tiistai 26. helmikuuta 2008

TTVO näkyy Filkkareilla - osa 2: TTVO Uutuudet to 6.3. klo 14 Hällässä

TTVO:lla on tänä vuonna Tampere Film Festivalilla ensimmäistä kertaa ihan oma näytös, josta olemme koulullamme iloisia ja ylpeitä. Perinteisesti Filkkareilla järjestetään Mediakoulut-näytöksiä, joissa on mukana eri elokuva-alan koulujen töitä ja monena vuonna on myös ollut merkkivuottaan viettävän oppilaitoksen oma näytös, kuten vuoden 2006 juhlilla ”TTVO 15 v.”.

Kuva Ville Rissasen ohjaamasta elokuvasta "Veri".

Mutta tänä vuonna siis torstaina 6.3. klo 14 Hällä-elokuvateatterissa esittelyssä TTVO Uutuudet. Mukana on 13 vuosina vuoden aikana valmistunutta elokuvaa, joiden teemoina ovat mm. lapsuuden ja varhaisnuoruuden kokemukset, elämän surrealismi - mukana on kertomuksia lasten ja aikuisten suhteista, aikuisten ja aikuisten suhteista, suhteesta enkeliin ja ensirakkauden tuskaa sekä rockabillya. Suurin osa fiktioista on toteutettu elokuvailmaisun kursseilla pääasiassa kolmannen vuosikurssin opiskelijoiden voimin, mutta aina projektien tuotantoryhmissä on myös muiden vuosikurssien opiskelijoita. Näytöksen elokuvista Ville Rissasen Veri, kertomus tarpeettoman väkivallan seurauksista, ja Jani-Petteri Yläkankaan Monofobia, tarina valokuvataiteilijasta, ovat myös osa tekijöidensä tutkintotyötä.

TTVO:n uutuudet-näytös toteutetaan FullHD-tekniikalla, joten näytöksessä on mahdollisuus nauttia tulevaisuuden tekijöiden töistä viimeisimmän teknologian tarjoamien mahdollisuuksien keinoin..!

keskiviikko 20. helmikuuta 2008

TTVO näkyy Filkkareilla, osa 1 - Bileet

Tampere Film Festival eli lyhytelokuvajuhlat eli filkkarit järjestetään joka vuosi maaliskuun alussa, tänä vuonna 5.-9.3. jo 38. kerran. Yhteistyö TTVO:n ja filkkareiden välillä on myös jatkunut vuosia - onhan luontevaa, että kun samaan kaupunkiin, nykyisin ihan naapuriin Finlaysonille kokoontuu merkittävä joukko koti- ja ulkomaisia elokuvantekijöitä, koulumme opiskelijat ja henkilökunta ovat mukana tekemässä yhtä ja toista.



Hauskimpiin perinteisiin kuuluvat jokavuotiset Filkkaribileet, joihin TTVO:n väki kutsuu alan ihmisiä tutustumaan koulun tuotantoihin ja tapaamaan toisiaan. Paikalle saapuvat innoissaan myös koulustamme valmistuneet entiset opiskelijat vaihtamaan kuulumisiaan – ja muistelemaan opiskeluaikojaan..

Bileiden suunnittelusta ja organisoinnista vastaavat opiskelijat, tänä vuonna keskeisen tuotantoryhmän muodostavat toisen vuosikurssin mediatuotannon opiskelijat Mari Aalto, Nora Khelif ja Emmi-Sofia Markkanen. Kutsun ja julisteen graafisen suunnittelun on tehnyt visuaalisen suunnittelun opiskelija Kiira Käkönen. Lisäksi tapahtumapäivänä mukana on työryhmä luomassa juhlapaikalle oikeanlaiset ääni- ja valomaisemat.

Torstaina 6.3. Tampereen YO-talolla ovet aukeavat klo 22, Cleaning Women esiintyy ja jos legendaaristen bileiden maineeseen on uskominen, leffajuhlille saapunut väki nauttii olostaan hilpeästi valomerkkiin asti.

lauantai 16. helmikuuta 2008

Valo-opiskelijoiden installaatio Zoo Pesurummussa





Opiskelijatöitä on TTVO:ssa esillä Ikuisen Gallerian lisäksi milloin missäkin. Pesurummussa näyttelyjä on usein. Pesurumpu onkin oiva näyttelypaikka, sillä se on sisääntuloaula. Sinulle selviää kyllä miksi aulaa kutsutaan Pesurummuksi kunhan tulet katsomaan.

Eilen avattiin Pesurummussa vuonna 2006 aloittaneiden valo-opiskelijoiden installaatio "Zoo". Vieraileva valo-opettaja Maaret Salminen valaisee näyttelyä ja sen syntyä seuraavasti:

Installaation ideointi käynnistettiin jo syksyllä 2007, jolloin Valo06 kurssilaiset opiskelivat ”Valo ja tila” –jaksolla mm. tekstiin, pienoismallityöskentelyyn, valoon, väriin ja tilaan liittyviä asioita. ”Tekstistä tilaan” –kurssilla opiskelijat lukivat Peter Greenawayn elokuvakäsikirjoituksen ”ZOO”, analysoivat sitä ja purkivat tekstiä nk. lakanaksi. Tekstin herättämien mielikuvien pohjalta kukin keräsi niihin sopivia ideakuvia ja valitsi jonkin valoon, väriin ja tilaan liittyvän ”ongelman”, jota haluaisi lähteä kevään kurssilla tutkimaan.
Tehtävänä oli myös miettiä lähtökohta omalle osuudelle yhteisessä tilateoksessa, jonka pääteemaksi sovittiin ”metamorfoosi” ”ZOOn” hengessä – ei jäljitellen. Kevään 2008 ”Valo ja esitys” –jakson installaation paikaksi tuli näyttelytila ”Rumpu”, josta opiskelijat rakensivat ensin pienoismallin jatkotyöskentelyä varten. Kunkin oma osuus hahmoteltiin ensin pienoismalliin, jossa tutkittiin mm. tilallisia ratkaisuja ja mahdollisia yhteisiä teemoja.

Installaation toteutus käynnistyi 4.2.2008 alkaneella valon ja värin syventävällä kurssilla osana kokonaisuutta ”Valo ja esitys”. Kurssin päätteeksi installaatio jää näyttelynä esille 15.-22.2.2008 väliseksi ajaksi, minkä jälkeen oppimisen näiltä osin päättää oppilaiden kurssiraportointi ja palaute. Installaatioprojekti yhdistää aiemmin opittua ja uutta prosessin kautta opittua ja oivallettua tietoa ja kokemusta.


Työryhmän opiskelijajäsenet: Jussi Laine, Anna Martevo, Jere Mönkkönen, Niko Roivainen.
Kuvat: Jere Mönkkönen

Installaatioon voi tutustua TAMKin Finlaysonin kampuksen sisääntuloaulassa arkisin klo 9-16 22.2. saakka.

keskiviikko 13. helmikuuta 2008

Timo Bredenberg Ikuisessa Galleriassa


Taiteen ja viestinnän opiskelijoiden Ikuisessa Galleriassa vietettiin jälleen tänään taidenäyttelyn avajaisia. Vuorossa on Timo Bredenbergin "Tampere - valokuvia seinistä"

Taiteilija kuvailee näyttelyään:

"Helmikuussa 2007 kuljeskelin neljä päivää ympäri Tamperetta ja valokuvasin seiniä. Halusin tutkia eri kaupunginosien käymiä rakenteellisia muutoksia ja sitä miten ne heijastuvat arkkitehtuurissa. Alkuperäinen kaupunkitutkimuksellinen idea muuttui lopulta yhteiskuntakriittiseksi kannanotoksi. Julkisen tilan kulisseista tuli minulle henkilökohtaisia."

Näyttelyyn voi tutustua arkisin klo 12-16 Finlaysonilla, Finlaysoninkatu 3.

Ikuisesta Galleriasta kerrottiin laajemmin tämän blogin kirjoituksessa 30.1. otsikolla
Taiteen opiskelijoilla oma galleria.

Kaikki jutut Ikuisesta Galleriasta

maanantai 11. helmikuuta 2008

TTVO bailaa: ysäribileet


Yksi perusfaktoista on: ei kunnon koulua ilman kunnon bileitä. Tämä prinsiippi on koko TTVO:n historian ajan ollut loukkaamaton. Tässä Tarinan bilevastaavan, Bertta Häkkisen raportti viimeviikkoisesta sessiosta:

Viime viikon keskiviikkona 6.2. Nightclub Pinkissä tanssittiin 90-luvun eurodancen tahtiin. Kyseessä oli nimittäin No Limits- TTVOn Ysäribileet, eli juhlat edellisen vuosikymmenen muistoksi.

Koulumme opiskelijajärjestö TARINA järjestää tasaisin väliajoin opiskelijoille erilaisia aktiviteetteja ja tällä kertaa vuorossa oli 90-luvun teemabileet. Juhlijoita opastettiin pukeutumaan vuosikymmenen mukaan, eli kaivamaan kaapeistaan esiin vyölaukut ja nappiverkkarit. Paikan päällä illalla oli myös stailauskorneri, josta sai teeman mukaisen meikin ja krepatut hiukset. Ohjelmanumeroina nähtiin huikea tanssikilpailu sekä parhaiden asujen palkitseminen.

Movetron ja Spice Girls saivat tanssilattian aivan täyteen ja viimeiset hitaat kuultiin Bon Jovilta ja Apulannalta. 90-luvulla suurin osa koulumme opiskelijoista oli vielä ala-asteella, joten sen vuosikymmenen musiikki toi varmasti kaikille mieleen ensimmäiset kouludiskot sekä kotibileet. Illan puheenaiheina olivat luonnollisesti ensirakkaudet, armottomat tyylimokat sekä ensimmäiset kännit.

lauantai 9. helmikuuta 2008

TTVO organisoi: Tampere Art Factory


Toukokuun 9-11 Tampereen laajaan festivaaliperheeseen syntyy uusi jäsen: Tampere Art Factory, TAF.

TAMKin taiteen ja viestinnän koulutusohjelmat sekä ProAkatemia hyödyntävät vihdoin täysimittaisesti upean Finlaysonin vanhan tehdasmiljöön mahdollisuudet ottamalla monipuolisesti ja samanaikaisesti käyttöön tehdassalien näyttelytilat ja auditoriot, Väinö Linnan aukion, elokuvateatteri Plevnan, tehtaanpiipun, kujat, kapakat ja Tammerkosken.

Uusi jokakeväinen festivaali on ennenkaikkea taiteen ja viestinnän opiskelijoiden lopputyönäyttely, mutta sitä ryyditetään seminaareilla, konserteilla, sirkuksella, kaikella muullakin elämyksellisellä kaupunkifestivaalimeiningillä.

TAFfin kotisivuille
TAF festivaali Facebookissa
TAF ryhmä Facebookissa

Kuvassa TAF työryhmän jäseniä tiukan suunnittelupalaverin jälkeen.

perjantai 8. helmikuuta 2008

"Onko TTVO:sta mihinkään?"


Pingstate.nu on aktiivinen visuaalisen alan ammattilaisten, opiskelijoiden ja harrastajien verkkoyhteisö, jonka jäsenet näkyvät aktiivisesti keskustelevan ja jakavan osaamistaan.

Nyt kun hakuaika lähestyy on siellä viimevuotiseen tapaan herännyt keskustelu siitä, kannattaako TAMK:iin hakea opiskelemaan vuorovaikutteista mediaa; visuaalista viestintää tai vuorovaikutteista viestintää.

Kannattaa käydä katsomassa!

Pingstaten TTVO-keskusteluun

torstai 7. helmikuuta 2008

Kansainvälinen viikko jatkuu


Nyt tulikin paljon kansainvälistä toimintaa viikon sisään. Tapahtuu täällä TTVO:lla toki paljon muutakin, toisinaan asiat kasaantuvat. Itselläni on vielä edessä matka Malmön yliopistoon alkuviikosta.

Tänään raportoin NIMU-verkoston kokouksesta, jota TAMK isännöi eilen ja tänään. NIMU on "Nordiska institutionerna för mediautbildning", pohjoismaisten mediakoulujen verkosto.

NIMUun kuuluvat tässä vaiheessa koulutusohjelmat joissa opiskellaan elokuva- ja televisiotuotantoa sekä digitaalista mediaa Lillehammerin (Norja), Roskilden (Tanska), Malmön ja Uppsalan (Ruotsi) yliopistoissa sekä Helsingin ammattikorkeakoulusta Stadiasta ja TAMKista.

Verkosto antaa kunkin korkeakoulun opiskelijoille ja opettajille mahdollisuuden vaihtoon tutussa pohjoismaisessa korkeakoulussa, jonka laatu on varmistettu. Opetusta annetaan monella kielellä: isäntämaan omalla kielellä, skandinaaviksi ja englanniksi, siten ei ttvolaisellakaan vaihto-opiskelijalla ole hätää vaikka toinen kotimainen olisi ruosteessa.

Kokous oli paitsi mukava myös hyödyllinen. Sovimme mm. useista järjestelyistä, joiden avulla vaihto-opiskelijoiden asiat jatkossa luistavat paljon letkeämmin.

TTVO:n opiskelijoita on parastaikaa vaihdossa Malmössä ja Lillehammerissa. Ensi syksynä meillä lienee myös pohjoismaisia opiskelijoita.

Kuvassa NIMU-kokouksen osanottajat, TAMKin viestinnän koulutusohjelman päällikkö Leena Mäkelä edessä keskellä. Kuvan otti hollantilainen vaihto-opiskelijamme Teackele Soepboer.

NIMUn verkkosivulle

tiistai 5. helmikuuta 2008

Kansainvälistä vipinää 2


TAMKissa on helppo kansainvälistyä vaikkei ulkomaille matkustaisikaan. TAMKin englanninkielisissä koulutusohjelmissa ja lyhyemmissä opintokokonaisuuksissa on runsaasti kansainvälisiä opiskelijoita, ja vaihto-opiskelijoita on pitkälle toista sataa.
TTVO järjestää vuosittain syyslukukauden mittaisen "Interactive Media Programme" -opintokokonaisuuden vaihto-opiskelijoille, myös keväisin taiteen ja viestinnän koulutusohjelmissa on "vaihtareita".

Jokaisella vaihto-opiskelijalla on oma opiskelijatutor. Tutorina toimiminen on hieno mahdollisuus päästä sisään kansainväliseen meininkiin.

Vaihto-opiskelijoita on yleensä 1-2 kerrallaan partnerikorkeakoulusta, mutta Salfordin yliopistosta Manchesterista tulee kerrallaan 12 opiskelijaa keväisin. Salfordilaiset aloittivat opintonsa TTVO:lla tänään. He opiskelevat elokuvan tekoa, heidän filminsä ensi-ilta on Vapun jälkeen.
Kuvassa salfordilaiset, muita vaihto-opiskelijoita ja ttvolaisia tutor-opiskelijoita ensitreffeillä tänään.
Interactive Media Programme IMP

maanantai 4. helmikuuta 2008

Mihin opinnot johtavat?


Opiskelijat viettävät täällä neljä vuotta tai hieman enemmän, mitä he sitten tekevät? Asia kiinnostaa myös opettajia, joten seuraamme asiaa eri tavoin. Pari vuotta sitten teetätimme Turun kauppakorkeakoululla työllistymisselvityksen, itse olen hyvin selvillä parin sadan opiskelijan myöhemmistä vaiheista LinkedInin ja Facebookin avulla.

Tilastojen mukaan opiskelijat työllistyvät hyvin, yli 70 prosentilla on työpaikka heti valmistuessaan. Osa jatkaa opintojaan, osa perustaa oman firman, monet ovat kuvataiteilijoita tai freelancereita.

Suurimmat TTVO-talot ovat Nokia, Satama Interactive, YLE ja muut tv-kanavat. Suuret mediatalot työllistävät lähes puolet viestinnän opiskelijoista. Suuri osa jakautuu kymmeniin pieniin ja keskisuuriin viestintäalan firmoihin, jotka tuottavat sisältöä tallenteisiin, televisiokanaville ja internetiin, myös painotuotteisiin. Moni aivan muun toimialan yritys tarvitsee myös viestinnän ammattilaisia. Osa entisistä TTVOlaisista toimii opettajina ja tutkijoina, aika moni myös yritystensä omistajina. Oikeusministeriössäkin on työpöydät parille ex-ttvolaiselle.

Missä asemissa he ovat? Yleisiä ammattinimikkeitä ovat projektipäällikkö, tuottaja, visuaalinen tai graafinen suunnittelija, graafikko, AD tai Art Director, ohjaaja, kuvaaja, kameramies, animaattori, konseptisuunnittelija, luova johtaja, web-suunnittelija, äänisuunnittelija, valosuunnittelija, mainoskuvaaja, leikkaaja, efektoija, toimittaja, tuotantopäällikkö, tuotantoassistentti, software developer, eriasteisia päälliköitä ja johtajia löytyy iso liuta.

Kuva ei varsinaisesti liity juttuun, siinä ryhmä opiskelijoitamme pystyttää tänään kuvastudiossa kulisseja kuvausta varten.

sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Kansainvälistä vipinää 1


Viime päivinä monet opiskelijat ovat kyselleet minulta tarkempia tietoja TAMKin vaihtokorkeakouluista, sillä hakuaika syyslukukauden opiskelijavaihtoihin päättyy ensi keskiviikkona. Yksi peruste hakea opiskelemaan TAMKiin onkin erinomaiset mahdollisuudet saada kansainvälistä kokemusta vaihto-opiskelijana.

Taiteen ja viestinnän koulutusohjelmilla on 32 vaihtosopimusta 17 maan korkeakoulun kanssa. TTVO:n opiskelijat voivat lisäksi hakea muihin TAMKin partnerikouluihin, jolloin valittavana on 160 korkeakoulua 37 maassa.

TAMK ei suotta ole ylpeä tuestaan opiskelijavaihdolle, matka-avustustakin myönnetään reilummin kuin monessa muussa ammattikorkeakoulussa. TAMKin ja vaihto-ohjelmien stipendien lisäksi vaihto-opiskelija saa Kelalta korotettua asumistukea, ja monissa maissa suomalainen opintotuki vastaa kohtalaista kuukausipalkkaa.

Suomalaisnuoret osaavat englanninkieltä hyvin, ja pärjäävät siksi mukavasti ulkomailla. Muualla suoritetut opinnot luetaan useimmissa tapauksissa opiskelijan hyväksi, eikä vaihto-opiskelu juuri pidennä opiskeluaikaa, jos lainkaan.

Vaihtoon voi mennä 3 kuukaudeksi, lukukaudeksi tai lukuvuodeksi. Tuomisina on opintosuoritusten lisäksi kohonnut itsetunto ja kielitaito, ja ennenkaikkea kyky toimia kansainvälisessä ympäristössä. Se onkin suuri plussa työnhaussa. Lisäksi vaihto-opiskelijalla on ystäväverkosto ei vain vaihdon emäntämaassa, vaan vaihto-opiskelijatovereihin monissa muissa maissa.

Kansainvälistä vilskettä toisesta näkökulmasta seuraa ensi tiistain blogissa.

Kuva kanadalaisesta vaihtokoulustamme "Ontario College of Art and Design"

lauantai 2. helmikuuta 2008

TTVO esittää: Maauimalaelokuva


Maauimalaelokuva on tarina pojasta, joka viettää kesäpäiviään maauimalassa. Hän on ihastunut vanhempaan tyttöön ja haluaisi näyttää hänelle hyppäämällä viidestä metristä, muttei aivan uskalla.

Elokuva on esitetty Illumenation 2007 festivaalilla, Kid Stuff Scandinavian Children's Film Seminar:issa, Oulun kansainvälisillä lastenelokuvafestivaaleilla ja Kettupäivillä.

Jouko Piipponen on ohjannut, käsikirjoittanut ja kuvannut elokuvan, Tommi Lind leikkasi, Eerik Kuismin vastasi äänisuunnittelusta ja äänityksestä ja Manu Karppelin sävelsi musiikin. Projektin tuotantopäälliköt olivat Lotta Lanamäki ja Laura Valoma.

Katso maauimalaelokuva

perjantai 1. helmikuuta 2008

Andrea Zapata Girau Galleria Rajatilassa


Toissapäivänä tässä blogissa esiteltiin TTVO:n opiskelijoiden oma Ikuinen Galleria. Opiskelijat toki pystyttävät näyttelyjä moniin muihin näyttelytiloihin, myös eri puolilla Suomea, monasti ulkomaillakin.

Galleria Rajatilassa nähdään usein TTVOssa opiskelevien tai meiltä valmistuneiden töitä. Tänään Rajatilan alakerrassa avataan Andrea Zapata Giraun "Jiskra".
Barcelonasta kotoisin oleva Andrea osallistui vaihto-opiskelijana syksyn 2006 TTVO:n kansainväliseen Interactive Media Programmeen, haki vuosi sitten opiskelemaan ja on nyt ensimmäistä vuottaan leikkauksen opiskelijana TAMKin viestinnän koulutusohjelmassa.

JISKRA kertoo tarinan henkilöstä, joka kokee olevansa osa jännittävää ja haastavaa poliittista projektia. Hän omistautuu projektille, puolustellen sen virheitä. Pienet vinksahtaneet yksityiskohdat saavat hänet kuitenkin hiljalleen epäilemään koko hanketta. Hän alkaa tuntea olevansa koneiston ulkopuolinen ja havahtuu näkemään maailmanlaajuisen älyttömyyden. Tämän tajuttuaan hän jatkaa yhä entiseen malliin, mutta hirvittävän yksinäisenä.

Jiskraan voi tutustua Rajatilassa 24.2. saakka. Galleria Rajatilaan