perjantai 28. maaliskuuta 2008

Myös Hannaleena Hauru Oberhauseniin


Arvostettuun Oberhausenin kansainväliseen lyhytelokuvakilpailuun on kutsuttu myös Hannaleena Haurun "Jos kaadun". Eilisessä blogipostauksessamme kerromme että sinne on kutsuttu Riikka Kuoppalan "Vieras ruumiissani".

Siinä ei ole mitään uutta että ttvo:n opiskelijoiden töitä kutsutaan maailman eturivin festivaaleille. Mutta tämä on tietääkseni ensimmäinen kerta kun kaksi ttvolaista työtä kisaa keskenään kansainvälisessä kisassa.

Viestinnän koulutusohjelmasta valmistunut Hannaleena ja kuvataiteen koulutusohjelmasta valmistunut Riikka kuitenkin kilpailevat hyvässä sovussa, Riikalta kuulin että he tänään hankkivat yhdessä lentoliput Oberhauseniin.

Riikan työstä enemmän eilisessä blogipostauksessa, Jos kaadun -esittelyyn blogissamme löytyy linkki alta.

Kuva elokuvasta Jos kaadun: Miina Alajärvi

Jos kaadun -esittely

0 comments: