lauantai 5. joulukuuta 2009

Nuoret 09 näyttelyssä vahva edustus TAMK:sta


Uutta suomalaista kuvataidetta esittelevä Nuorten näyttely on esillä Taidehallissa Helsingissä 5.12.2009 - 6.1.2010. Näyttelyssä on mukana lukuisia nykyisiä ja entisiä tamkilaisia.

Nuorten näyttely on jo legendaksi muodostunut säännöllinen näyttelyinstituutio, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1939 Taidehallissa, 70 vuotta sitten. Nuoret ovat aina kohauttaneet ja nuorten taiteilijoiden tuotanto on ennustanut tulevia trendejä.

Näyttelyn teokset valitsi 1246 ehdotetun teoksen joukosta kolmihenkinen jury, jonka puheenjohtaja oli valokuvataiteilija Stefan Bremer. Mukaan valittiin 62 alle 35-vuotiasta taiteilijaa, joilta tulee esille 70 teosta.

Näyttelyn 62 taiteilijasta kolmetoista opiskelee tai on opiskellut TAMK:n kuvataiteen koulutusohjelmassa ja yksi viestinnän koulutusohjelmassa. TAMK-taustaisten edustus näyttelyssä on reilu viidennes! So it goes!

Nuoret2009 -näyttelyn on tuottanut Suomen Taiteilijaseura.

Näyttelyn "tamkilaisia" ja yhä "nuoria":
Pii Anttila, Liisa Hietanen, Riikka Kuoppala, Satu Leppänen & Mikko Tapio, Hannamari Matikainen & Krister Gråhn, Liina Mäki-Patola, Sanni Rajapolvi, Pinja Sormunen, Jarno Vesala, Noora Westerberg ja Timo Wright.

teksti: Antti Haapio

Nuoret09

Kuva: Sanni Rajapolvi: Kokonainen 2 min 50 sek, 16mm film, 16:9 high definition

0 comments: