maanantai 13. huhtikuuta 2009

Haku aikuisten kuvataitelija (AMK) opintoihin alkaa huomenna

Aikuiskoulutuksen amk-yhteishaussa 14.-30.4. on Tampereen ammattikorkeakoulusta mukana aikuiskoulutuksen kuvataiteen koulutusohjelma.

Tänään päättyy kolmiosainen juttusarjamme, jossa koulutusohjelman aikaisemmin suorittaneet kertovat kokemuksistaan. Kokonaisuuden on koonnut kuvataitelija Sari Tervaniemi, joka on myös koulutuksen vetäjä ja opettaja.

Tänään Helinä Hukkataival (H) ja Tiina Tuurna (T) muistelevat Kuvataiteilija (AMK) -opintojaan kolme vuotta sitten:

T: Hyvä, että laitoit minut hakemaan sinne Kuvataiteilija (AMK) -tutkintoon Tampereen ammattikorkeakouluun.

H: Kuinka niin?

T: Nyt jälkeenpäin olen ymmärtänyt sen että sen koulutuksen aikana minun oma identiteettini taiteilijana voimistui ja laajeni. Ymmärsin, että ajatuksen esilletuomiseksi voin käyttää hyvin erilaisia menetelmiä, kunhan opettelen hallitsemaan tekniikan.

Toinen hyvä asia oli se, että sen kahden vuoden aikana sai valita kursseja oman mielenkiinnon mukaan.

H: Minä ensin ajattelin että olen liian vanha. Mutta opiskelu nuorten joukossa oli todella kiinnostavaa ja antoi uuden näkökulman omaan ajatteluun.

T: Valinnanvapaus koulutuksessa oli hienoa. Osa kursseista oli vain meidän ryhmälle, mutta niiden lisäksi pystyimme ottamaan perusopiskelijoiden kursseja vapaasti, jos kurssille vain mahtui.

H: Se oli kaikkein isoin etu, koska se teki koulutuksen monipuoliseksi.

T: Koulutuksen sai koottua juuri oman tarpeensa mukaiseksi. Mehän suoritimme yhdessä ainakin Simo Alitalon äänitaidekurssin ja Lea Kantosen yhteisötaiteen.

H: Minä olin ainakin myös viestinnän koulutusohjelman Flash-työpajassa, missä opetti joku belgialainen guru ja sinä kävit pyrotekniikan kurssin.

H: Alun perin en ollut teoriaopinnoista yhtään innostunut, mutta luennoitsijat osoittautuivat päteviksi ja toivat asiat esille sopivan tiiviissä paketeissa. Silloin kiinnostus teoreettiseenkin puoleen heräsi.

H: Kaksi vuotta aiheutti suorastaan riippuvuuden koulun korkeatasoisiin teknisiin laitteisiin kuten tietokoneisiin, ohjelmistoihin, työvälineisiin ja opetukseen.

T: Aivan. Monet meidän kurssilta ovat opiskelleet TAMK:ssa valokuva- ja videotaiteen erikoistumisopinnoissa Kuvataiteilija (AMK) -tutkinnon jälkeen. Lisäksi sinä aikana muodostui ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosuhteita, jotka toimivat edelleen.

Ylempi kuva: Tiina Tuurna osallistui Pedvalesssa Latviassa ympäristötaidetapahtumaan toukokuussa 2006 teoksellaaan ‘Answer is in the Heart’
Alempi kuva Helinä Hukkataival: Valkoisen kiertoradalla -installaatio, 2007-08 (Tampereen taiteilijaseuran sivulta)

Aikuisten kuvataiteen koulutusohjelman esittely
Hakuopas
Kaikki blogiartikkelit aikuisten kuvataiteen koulutusohjelmasta

0 comments: