torstai 26. maaliskuuta 2009

Ruffian Games opetti TAMKin peliworkshoppia


Viime viikon lopulla toteutui yksi tämän lukuvuoden parhaista pelitapahtumista, TAMKin viestinnän ja tietojenkäsittelyn opiskelijoiden kansainvälinen pelisuunnittelun workshop. Se järjestettiin Demolassa.

Vierailevana opettajana oli brittiläinen Ruffian Gamesin kehitysjohtaja Gareth Noyce. Hän osallistui jo kolmatta kertaa tähän TAMKin pelisuunnittelun työpajaan, yksinkertaisesti siksi, että se on hauskaa. Myös tämän pelikurssin pitkäaikaisin opettaja, Helsingin Sanomien sähköisen liiketoiminnan kehityspäällikkö Lassi Kurkijärvi osallistui tapahtumaan.

Kahden työpäivän aikana opiskelijat esittelivät jo tammikuussa alkaneella verkkokurssilla kehittämänsä pelikonseptit. Työpajan tärkein tavoite oli saada palautetta ammattilaisilta ja luoda uusia ideoita niiden edelleenkehittämiseksi ja saattamiseksi toteuttamisvaiheeseen.

Tänä vuonna myös Kajaanin AMK:n viisi opiskelijaa osallistui peliworkshoppiin esitellen ideoitaan ja saaden palautetta Skypen välityksellä.

Työpaja päättyi perjantai-iltana TAMKin pelinkehityskerho Scoren miniworksoppiin pelikäsikirjoittamisesta. Vierailijana oli senior designer Ville Vuorela Casual Continentista. Lopuksi pelattiin puoliyön maihin.

Teksti: Leena Mäkelä

Lue myös Gareth Noycen blogipostaus workshopista


Demola
Ruffian Games
Lassi Kurkijärvi
Score
Casual Content

0 comments: