lauantai 6. joulukuuta 2008

Avoimempi kynttiläkulkue 30.11. Helsingissä


Adventtiaamuna 30.11. neljä ensimmäisen vuosikurssin kuvataiteen opiskelijaa, Essi Laurila, Liisa Hietanen, Timo Piikkilä ja Laura Rytkönen, järjestivät tasa-arvoa käsittelevän performanssin Helsingissä. Kiasmalta lähteneen kulkueen kärjessä kannettiin Tuomiokirkolle kaappi, joka asetettiin kirkon sisäänkäyntiä vastapäätä olevalle jalkakäytävälle. Kaapin ovet suunnattiin katsomaan kohti kirkkoa ja sisälle sytytettiin kynttilöitä.

Performanssi oli reaktio yhteiskunnassa tapahtuvaan toiseuttamiseen, erityisesti tärkeiden mielipidevaikuttajien ja valtaa omaavien tahojen suunnalta. Kaapin tuominen suurten vallan symboleiden luokse, Tuomiokirkolle Senaatintorin laidalle, edusti toivetta avoimemmasta keskustelusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemasta yhteiskunnassamme. Ryhmän näkemyksen mukaan, sen sijaan että ihmisten oletetaan olevan jotain tiettyä mieltä, heille pitäisi antaa mahdollisuus kohdata toisensa, eikä tehdä valmista jakoa ”meihin” ja ”toisiin”. Ihmiset ovat lukuisissa julkisissa keskusteluissa ja mielipidetiedusteluissa osoittaneet halunsa ja kykynsä käsitellä kyseisiä asioita, ja kohdata nämä paljon puhutut toiset. Lesbo voi olla päätoimittaja. Transnainen voi olla kirkkoherra.

Ryhmä haluaa puolustaa kaikkien oikeutta olla ja näkyä omana itsenään. Kaappi on mahdollista avata, mikäli kaappi ensin saadaan näkyväksi.

Liisa Hietanen, Essi Laurila, Timo Piikkilä ja Laura Rytkönen

0 comments: