perjantai 4. joulukuuta 2009

Nuorten taiteilijoiden Dukaattipalkinto Petri Eskeliselle


Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelmasta keväällä 2004 valmistunut kuvataiteilija Petri Eskelinen on saanut nuorille taitelijoille tarkoitetun Dukaattipalkinnon. Suomen taideyhdistyksen myöntämän palkinnon suuruus on 16 000 euroa. Taideyhdistys jakoi kaikkiaan 12 palkintoa, joista Dukaattipalkinnolla on pitkä historia, sillä se myönnettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1858.

Dukaattipalkinnon saa enintään 35-vuotias taitelija erityisistä ansioista. Vuonna 1975 syntyneelle Eskeliselle palkinto lankesi "kiitoksena syvästi kokeellisesta ja ennakkoluulottomasta suhteesta taiteeseen. Hän on myös taitava piirtäjä, ja hänen piirustuksensa luovat oman itsenäisen kokonaisuutensa veistoksien rinnalle", palkintolautakunta perusteli.

TAMK:n jälkeen Petri Eskelinen on jatkanut opintojaan Kuvataideakatemiassa.

Teksti ja kuva: Antti Haapio

Kuva: Puheita, puheita PAM-opinäytetyönäyttelyssä Vapriikissa 9.4 - 9.5.2004. Etualalla osa Petri Eskelisen teoksesta "Valmistujaislahja, Toiminta kriisitilanteissa".

0 comments: