tiistai 10. helmikuuta 2009

Lyhytelokuva Piilon ensi-ilta ystävänpäivänä Helsingissä


Lyhytelokuva Piilo saa ensi-iltansa lauantaina 14.2.2009 elokuvateatteri Andorrassa Helsingissä. Paikalle on kutsuttu työryhmän ja yhteistyökumppaneiden lisäksi eri tuotantoyhtiöiden ja medioiden edustajia.

Piilo on Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnän opiskelijoiden tekemä tiivistunnelmainen trilleri, jonka pääosassa nähdään Jorma Tommila (mm. Bad Luck Love, Vares, Erottamattomat), Jarkko Lahti (mm. Kaupunkilaisia, Kaunis mies, Kolmistaan) sekä 10-vuotias tamperelaispoika Jalmari Järvinen.

Piilo kertoo 8-vuotiaasta Kasperista, joka kohtaa kaksi murtovarasta ollessaan yksin kotona. Elokuva asettaa lasten ja aikuisten maailmat rajusti vastakkain ja esittää pohjimmaisen kysymyksen: voiko lapsi selvitä äärimmäisestä hädästä yksin?

Piilon on ohjannut kolmannen vuoden kuvaajaopiskelija Aleksi Närvä. Elokuva on kuvaaja Matti Eerikäisen sekä valaisija Jussi Lindgrenin opinnäytetyö Tampereen ammattikorkeakoulusta. Se on kuvattu ammattilaistasoisella HD-kalustolla helmikuussa 2008 Tampereella ja Vantaalla ja sitä tullaan levittämään alan suurimmilla kotimaisilla ja ulkomaalaisilla festivaaleilla sekä Internetissä. Myös televisioesitys on mahdollinen.

Teksti: Kristiina Jaako & Noora Haatainen
Kuva: Ville Salminen

Piilon kotisivut
Piilo Facebookissa
Piilo Indietaivaassa

0 comments: