkola Kamera-assistentti: Janne Keränen Grip: Heidi Jokinen Valaisu: Jaakko Sorja
Valo: Noora Santanen, Joni Ulmanen Äänisuunnittelu ja musiikki: Michael Law Äänittäjä: Tuukka Nikkilä Ääni: Arttu Hokkanen, Ilmari Haapanen Catering: Kaisa-Leena Koskenkorva, Ulla Koikkalainen
Tuotanto: TAMK Taide ja Viestintä yhteistyössä PAKO Studio.


Teksti: Pauli Kopu
Kirjoittaja opiskelee loppusuoralla TAMKin viestinnän koulutusohjelmassa mediatuottamista ja on kiinnostunut elokuvaohjaamisesta taiteenlajina. Tämän lisäksi hän toimii tuottajana ja ohjaajana luovassa toimistossa nimeltä KLOK Creative Agency ja vääntää työkseen innovaatioista viihdettä.

Lue myös aiemmin julkaistu ennakkojuttu Limpusta
|||
Tampereen Elokuvajuhlat 10.-14.3.2010
Elokuvajuhlien TTVO uutuudet -näytös Tullikamarilla to 11.3. klo 16 
|||

0 comments: